sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Minun painekattilani ei pihise tai mitään

koska minulla ei ole painekattilaa, enkä tiedä, mikä se edes on. Mutta myyn pian omat, normaalit kattilani. Sitä paitsi tässä blogipäivityksessä paljastan lisää. Minä rakastan sinua nuori mies on ihana.

Valun hunajaa, huudan aariaa, satatuhatta pientä pilkettä painuu ihooni kun luen omaa tekstiä. Miten hyvältä tuntuu, kun onnistuu, miten hyvältä elämä näyttää, kun tietää tuottaneensa jotakin järkyttävän onnistunutta, edes omasta mielestä mahtavaa!


Entinen koirani Bruno täytti juuri 9 v.
B:n nykyinen perhe on
a) loistokoti Brunolle ja
b)  koiraherkkujen mestari!
 Vietin viikonlopun Siljan ja Main kaupungissa. Tai tarkastihan en ole kirjaan kaupunkia määritellyt, mutta mielessä oli Kouvola, kun kirjoitin. Jos pitäisi antaa kaupungeille väri, Kouvola olisi harmaa. Jostakin syystä en pidä kyseisestä keskittymästä, vaikka vietin siellä heleät lukiovuodet, sain siellä ollessa oikean estetamman, Lisan, toin sen Saksasta asti. Mutta menin myös luopumaan kyseisestä tammasta, koko harrastuksestakin melkein, kun tapasin miehen, pojan paremminkin, jonka kanssa käväisin naimisissa asti.

Mikä historia takana. En kadu mitään, kadunko. En usko, en kai. Eivätköhän kaikki tapahtumat vain kasvata ihmistä, kehitä parempaan suuntaan kuin huonompaan?

Olen paljon väsyneempi kuin väsynyt väsyneempi. Luin perjantain menomatkalla entisen Kaurasen Sonja O:ta. Perillä Kouvolassa, kivikasvoisessa kaupungissa, tapasin ensitöikseni lukioaikaisen ystävän. Joka odottaa vauvaa, ja me muut lukioaikaiset ystävät olemme hämmästyneitä. Junnua pukee vatsa. Junnu on samanlainen kuin ennenkin. Mikä on tietysti ilahduttavaa. Juttua olisi riittänyt enemmän kuin aikaa.

Vietin yöni ja päiväni pikkuveljen kotona. En ehtinyt miettiä, mikä on hyvä. Siellä vipeltävät vaimo ja kolme lasta. Sohvi-neiti, Niklas ja Sara ovat varsin sulokkaita olentoja. Heitä tulee ikävä samalla lailla kuin muutakin lähipiiriä. Vaikka herätykset tänä viikonloppuna ajoittuivat seitsemän aikaan aamulla, oli ihan mukava herätä, kun kolme iloista naamaa odotti silmien aukeamista siinä vieressä.


Kyllä, Prahassa oli baari nimeltä Palliardi.
 Mutta voi mitä sähinää, mitä sähellystä, riemua ja itkua, tunteita laidasta laitaan onkaan lasten elämässä, pienenpienissä päivissä. Täytyy nostaa hattua (jota kohta ei ole, sillä myyn kotikirppikselläni myös hattuni!) monilapsisille vanhemmille. Miten jaksavatkaan, miten voivat? Täytyy tunnustaa, että ovatpa nuo sukulaislapseni kuinka ihania tahansa, tuli niin ikävä päiväunia, että ei minusta olisi tuollaiseen :)






Päästäkseni paljastuksiin..voisin kertoa. Että ennen lähtöä mihinkään luin kuluneella viikolla läpi Minä rakastan sinua nuori mies -käsistä. Kohensin vielä loppusuoraa (vaikka olenkin lähettänyt sen jo eteenpäin, moneen osoitteeseen). Palasin siihen heti tänään, kun vihdoin tulin takaisin. Oli huisia lukea itsekeksimiäni lauseita. On ihanaa rakastaa omaa työtä. Toivon tätä tunnetta kaikille kirjoittaville ja muuta taidetta luoville ihmisille. Sekä tietysti työssäkäyville. Tämä tunne koukuttaa. Sitä kaipaa lisää, lisää, siihen ei pääse kuin tekemällä lisää, tekemällä koko ajan parempaa. Piiskaamalla itseä, kirjoittamalla hampaat irvessä silmät kipeinä, kirjoittamalla hartiat ja olkapäät jumiin, tulehduksen niveliin, kirjoittamalla muut ihmiset taustavärinäksi. Pitää keskittyä keskittyä keskittyä. Ette arvaa, kuinka tuskaa on tuottaa tätä iloa!

Tällaista on oteliuta tämänhetkisestä ilostani:


" -- Hän toisti tuota ensimmäisen löytämisen päivää. Mikä vitsaus se olikaan!
Mutta joku varasti hänen rakkautensa jo, joku kirpeä, joku vanha. Hän toistuu tässä,
tämä Mariella. Tapahtuma kovalevyllä, keskusmuistin hajoaminen. Mariella kolkuttamassa ovea,
hän kolkutti oman kotinsa ovea ainakin kolme kertaa vuoden jokaisena päivänä, kolkutti vaikka
kukaan ei avannut. Ei, ei enää avannut.--"

"--Mariella katsoi verisen ystävänsä selkää, työtoveri sen sijaan katsoi taivasta pienestä
ikkunaruudusta. Mitä näet siellä, Mariella kysyi raukeasti. Häntä väsytti tämä ainainen siivoaminen,
ihmisten jäljistä irtautuminen. Hänkin olisi halunnut seisoa ikkunan edessä tuollaisessa asennossa,
pohtia viikonlopunviettotapoja.
En näe mitään, työtoveri vastasi.--"

"--Veli huutaa yöhön, halkaisee katujen ruuhkat: miksi tässä kuumassa maassa, miksi tähän aikaan
vuodesta? Hän juoksi paidattomana pitkin poikin, tuo vääräsäärinen potilas, iski nyrkkinsä monen
oven pintaan. Muutama aukesi kuin itsestään. Muutaman takaa tuijotti halvaantunut katse.
Mutta mistään ei löytynyt alasvieviä portaita. Ei Mariellan tuoksua, vettä ei, ei.
Seam putosi nopeammin, hän suuteli tuntemattomien naisten käsiä, suuteli huteriakin
raajoja, hän suuteli tunteakseen olevansa vielä jäljellä. Hän maksoi siitä, että sai suudella."


Iguazu Falls 2010.

"--Seam ojensi kätensä kohti naisen uumaa, Latima seisoi aivan hänen vieressään, heidän
jalkansa olivat kiinni toisissaan, heidän kylkiensä välistä ei olisi saanut läpi edes läpinäkyvää.--"

Minä rakastan sinua, käsikseni. Minä rakastan sinua, R. Minä rakastan tätä elämää, maailmaa, ihmisiä ympärilläni. Olen päihtynyt pelkistä sanoista, voimasta. Olen kieppunut ympäri, kieppunut kieppunut. Kipeästi kieppunut. Tähän päädyn. Pisteeksi tänään.

7 kommenttia:

  1. Ihana ajatus antaa kaupungille väri. Olen ollut Kouvolassa vain kerran (muuten aina istunut junassa ja ihmetellyt sen kulkusuunnan vaihtumista juuri Kouvolan kohdalla), omissa polttareissani. Vaikka oli heinäkuu, Tykkimäki ja sellainen puutalomuseo (apteekkimuseo ja oliko siellä muutakin, en muista), niin minä ainakin uskon Kouvolan olevan harmaa.

    Pidän kovasti kirjoitustyylistäsi. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, jos tyyli miellyttää :)

    En hämmästy yhtään, että miellät Kouvolan harmaaksi. Se vain on niin harmaa, betonimöhkäle suorastaan.

    Kaupunkiväritys on aika hauskaa. Synnyinkyläni Tohmajärven miellän vihreäksi, Munchenin keltaiseksi. Helsingistä en oikein osaa sanoa, Tampere on punaista multaa, Moskova samoin. Ateenan väriä en enää muista. Muilla kylillä en ole vielä ehtinyt asua.

    Olisikin hauska kuulla muiden värikokemuksia eri ihmiskeskittymistä!

    VastaaPoista
  3. Ai, olet Tohmajärveltä? Olen viettänyt erään hauskan illan Tikkalan vanhalla asemalla. Opiskelin ja olin pitkään töissä Joensuun yliopistossa ja siksi sikäläinen seutu on rakasta - ja tosiaan vihreää. ♥ Bologna on myös punainen kaupunki, Praha seepiansävyinen (itsestäänselvyys, kaiketi).

    VastaaPoista
  4. Kyllä, Pohjois-Karjala on aivan ihanaista, kaunista seutua. Ja kyllä, yhdyn tuohon, Praha on niin seepia kuin vain kaupunki voi seepia olla!

    VastaaPoista
  5. Praha seepia kyllä kyllä vain :) Sitten omat asutut kylät näyttää mielenmaisemassa tältä : Tohmajärvi punainen ( niin hirmuisen punainen ), Nijmegen purppura ja samettinen ( kaupunki jossa oli aina ilta ), Helsinki loskan ruskean harmaa, Joensuu sininen (sellainen sähkön säkenöivä), Tornio oranssi ( hih ), Kainuun korvet värittömiä ja läpinäkyviä, Outokumpu vihreää, sellaista syvää ja tummaa. Ja sisko, minä rakastan sinua kyllä ja kovasti!

    VastaaPoista