lauantai 18. kesäkuuta 2011

Antakaa mun kaikki!

Mitä maailma on?

Se on rivien väleihin kirjoitettu sääntö, eikö olekin?
Se on otettua ja annettua, jokainen meistä ottaa ja antaa.
Kaikkensa, välillä.

Minä olen varhain hereillä, ulkona on harmaata, ei huvita mennä juoksemaan. Käyn käsistä läpi, vanhaa, sitä joka julkaistaan, käyn läpi sen takia vain, että huvittaa ja elän kirjatyhjiössä. Mutta uutta tekstiä ei vain tule. Miksi, miksi, oi miksi.

Haluaisin, tiedättekö, terveisiä. Isä lähetti sähköpostia, että jos emme saa keittiötä - mitä emme eilen löytäneet ja minkä odottamiseen saattaa pahassa tapauksessa mennä kuusi viikkoa, vaikka täällä piti olla liutakaupalla take away -keittiöitä - hän voisi tuikata lanttukukon postiin ja pistää sen tänne.

Sitä odotellessa.
Minä haluan lanttukukkoa!
Käsi ylös, jos pidät lanttukukosta (mutta muista, että saattaa näyttää kovin huvittavalta, jos nostat nyt siellä koneesi äärellä missä tahansa käden ylös :D).

Minä tahtoisin jo häihinkin. Mekko valmiina, kengätkin katsottuna. Tukka pitäisi väkertää. Mies herättää. Pidän aamuhetkistä yksin, mutta arvatkaa mitä, ajattelin olla jotenkin ovela, ja tehdä sille aamupalaa.  Siis miehelle, joka vielä nukkuu. Aikamoinen tempaus sadeaamuna hääjuhlan alla keskellä saksalaista kaupunkimiljöötä. Pitäisi hakea kulman takaa leipomosta parit sämpylät ja croissantit, kaupasta munia ja tomaattia. Mitähän muuta.

Sitä paitsi keskustelimme eilen pitkän tovin Afrikasta ja minä olen aivan eri mieltä.

Hei, kolmen ja puolen minuutin lämminvesilaite ilmoitti lämmittäneensä juuri kolmen ja puolen minuutin edestä suihkuvettä. Sinne siis. Oma rakas käsis saa jäädä lepäämään avoimena ruudulle. Ei se juokse karkuun, ei se osaa sillä ei ole jalkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti