torstai 2. kesäkuuta 2011

Kiitos taivaalta jysäyttänyt lintu!

Sinun ruikkusi olkapäälläni ja niskahiuksissani oli kuin valkoista vettä. Ei sattunut, ei polttanut. Oli kylmää melkein, sillä aurinko piteli minua lämpimillä käsillään, rantakivi kuumensi ruumiini, olin paistinpannu sinun ruikkauksellesi. Sitä paitsi mikä sen mukavampaa kuin ilahduttaa muita. Jostakin syystä linnun uloste ihmisen päällä herättää naurua myös ihmisessä itsessään.

Vietin eilen mukávan ystäväiltapäivän Suomenlinnassa. Oli kuohuvaa, oli aaltoa. Oli paljon paistetta, useita nauruja. Iltapäivä kääntyi illaksi ja yöksi, ilma viileni. Istuimme minun luonani lattialla ja patjojen päällä. Huuleni rohtuvat kaikesta tästä puhumisesta.

Muuttoon meinasi tulla mutka. Mutta mutka on nyt suoristettu, ja kiitos isoveljeni sekä -sisareni pääsemme rahtaamaan huomenna huonekaluni ja pahvilaatikkoni sinne minne pitääkin. Lisäksi muutama kaveri on ilmoittautunut apuhabaksi. Eiköhän hommasta suoriuduta peräti puolessa tunnissa, eiköhän. Siis täällä kodin päässä. Olen koettanut tehdä tämän helpoksi.

Muuttaminen on rasittavaa, todella, mutta tällä kertaa toisaalta ihan helppoa. Kannamme vain 12 laatikkoa alas ja autoon, lisäksi nuo kalusteet. Ei mitään ylimääräisiä säkkejä tai kukkaruukkuja tai kassillisia irtoroinaa. Viemme kamat varastolle, sieltä ne kuljetetaan venäläisellä (?) rekalla Muncheniin heinäkuun alussa ja sitten me vain kannamme ne toiseen kerrokseen ovestamme sisään.

Ihana yhteinen ovi.
En malta odottaa sitä, että jaan elämäni hänen kanssaan.
En malta odottaa sitä, että uusi elämä alkaa. Että herätään yhdessä, nukahdellaan, kävellään kaduilla käsi kädessä. Juostaan yhdessä, syödään, käydään huurteisella tai Alpeilla viikonloppuretkillä, mökötetään eri huoneissa, kiukutellaan ja harjoitetaan sen jälkeen sovinnontekopuuhia, että luetaan lehteä ja katsotaan televisiosta uutiset, yhdessä, tehdään ruokaa, kuunnellaan rajatonta musiikkia. Soitetaan, soitetaan suuta.

Minulla on tylsää juuri nyt. Olisin kernaasti lähtenyt ystäväni kanssa kävelylle tai tehnyt edes jotain, mutta ei, mitä tekevät ystäväni: he kokoontuvat eivätkä anna minun tulla mukaan. Heillä on jokin ihmeellinen suunnittelukokous, joka liittyy lauantaihin. Joka on yllätyspäivä. Jolloin minun on oltava valmiina ties mihin kello kolmetoista.

Koetan sietää musiikkia, joka kuuluu ärsyttävän kovana naapurista. Jos ei hiljene kahden tunnin sisään, soitan poliisit. Näin neuvottiin taloyhtiön hallituksesta. Eivät voineet vielä häätää, kun ei ole tarpeeksi todisteita. Kun naapuri kieltää kaiken. Naurettavaa. En ymmärrä, miksi tässä tapauksessa uskotaan hörhöä miestä, joka uhkailee naapureitaan aseella, eikä kahta naapuria, jotka häntä ja hänen raivostuttavia ääniään joutuvat sietämään. Argh. Koetan silti nyt vain sietää.

Hyvä juttu on se, että mitä ikinä naapuri enää tekeekään, hän kaivaa itselleen kuoppaa. Nimittäin hallitus ja asukkaat ovat viimeinkin hereillä. Enää ei siedetä yöllistä melua, en ymmärrä miksi pitäisi sietää näin raikuvaa päivämeluakaan. Heidät on helppo kuitenkin häätää heti, kun saadaan seuraava todiste häiriöistä. Ovat olleet ihmeen hiljaa. En ymmärrä, miksi uhmaavat nyt kuitenkin lakeja, nyt kun ketään ei kiinnosta tuollainen typerä jumputus. No, enää kaksi yötä täällä. Eikä kun kolme. Sitten menen vanhempieni luokse, sitten lähden pois.


Sain työpaikalta läksiäiskukkia. Jotka lopulta kaatuivat ja tuhosivat pahvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti