maanantai 21. maaliskuuta 2011

Juon sinusta puolet.

Pidän otsikoista.
Tekisi mieli Barcelonaan.
Vuosi sitten pääsiäisenä olin siellä kesätukkineni.
Pidän siitä, että juhlat onnistuvat.
Kuvia laitan myöhemmin.


Kiitos, suurenmoinen kiitos, kaikille ystävilleni, työkavereilleni, sukulaisilleni ja perheenjäsenille sekä erityisesti Röllille siitä, että lauantai-illan kirjajuhlat sekä läksiäiseni olivat aivan ihanat. Suurkiitos myös Black Adderille, joka soitti mainiota rokkia.

Minulla oli kivaa (vaikka juoksinkin pää neljäntenäkymmenentenä käpälänä joka suuntaan, enkä ehtinyt keskittyä kunnolla kenenkään valloittavaan seuraan) ja näytti vieraillakin olevan. Jäi hyvä maku ja mieli. Tulee ikävä kyllä. Enää kolme kuukautta aikaa olla täällä. Pistin jo ensimmäisen muuttokuorman varhain tänäaamuna Saksaan, kun R lähti kotiinsa.

Ihan pakko on pistää tänne pari ajatusta viimeisiltä päiviltä:

Jostain kumman syystä, mikäli lainkaan mahdollista, olen entistä entistä rakastuneempi nainen. R on elämäni; kerrassaan sellainen on tuo R, että voisin juoda koko ihmisen kerralla alas ja humaltua pelkästä hänestä. Miten nopeasti aika meneekään sen miehen kanssa. Liian nopeasti, siltä tuntuu. Mutta nyt on taas aika hitaiden, hitaiden tuntien.

Oli mukavaa lepuutella aivoja Röllin vierailun ajan. En kirjoittanut lainkaan - en edes ajatellut kirjoittamista. Paitsi uusi idea minulla jo on uuteen tekstiin. Pitänee antaa sen nyt kehittyä vain tuolla aivokopassa. En aio kirjoittaa yhtään mitään tälläkään viikolla, sillä jo torstaina lähden Saksaan. Viemään toista muuttokuormaa (= täyttä matkalaukullista kirjoja, cd-levyjä, valokuvia jne.) ja käymään pikavisiitillä Prahassa. Ja käyttämään sen lentolipun, jonka vahingossa ostin väärälle päivälle ja jonka takia menetin erään työpäivän elämästäni.

Ideoimme muutes by the way Röllin kanssa erästä yhteistä projektia, josta toivon mukaan tulee vielä leipätyön lähde päivänä jonkinmoisena. Projekti liittyy kirjoittamiseen. Yritämme saada sen alulle sitten, kun muutan Saksaan. Sitten, kun tekninen puoli saadaan kuntoon. Sitten vasta kerron, mistä on kyse.
Kaikki kirjoittavat ihmiset saattavat innostua moisesta ;)

Mitäs muuta on tämän ihmisraiskan mielessä. Hmm. Ei juuri kummempia. Väsyttää olla onnellinen. Joten taidankin vetäytyä - ansaitulle, rankan työpäivän jälkeiselle - opettajan päiväunelle. Ja tänään taas myös juoksen, juoksen karkuun, juoksen jokaiseen suuntaan ja tavoitan sen, mitä vain juoksemalla tavoittaa.

Ai niin, ostin lauantaina itselleni lahjaksi uudet kengät. Satasen kengät. Hienot nahkaiset. Kenties vähäksi aikaa viimeiset, koska seuraavat kuukaudet on pakko säästää puhdasta rahaa. Muuttaminen etenkin ulkomaille on kallistuttavan kallista.

Niin ja ai niin, pakko pistää pari hauskaa minulle tehtyä runoa (juhlissani oli runokilpailu, jonka sääntönä oli, että runossa täytyy esiintyä sanat "saksa", "makkara" ja "kirja"):

"Ah Maaria Maaria
matkalla paljon saaria
saaria ja Maarian kaaria
Matkalla Saksaan
Makkaroita tutkimaan
kirja uusi skriivaa
onpa SE kiivaa!"

"Maaria maaruska
voi luomisen tuska
ota avuksi makkara
tai ehkäpä ruokakakkara
on suunta seuraavaksi kohti Saksaa
Tuleva elämä kuluttaa
tärkeää elintä maksaa
sen kaiken tuloksena
hieno kirja uusi
ja nyt tuki suusi."

"Mä en enää jaksa!
Multa pettää maksa,
vaikken ole kirja
                  ilija!
Olen Saksan ihailija
Ja myös makkaran ahmija
kuohuvan oluen juoja!
Tämmöinen luojan ruoja!
Uusien tarinoiden luoja."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti