maanantai 28. maaliskuuta 2011

100 yleisintä sanaa

Käsin on kivempaa syödä kuin välinein?
Minä kirjoitutan itseäni harjoitan keskellä lähestyvää yötä, pitäisi nukkua, olen puhkipoikkirättiväsynyt ja kuin suuri musta aukko. Mutta sormet eivät anna rauhaa. Tein työpäivän, suhteellisen täyden, hoitelin "asioita", vahdin illan sisareni lapsia. Askartelin Laurin kanssa Taru sormusten herrasta -aseita. Sain 1-vuotiaan vauvan nukkumaan koskettamalla hänen otsaansa ja polvitaipeitaan. (Tiedoksi, sisareni: En silti halua omia, en ainakaan vielä enkä vähään aikaan.) Sain myös matkalaukkuni, jonka pohjalle kirsikat olivat hajonneet, säilykeneste ei onneksi värjännyt muuta kuin lempialushousuni.

En ole ehtinyt juosta moneen päivään, vatsa on siitä sekaisin. Luin vastikään, eilen ja tänään tarkemmin ajateltuna, Pyhän yön uudestaan. Mikä kirja, mikä ravistus. Ja mikä häpeä: minusta tuntuu että Minä rakastan sinua nuori mies on vähän samaa lajia. Ei tietenkään ihan sama, mutta näköjään Pyhä yö on alitajunnassani muhinut, kun olen Minä rakastan sinua nuori mies -tekstini tehnyt.

Alla on pieni tekstiharjoitus. Suosittelen, kehotan kokeilemaan. Olen tehnyt tämän ennenkin, mutta nyt teki mieli uudestaan. Muistaakseni aloittaessani Siljan ja Main kirjoittamisen tein tämän. Löysin tällaisesta apua uuden kielen muodostamiseen. Olen teetättänyt harjoituksen muutamana vuonna ysiluokkalaisillakin, töissä, pakottanut tähän. Hämmästys sentään, myös kirjoittamista inhoavat nuoret ovat tehneet tämän mukisematta. Ehkä tämä on tarpeeksi vaativa, ehkä yllättävä, kenties hullu tehtävä.

Aikaa on kymmenen minuuttia - kirjoitusimprovisointia siis. Yhtenäinen teksti pitää syntyä, mieluiten tarina. Antaa kynän viedä, mene, tiedä. Jokainen virke alkaa suositulla sanalla (pyydän anteeksi, taas, sanalistani on näköjään itseään toistava). Esimerkiksi ensimmäinen virke alkaa sanalla "ja", toinen sanalla "olla". Sanoja ei saa taivuttaa. En muista, mistä olen tämän sanalistan joskus opetusmateriaaleihini noukkinut, netistäkö vai jostain muualta, mutta siihen herran aikaan nämä olivat 100 käytetyintä sanaa suomen kielessä (jos joku tietää lähteen, olen kiitollinen tiedosta). Siitä herran ajasta ei voi muuten sitten olla liian kauaa, koska olen ollut vasta viiden vuoden ajan oikea äikänmaikka.

Here we go:

"Ja hän kaatui, vaikka tuuli oli jo tyyntynyt. Olla tällainen, maassa makaava, muiden edessä tiellä. Ei huomannut ohikulkija, ei nurkan takana hanurinsoittaja. Että tässä maattiin, lätäkössä. Hän nousi kuin hiipivä yö. Mutta jokin pidätteli maassa, kädet juuttuneet, henki ei kulkenut. Se aiheutti kyynelvirran.

"Minä olen enkeli", huusi joku kauempana. Niin lähestyi, syli avoinna, tarttui, nosti pystyyn vaikka teki mieli jäädä. Kuin pyörre, kuin vapiseva puuton lehti tämä enkeliksi esittäytynyt puristi. Kun hän pääsi vihdoin katsomaan silmiin, tulivat kyynelet. Herra kaivoi taskustaan nenäliinan, kuivasi.

He jatkoivat kaksin, metri väliä toistensa ruumiissa. Jos joku kysyisi, he vastaisivat tutkivansa lähiseutua kartoitusmielessä. Joka päivä, kaksin he niin, vaikka vasta olivatkin kohdanneet. Kaikki mitä tekivät tästä lähtien, tekivät valppaina, vakavasti astellen.

"Mitä, mitä näet minussa?" kaatuneen oli kysyttävä, kun enkelin siivet lepattivat levottomina. Sitten hän nosti kätensä rinnalle, toiselle vain, ja jatkoi: "Sinä pelastit silloin päivän." Tai ehkä hän oli kuullut väärin, tuntenut, ehkä nostaja oli ollut joku muu. Nyt hän oli kuitenkin valmis luopumaan. Sanoa nyt jotakin, sanoa samanlaista, eikä ikinä saada vastausta. Ne tulisivat kuitenkin ja löisivät.

"Te olette hyvin pitkä, komeahko", sanoi pyhäkköä muistuttava hän. Voida lähteä, voidapa tästä, vaan jokin piteli paikallaan, piteli herran käsipuolessa kiinni. Myös enkeli näytti varmalta. Vain, vain varmalta näyttivät he molemmat. Näin he kulkivat; vatsa odottamassa toista vatsaa. Näin istuivat; reisi vasten toisen reittä. Silloin jännittivät lihaksiaan.

"Tämä ei toimi näin", enkelin ääni jossakin takana. Sillä välin kaatunut hän lipesi toistamiseen, maa jo roudassa, ikijäässä. Vaan eipä ääni kantanut tarpeeksi. Tulla takaisin sieltä, kauempaa, ei jaksanut niin takaa. Vastaan, vastaan häntä, joka maassa jälleen makasi. Vielä hän nousisi omin avuin, nousisipa hyvinkin.
Jo elämänsä oli noussut ja huovannut. Koko elämänsä laskenut allaan Punaisesta merestä puolikas. Mitään käsittänyt, mitään enää muistanut. Saada huomiota enkeliltä, hän nousi omin avuin ja astui tämän eteen. "Tuli hätä", hän ulvahti. "Siis hätä, joka muistutti, että en minä tarvitse sinua."

Koska enkeli ei kääntänyt päätään hädän suuntaan, putosi niskaan jotakin viileää. Vaikka aurinko, jäätynyt kalmankalpea. "Kanssa, sinun kanssasi en kyllä enää tule", jatkoivat he tätä käymätöntä, vaitonaista suoltamistaan. Itse olivat aiheuttaneet ongelmansa, itse kaatumisen ja pelastamisen, yrityksen häpeästä. Kuningas ja valtakunta; heidän liittoumansa sokeaa kuin vesi.

"Pois!" huusi enkeli, irrotti itsensä takaa, irrotti myöskin edestä. Miten hän jatkaisi tästä. Kyllä jotakin vielä tulisi, vaikka maa kirveli vatsan päällä, ylhäällä pilvet ja musta yö. Me lähtisimme perään, jos voisimme. Siellä tapahtuu liikaa, paperin takana tarinoissa. Maa värjäytyy sinimustaksi, kun muste tarttuu ja kuumenee, kun ne kaatuvat lisää. Miksi enkeli ei voinut jäädä? Poika hän oli, vasta imetysikäinen. Aina joku sellainen tuntuu häpeältä. Paljon hän koetti piilottaa. Mukaan ei mahtunut edes todellisuudentaju, aavistus siitä olevasta, joka hänen ovensa taakse oli lukittuna. Mikä ilo, mikä suru. Sekä elämä että kuolema. Enää vaitiolo kaiken tilalla.

Joku näkemässä tämän kaiken, joku tuntematon ja viisas. Eli oheinen. Tuo mies esimerkiksi, tuo tuolla ja toinen tuossa. Mies ilman oikean käden sormia. Tässä hän taas vikersi. Taas tässä, ostoskeskuksen kulmalla kumarassa. Nämä ihmiset polkivat hänen kämmenilleen. Ettei huomaisi kipua, hän sitoi silmänsä. Siinä hämärässä ei ymmärtänyt, jos tarkemmin kaatui, ei ymmärtänyt nousujakaan. Kukaan häntä nähnyt, jos hän ei nähnyt ketään. Luo tulivat. Kuitenkin tulivat. Kuinka kauniisti laskivat kolikoita pahvimukin pohjalle toinen toisensa päälle kumaraan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti