tiistai 8. maaliskuuta 2011

Vähintään tämän verran voi ihmisparka laantua.

Juoksin aamulla. En voi sanoa, että auringon kanssa kilpaa, ei ollut aurinkoa.
Vain pilvimassa tipahtamassa hartioille. Minä karkaamassa ajatuksista irti.
Sellainen on tärkeää.

Kuvia Kiinasta vuodelta 2009. Kun pääsisi taas kauas!
Sain eilen jostakin kummasta vauhdin takaisin. Olen kirjoittanut kuin kaadettu rämeikkö, uutta aluskasvillisuutta tuottava. Koko, koko ajan. Nautin, rakastan. En tiedä, mihin into ehti kadota, mutta ai että on hyvä tunne, kun taas on draivi päällä. Sama tunne kuin juoksun jälkeen. Sellainen sama kuin nousuhumala.

Uusin tekstini on siinä mielessä jännittävä "missio", että pyrin siinä helpompaan luettavuuteen kuin Siljan ja Main kanssa. Nauran kyllä ääneen, jos se julkaisunsa päivänä hypähtää ihmisten käsiin ja tavoittaa tuhannet lukijat. Enkä suinkaan naura sitten silkasta ylimalkaisesta ilosta, vaan ehkä vain pieni piikki äänessäni, ironia huulillani.

Mutta nyt kun on kirjoitusvauhti päällä, en taaskaan tahtoisi mitään muuta. En töitä, en kohdata ihmisiä. Paitsi Röltsyn haluan illalla omaksi, Skypen kautta. Ja Sintsa-kaverin, jos Sintsa vain tahtoo. Meidän piti mennä tänään spinningiin yhdessä, mutta minä kävinkin aamujuoksulla. Ja äsken salillakin tekemässä jalkatreenin. Maraton taas mielessä. Se on hyvää vastapainoa kirjoittamiselle. Juosta maraton. Se tunne, se tunne..

Mutta niin, tahdon Röllin kasvot eteeni (ja Sintsan). On pakko kertoa sille, mitä kuuluu. Ja pyytää apua. Keksin nimittäin, mitä tahdon Saksassa tehdä. Haluan mennä opiskelemaan tuonne: http://w3-n.hm.edu/z_englishversion/studies/departements/fakultten_3.en.html. En vain tiedä, pääsenkö sisään.

Siellä voi opiskella asioita, jotka voisivat kiinnostaa. Kuten sosiaalityö. Pakkohan minun on uuteen elämääni hankkia sopiva ammatti. Siis olettaen, etten lyö ikinä kirjoittamalla niin läpi, että saisin elantoni siitä. Kelpaisin varmaankin varsin vakuuttavaksi sosiaalitantaksi. Sitten on toinen koulu, jossa voisin opiskella taidepedagogiikkaa. Ja tietysti Munchenin yliopisto. Mutta sinne en vielä pääse vajaan kielitaidon takia. Mutta mitä pienistä. En pelkää sellaista. Sitä paitsi pikkuveljen, joka pyörittää Bar Sooloa Kotkassa (ja jonne minulla on laulukielto, mutta kiellon rikon joka kerta kun sinne satun), mukaan bissen kaataminen tuoppeihin on helppoa. Siis jos päädyn esimerkiksi baarimartaksi.

Onneksi tänään on opetuksesta vapaa päivä. Ja muutenkin helppo jakso, torstaisinkin opetan vain kaksi tuntia. Voi kirjoittaa enemmän, pidempään. Hartiat ja pakarat kipeiksi. Paitsi sen takia juuri on varsin suurenmoista käydä välillä juoksemassa. Tänään juoksin YleX korvissani. Siellä sanottiin jotakin mainitsemisen arvoista, mutta en enää lainkaan muista, mitä. Salilla luin lehteä, jossa sanottiin myös jotakin mainitsemisen arvoista. Niin, siellä Maija Vilkkumaa selosti naistenlehden haastattelussa, että hän kyllä poti juuri ennen 30-vuotistäyttämistään kamalaa luomistuskaa. Ihan samalta kuulosti kuin minun viime aikojen pyörteilyt. Mielenkäänteilyt. Kaikki. Eli siis en ole ainoa tuskailija. Mutta enää en tuskaile. Nyt on riemu, ratki löytynyt. Näppäimistökin jo savuaa!

En osaa ajatella nyt oikein, Seam ja Mariella ovat niin tukalassa tilanteessa. Pakko palata heidän ääreensä ihan juuri ja kohta. Pistää heidät takaisin raiteille. Ai niin, pitää myös pitää sellainen kirjakauppatauko. Tuossa lähelläni on antikvariaatti, jonne aion roudata kaksi kassillista kirjoja. Pitää tyhjentää tämä asunto. Pikkuisen ja hiljaa. Pesukonehan käytiin sunnuntaina. Siskolle kiitos. Sisko oli myös pelastanut viherkasvejani, joita en osaa hoitaa. Hän aikoo adoptoida ne itselleen. Siis ne, jotka ehkä saadaan pelastettua lopulliselta kuolemalta.

Itse asiassa hilppaisenkin kirjakauppaan nyt.
Sitten vasta kirjoitan.
Ja kirjastoon pitäisi palauttaa Camus'n Putoaminen.
Ei napannut moinen kirja, mutta luin sen kyllä loppuun.
Nyt Don Quijoten rinnalla luen myös Henry Millerin Hiljaiseloa Clichyssä. Vaarallista lukea sitä, koska Miller on Durasin lailla varsin vaikuttava tekijä. Ei pidä päästää herraa käsikseeni, ei ei.

Moikkismoi tältä erää.

PS. LISÄYS klo 19.18 illalla: Herranjestas. Kävi läpi tämän uusimman käsikseni tänään kokonaan, kirjoitin monta monta tuntia. Silmiin sattuu. Minusta tuntuu, minä pahoin pelkään, en osaa ajatella, että se alkaa olla valmis. En käsitä. Kun tein työtä, minun lävitseni meni se sama järkyttävän hyvältä tuntuva aalto, joka on tullut Siljan ja Main sekä Pintanaarmujen kanssa. Että nyt on valmista. Enkä minä halua. Ei saa olla vielä valmis. Se olisi käsittämätöntä.

Ei ihminen näin lyhyessä ajassa (aloitin tämän tekemisen viime kesänä, mutta syksyllä palasin muihin käsiksiini ja jatkoin vasta tämän vuoden alusta) kirjoita romaania. Ei voi olla totta. Minä en usko. Seam ja Mariella, antakaa mulle armoa. Ja voi, tämä uusi kieli. Nämä uudet kielikuvat (olen yrittänyt muutes välttää kuin-vertauksia!). Miten ne saivatkaan minut huumaantumaan. Että tällaista tekstiä tänään. En usko olevani valmis vielä, en vain usko. Tarvitsen Ranyan apua tai Harryn tai kenen tahansa, joka on tekstejäni lukenut! Pakko käydä käsis uudelleen läpi, heti huomenna, jätän juoksut väliin ja vain luen, aamulla ennen töitä ja iltapäivällä töiden jälkeen. Omaa tekstiä, hiiteen Henry Miller ja Don Quijote, nyt on oman tekstin aika, etenkin kun on näin uskomatonta. Että valmis muka..joopa joo..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti