tiistai 11. tammikuuta 2011

Olen varas tai vähintään rikollinen.

Varastin poikaystävältäni purkillisen piparkakkutaikinalevitettä. Kyllä, sellaistakin on olemassa. Vierailin joululomalla Belgiassa, ja siellä ystäväiseni (joihin tutustuin asuessani ammoin Ateenassa) tarjosivat aamupalalla "Speculoos"-nimistä, pähkinävoin tapaista, paahtoleivälle levittäytyvää juttua. Se oli niin jännää, että oli pakko ostaa purkki tuliaisiksi. Tarkoitus oli antaa mokoma vanhemmille tuliaisiksi, mutta sitten Rölli ja minä ajattelimme, että voisihan sen sittenkin pitää itsellä. Kun on niin maukasta ja sillain.

Ja tässä minä nyt olen, purkin pistin matkalaukkuun salaa, raahasin sen Suomeen. Söin sitä ahnaasti tänään aamupalalla (Huom! Sain pidäteltyä himoani jopa 3 päivää). Aamupalan jälkeen oli pakko tunnustaa Röllille, että täällä se on, mokoma spekulaatiopurkki, täällä ja osittain ruuansulatusjärjestelmässäni, ja etten tunne muuta kuin pientä häpeää. Edes anteeksi en tainnut pyytää. Mutta jokin osa minussa uskoo, ettei varkaus kaatanut kenenkään maailmaa. Ja että hymyllä ja silmien (viattomalla) räpsyttelyllä tästäkin taikinasta päästään.

Ja se hyvähän tästä kaikesta seurasi, että energiaa on riittänyt vaikka mihin. Siis töiden lisäksi noin niin kuin ajattelun tasolla. Tai siis kovin on puuhakas olo. Ennen aamupalataikinalevitettä käväisin lenkillä (aamulenkkeily on ihanan ihqudaa) ja ennen töitä (no, joskus opettajat opettavat vasta kello 12 jälkeen) ehdin ajatella. Paljon ajatella. Sitä minun täytyykin tehdä tulevina päivinä.

Pitäisi selvitellä kaikenlaisia veroasioita, työttömyyskorvausasioita (oletan olevani elokuun alussa työtön humanisti), sairasvakuutuksia, muuttovälineitä, kielitestiä, asiakirjojeni virallista käännättämistä sekä saksaksi että englanniksi ja kaiken kukkuraksi julkkaribileitä. Uuvuttavaa. En pidä lainkaan virallisista asioista toisin kuin esimerkiksi salmiakista tai minttukrokanttisuklaasta. Mutta pikkuhiljaa kaikkea on vain alettava järjestellä. Ja nimenomaan virallisia asioita. Pitäisi myös etsiä vuokralaiset asuntooni ja myydä kaikkea ylimääräistä.

Vielä on 5 kuukautta aikaa tehdä hakemus tuonne: http://www.psy.lmu.de/excellence/about_us/welcome/index.html Tosin tuo opinto-ohjelma on hieman muuttunut, ja nyt sinne vaaditaan jotain ihme matematiikan opintoja. Ajattelin kuitenkin yrittää, eihän yrittänyttä purkkiinkaan pistetä, vaikka se yrittäjä ei ymmärtäisi mitään esimerkiksi deklinaatioista tai piin desimaaleista tai voitteko kuvitella, tilastotieteistä. No, ehkä kuitenkin pääasia on, että muutan pois. Rohkeasti vain, jätän täällä Suomessa kaiken, kuten varman ja mukavan työpaikan, ystäväni, perheeni, Laurin ja Sofian (ja kaikki muut entiset sinappikoneet, nykyiset marakatit) Kallion, ruisleivän, hyvänmakuisen maidon, oikeat neljä vuodenaikaa, irtokarkkivalikoimat, luonnon.

Eli siis toisin sanottuna tärkeää ei ole muuttaminen pois. Tärkeää on päästä lähelle sitä, jota tässä kaiken keskellä eniten kaipaa. Koska uskoisin kaipaavani sitä enemmän kuin mitä ihmisiä, esineitä ja asioita tulen kaipaamaan täältä. Siis tarkoitan, että kaipaan nyt sanattoman paljon ja siellä päässä tulen kaipaamaan yhtä lailla, mutta en kuitenkaan aivan niin sanattoman paljon kuin nyt. Selkeää, mutta ulkona on niin utuisaa, että pistän nyt suuhuni mandariinin ja alan kirjoittaa oikeaa asiaa, enkä yhtään omaa elämää. Että moikkista moi vain!

PS. I just can't roll over!
http://www.youtube.com/watch?v=X0-Sv6YnxEc

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti