sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kylläpä ramaisee.
Kävin Virossa, Tartossa, työporukan kanssa.
Lauloin toki bravuurini, mutta viimeistä kertaa ikinä.
Goodbye Barbie Girl. Et kuulu enää listalleni edes yleisön pyynnöstä.
Ja voi, kyllähän siinä meinasi tippojakin roiskua linssiin, kun työporukka päätti laulaa minulle hyvästelylaulun. Kotimaa kun taakse jää..Aika otettu olo oli, kun minulle, yhdelle pienelle monista muista, laulettiin laulu oikein porukalla ja kajauttamalla.

Paras kevätretki tämä oli, ever. Selvisin reissusta ilman pääkipua tai muita pahoinvointiin viittaavia oireita, sillä en yksinkertaisesti nauttinut alkoholipitoisia juomia muutamaa enempää. Olin huone-/työtoverini kanssa jo kahdeltatoista unten avarilla mailla. Nauratti etenkin aamulla, kun heräsimme jo ennen kellon soitahtelua viittä vaille kahdeksan. Herranjestas, me nuoret mummelit.

Melkeinpä kaikki muut olivat rymynneet yökerhossa aamuyön tunneille. Mutta me kaksi, kaiken lisäksi, olimme erityisen iloisia siitä, että pääsimme heti aamiaisen jälkeen suklaahierontaan ja pedikyyriin. Oioi, mitä olikaan. Suklaahieronta on niin kovin rentouttavaa. Minut suljettiin muovipussiin 20 minuutiksi. Tuoksuin suklaalle sen jälkeen kauttaaltaan. Olisin halunnut R:n heti paikalla paikalle syömään minut. Koska mitä luultavimmin olin suklaata myös sisältä. Mutta R syö minut vasta keskiviikkona enkä silloin ole enää suklaata. Silloin olen saaressa riutunut raukka.

Nimittäin lähden, eli joudun lähtemään, tiistaina yön yli kestävälle retkelle valvontaluokkani kanssa. Hankoon mennään, soudetaan johonkin saareen, ja siellä sitten pitäisi viihtyä 19 pojan ja 3 tytön kanssa. Ja liudan aikuisia ihmisiä. Ei rehellisesti sanottuna voisi vähempää kiinnostaa, kun on niin paljon muutakin tekemistä. Mutta ehkäpä siellä sitten alkaa viihtyä, kun paikalle pääsee. Otan mukaan kasan tarkistusta kaipaavia kirjoitelmia ja irtokarkkia. Heitän ne mereen, jos ovat huonoja. Ja odotan, että yö kuluisi nopeasti, jotta vihdoin täyttäisin 29 vuotta ja pääsisin lentämään Muncheniin. Koska keskiviikkona tapahtuvat juuri nuo asiat: ikääntyminen ja jälleennäkeminen.

Ja oi, torstaina käyn tulevassa kotikaupungissani kielitasokokeessa ja ilmoittaudun intensiivikurssille. R osti antaa sen minulle ikääntymislahjaksi. Lisäksi käymme katsomassa asuntoja, ja sitten vielä minut viedään kalliille illalliselle hienoon ravintolaan. Kuinka makoisaa. Laitankohan päälle tuon uuden mekon, jonka vahingossa ostin Virosta. Jota ei pitänyt ostaa. Kun ei saisi tuhlata. Mutta katsokaa, eikös ole pilkkujen pilkku! Mekkoihmisenä olen tässä ihastellut mekkojani. Joita voi vihdoin taas pitää päällä, kun säät niin vaativat.

Aijai, unohdin jo kertoa, että kävin juuri aamulla (tai siis päivällä keskellä) brunssilla Dylanossa Ineksen kanssa. Kuinka paljon voikaan ihminen syödä ilman että ratkeaa! Oi. Voi. Olen ähkyssä. Mistä johtuukin mieleen, että tahdoin eilen Tarton kiertoajelulla nähdä ponin. Mutta en nähnyt. Tuli vain sellainen yllättävä ponimielihalu. Se, poni siis, olisi sopinut loistavasti "keittokaupunginosaan". Siellä oli kauniita puutaloja ja pihoja. Mikä taivaallinen ympäristö pikkukaupungin ponille.

Minun pitäisi pakata. Jo nyt, koska en ehdi huomenna tai tiistainakaan, kun olen siellä ihmesaaressa. Ja sitä paitsi minun pitäisi kirjoittaa novelli. Lupasin niin. Novelli on vaikeampaakin vaikeampi tekstilaji..siis kirjoittajan näkökulmasta. Minä olen innoissani muutes by the way Minä rakastan sinua nuoresta miehestä. Osaan jo tiivistää sen juonen:

Mariellalta on kuollut aviomies 3 vuotta sitten, mutta hän ei ole vieläkään päässyt surusta yli. Hän on jäänyt "koukkuun" Internetissä toimivaan kasvopalveluun ja erityisesti eräisiin kasvoihin, joiden käskyjä hän tottelee, koska ei pysty olemaan tottelemattakaan.

Hän työskentelee Delete Life Archivessa, missä tuhotaan ihmisiä niin, että heiltä poistetaan sotu, tilinumero, osoite jne. Poistetut ihmiset ovat hylkiöitä, joille ei saa edes puhua. Heidän ainoa keinonsa välttää tyly kohtalo on joko riistää henkilöllisyys joltakulta toiselta tai paeta sellaiseen maahan, missä ei olla niin tarkkoja virallisten asioiden suhteen.

Eräänä päivänä Mariellan täytyy tuhota oma veljensä. Hän ja Seam päättävät paeta kauas pois. Kaukana pohjoisesta Mariella päätyy kasvojen johdattamana vangiksi. Kaksitoista miestä käyvät hänessä, kukin viisi minuuttia kerrallaan. Mariella viedään aavikollekin. Hänelle sanotaan, että jos hän selviää puoli vuotta kaikesta, hän pääsee vapaaksi. Ehkä surustaankin yli?

Ja koska en halua paljastaa mitään muuta, vaan haluan että kirjani luetaan, jätän kaiken muun auki. Mitä tapahtuu Seamille, mitä lopulta Mariellalle? Mitä surulle? Mitä yhteiskunnan hylkäämälle ihmiselle? Mikä tässä maailmassa määrää? Kuka meistä todella kohtaa seinän, kuka sen pystyy kaatamaan? Onko mitään sellaista olemassa, mitä emme näe? Onko takana mitään ennen kuin pään kääntää ja sinne katsoo? Voiko sellaista rakastaa, jota ei tunne?

Kuka tietää, mistä löytäisin uuteen mekkooni sopivat kengät? Kuka kertoo, mistä saan asiakkaita Kielikorjaamoon niin, että voin aloittaa työt asap? Kuka voisi käydä tänään juoksemassa puolestani?

Minä muutes löysin vuokralaisen asuntooni. Työtoverini tytär tähän tulee, kun minä pakenen. En malta enää odottaa. Olen taas laskenut aivan väärin. Kolme ja puoli viikkoa vielä. Nyt laskin oikein. Olisi kamalaa, jos minut siirrettäisiin matematiikkaosastolle. Kaikki maailman laskut menisivät nurinpäin.

Toivotan sulavaa sunnuntaita. Julkaisen novellin täällä, jos saan sen valmiiksi tänään tai heti. Huomenna, kenties saaressa.

Oi, vielä iltainen lisäys tähän postaukseen. Hauska animaatiopätkä, joka perustuu novelliin. Minähän en sitä novellia ole tänään sitten saanut aikaiseksi. Mutta vielä on iltaa jäljellä.

2 kommenttia:

  1. Kaksi asiaa: siis täytätkö 24 vai 29 vuotta? Kun ajattelin kuviesi perusteella, että 24, mutta tuo numero näyttääkin ihan yhdeksältä?

    Toisekseen: vau, romaanillasi on kiehtova juoni! Aika raakakin? Kasvopalvelun periaate jäi hämäräksi, mutta lukemallahan se selviää? Missä vaiheessa RSNM on nyt? Ihan ihan valmis vai kaipaako vielä editointia? Oletko tarjonnut Ntamolle vai tarjoatko myös muille? Vai sopiiko tällaisia edes kysyä? :o

    VastaaPoista
  2. Heippis! Kyllä se yhdeksäiseltä näyttää ja onkin. Eli siis viimeinen vuosi alle kolmekymppisenä :)

    Tämä käsis on ihan uppovalmis. Olen hieman hämmentynyt, kun se syntyi niin kivuitta, loppujen lopuksi. Tarjosin muistaakseni neljälle Ntamon lisäksi. Yhdestä tuli hylsy, auts. Muista en ole kuullut, tosin eräässä suuressa puljussa ja vähän pienemmässä lupasivat lukea sen toukokuun aikana. En taida jäädä odottelemaan kuitenkaan, vaan pysyn uskollisesti Ntamon riveissä. Ellei nyt sitten jotain superihmeellistä tarjousta lykätä eteeni. Ntamo on hyvä "talo", vaikka pieni onkin :)

    VastaaPoista