sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kastanja, kastanja, aivastan sinut ulos!

Minun poikaystäväni on puoliksi punainen. Minä olen kokonaan ruskea paitsi en aina. Rusketusviiksetkin loistavat kasvoillani kuin sata väkevää sanaa. Kaikki tämä vain siitä syystä, että olen maannut auringon alla puolikkaan päivän verran ja lisäksi monta tuntia sekä kumartanut kohti joenpohjaa paljaat jalat kylmäen.


Viime kesänä selvisi, että olen allerginen tälle.

Tulin tänään takaisin Suomeen kesästä. En olisi halunnut tulla, mikä ei liene yllätys kenellekään, mutta äkkiäkös nämä viimeiset 2,5 viikkoa täällä luiskahtavat karkuun. Ja sitä paitsi täälläkin on, näemmä, kesä. Ja toiseksi paitsioksi: suomalainen kesä on parasta, mitä on. Kaunista, vihreää, puhdasta. Paitsi arvatkaa onko Itämeri puhdas. Ei, ei niin. Katsoin tänään lentokoneen ikkunasta merta Suomen edustalla ja ihan surullinen olo tuli. Miten likaista vettä meidän maamme halaa.

Olen kovin väsynyt, enkä jaksa muuta kuin istua. En jaksanut mennä iltapäivällä ulos, vaikka jostakin syystä aina hyvällä ilmalla minulle tulee ehdoton pakko lähteä ovien läpi kirkkaaseen säähän ja osoittaa ilmalle, että pidän siitä. Että älähän nyt laimene, kaunis kaunis ilmanala.

Huono omatunto kalvaa, jos pysyn sisällä kauniin päivän. Kreikassa asuessani pääsin eroon tästä salakavalasta mene-tänään-koko-päiväksi-ulos -tunteesta. Siellä kun kauniita kesäpäiviä ja päiviä muutenkin oli kyllästymiseen saakka riittävästi. Mutta toisaalta sadepäivätkin ovat kauniita.

Joten miksipä tässä hämmästellä. Olen tänään sisäilmatyttö enkä muuksi muutu, olipa ilma sitten kuinka ruma taikka nätti tahansa. Ai niin paitsi kyllähän minä kävin juoksemassa tässä illansuussa. Mutta juoksu meni jotenkin usvassa, en ollenkaan ajatellut olevani ulkona. Olin Saksassa R:n sylissä. Siksi minä olen niin paljon onnellisempi siellä.

Sitä paitsi löysin uutta herkkua. En erityisemmin pidä Milkan suklaasta, mutta nyt tuo suklaalafka on tuonut markkinoille uudet Daim-maissisnacksit. Mmmm. Mums, mums. Kuinka mukavaa nauttia kauniista kesäpäivästä ja -illasta sisällä Daim-snacksia kielellä. Tarkoitushan oli tietenkin viedä tätä herkkua työpaikalle ensimmäiseksi ja viimeiseksi tuliaiseksi, mutta mutta. Niin. Eipä nyt voi mitään, se on vatsassani melkein kokonaan. Minä vien työpaikalle jotakin ihan muuta.

Sitä paitsi meidän asuntoasiaamme tuli kummallinen mutka, kuten usein suoriin reitteihin.
Nimeltä toinen asunto.
Joka on lähempänä keskustaa ja jokea.
Joka on pohjaratkaisultaan parempi.
Joka on niin enemmän meille tehty, että apua.
Olemme hulluja.

Hyvässä lykyssä saamme maanantaina tietää, teimmekö tarpeeksi suuren vaikutuksen tähän kakkos-ykkösvaihtoehtoon. Siis tähän lähempään parempaan valoisampaan asuntoon. Joka sijaitsee ihanalla, kapealla, rauhallisella pikkuisella hiljaisella kujalla, joka muistuttaa jostakin syystä Pariisia. Tai ei, Ruotsiapas. Mutta silti me nyt vain odotamme peukut ristissä.

R pesee siellä pyykkejään (hahaa, ovelasti jätin KAIKKI vaatteeni sinne ja R pesee myös minun pyykkejäni) ja minä yritän ymmärtää, että päähäni on luikahtanut uuden romaanin idea. Ja sitä sitä paitsi parhaassa tapauksessa saamme unelman, toisenlaisessa tapauksessa sen ensimmäisen puulattiaisen talon, pahimmassa menetämme molemmat asuntovaihtoehdot ja joudumme aloittamaan etsinnän alusta. Mutta aina asiat järjestyvät. Niin kuin järjestyvät myös epäasiat.

Sain muutes by the way tällä reissulla vihiä siitä, että Munchenissä on mölkky-seura! Joka kokoontuu kerran kuussa! Arvatkaapas aiommeko me R:n kanssa heittäytyä mölkkyläisiksi. Oo, niin ja lisäksi, jotta aika ei kävisi pitkäksi, minä opiskelen koko eloisan kuun saksaa. Ja samalla teen Kielikorjaamolle töitä. Ja toivottavasti inspiroidun tekemään uudesta ideasta sanojen tulvan. Ja odotan vieraita.

Italialaista ja espanjalaista kaveria ja pizzaa.
Ja nyt, jotta sunnuntai olisi muutakin kuin maanantain pelkäämistä, ponnahdan kirjojen maailmaan. Tekee mieli lukea jotakin sopusointuista. Ei ole monia vaihtoehtoja, mutta yritän lukea saksalaista ponikirjaa. Joka on kirjoitettu lapsille. Sopusointujen sointuja, eikös vain :) Sain tämän kirjan lahjaksi pääsiäisvierailta.

Ai niin, pääsiäisvieraista puheen ollen, minähän niin aina uhoan heittäväni ulkomaalaiset vieraat järveen keskellä talvea. Niin. Että ei ehkä kannata. Koska nyt löysin itseni kylmästä joesta. Sinne tyrkkäsivät, mokomat. Enkä minä osaa uida kuin koiraa ja virta oli vuolas, mutta onneksi pääsin pois. Muuten olisin jo ehkä kenties Sveitsissä.

Arvoisat lukijat. Kaksi ja puoli viikkoa Suomi-neitoilua jäljellä. Varasimme tosin juuri liput Suomeen, elokuulle, tulemme tänne ystäväni Anskun häihin. Vinkkistä vinks, Lufthansalta saa tällä hetkellä hintaan 99e menopaluun. Suora lento. Ja jos ostaa sen skyscannerin kautta, löytyy lippuja 89 euron hintaan. Suosittelen lämpimästi, Munchen on ihana kaupunki. Ja minä lähden mielelläni oppaaksi ja laulan teille aarian ja kirjoitan vaikka kokonaisen sarjan. Moikkis ja tervetuloa!

Ai niin ja niin. Miten kivoja kuvia otinkaan matkalla. Mutta kuvat ovat R:n kamerassa. Siellä on paljon kivoja kuvia viime kesältäkin asti jopa. Ja ai niin mitä muuta. Ilahduttavaa, että olen saanut uusia lukijoita. Tervetuloa tästäkin syystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti