torstai 7. heinäkuuta 2011

Oikea on oikealla ja vasen joskus myös!


 Eivätkä ole siniset ovet, ovat suojakalvot.

Lähdemme todella Turkkiin, en ole käynyt siellä koskaan, tahdon joskus vielä mennä oikein kunnolla katsomaan, miltä näyttävät antiikkiasiat, mutta nyt menemme puhtaasti hermolomalle. Tiistaina lähdemme, sunnuntaina palaamme. Siellä meitä hoidetaan puolihoidolla, saadaan ruokaa kahdesti päivässä, pitäisi kehon ja mielen rentoutua kovassa, kovassa paahteessa.

Tänä yönä täällä riehuvat myrskyt.
Olen nähnyt jo monta salamaa.

Viimeiset päivät olemme vain rakentaneet, siivonneet, purkaneet, rakentaneet. Ai niin, ja minusta tuli myös virallisesti muncheniläinen. Rekisteröidyin, vaikka pöly ja kuuma ilma tekevät kasvoistani riutuneet. Käsittämätöntä, kuinka pienen keittiön tekeminen on suuri asia.

Kuinka ylipäänsä pienet asiat ovat mahdottomia, kuten esimerkiksi pilkku ja sen paikka, miksi en saisi vapaa-ajallani tai rytmin vuoksi laittaa pilkkua vinoon, laittaa sitä väärään paikkaan, tunkea sitä loppuun tai keskelle ei mitään.

Tää on ehdoton koru. Minä puen sen vaikka aina.
Olen kuullut sellaisista äidinkielenopettajalukijoista, jotka korjaavat kirjoista kirjoitusvirheitä, alleviivaavat ne näkyvästi neonvärikynällä, lähettävät kustantamoille vihaisen palautteen: merkityn kirjan, jonka marginaaleihin on ripoteltu huutomerkkejä, salamoita. Käsittämätöntä. Äidinkielen opejenhan tulisi parhaiten tietää, että kaunokirjallisuus on ennen kaikkea rytmiasia.

Kyllä minuakin ärsyttävät joskus mahdottomat, selvät kirjoitusvirheet. Etenkin teksteissä, jotka on tarkoitettu/yritetty kyhätä putipuhtaiksi. Esimerkiksi kun yritin lukea (en koskaan päässyt loppuun) kirjaa Toiset kengät, en voinut kestää kaksoispassiivin käyttöä. Sitä, että kirjoitetaan esim: "Ulkona ei oltu käyty aikoihin". Jos Toiset kengät olisi pyrkinyt korostamaan sitä, ettei seuraa sääntöjä, olisin antanut anteeksi. Mutta kun Toiset kengät yritti olla puhdas, kengät kuin peili.

Minulla on täällä paljon kirjoitusvirheitä välillä. Joskus ne ovat rytmillisiä kikkoja. Joskus ne ovat vain huolimattomuusvirheitä, minä kirjoitan nopeasti, aina, sen takia käyn käsiksiänikin läpi tuhat kertaa kaksi, pitää virheet korjata jälkeenpäin, minä laitan pilkkuni sinne minne haluan, olen vapaa ja ajaton.

Loman jälkeen, joka muuten loppuu viikon päästä sunnuntaina, minä alan toipua. Teen töitä (en, herranjestas miksi en!? saanut olutkierrosoppaan paikkaa), Kielikorjaamon laitan pystyyn viimein, alan hyökätä kohti yrityksiä, haravoida asiakkaita, minä pistän ne pinoon ja sanon moi, korjataan nyt kaikki. Ja sitten kirjoitan kuin käärme. Menen kielikurssille. Lakkaan pitkittämästä väsymystäni, juoksen kuin härkä.

Saatan päivittää blogia Turkista, olen koukussa tähän, pakkomielle välillä, yhteyteni sinne, missä kieltäni luetaan. Välillä uskon, että yksi osa elämää on jo täällä, virtuaalina, kaikki muut osat ovat niin ulkona, etten halua niitä yhdistää. Minun mieheni istuu tuossa vieressä, olen nähnyt hänestä unia. Olenkohan nähnyt hänestä unia aina.

Voi äitien pyhät maat, olen onnellinen. Taivas ratkesi juuri. Pelkään tällaisia myrskyjä.

Oi, ja kylläpä välillä riipaisevat kaikki uutiset. Syntymät ja kuolemat, kevätpuron lorinat. En ehdi lukea lehtiä päivittäin ja nyt kun luen, valuvat sadepisarat pitkin lasia. Rest in peace.

1 kommentti:

  1. Pidähän oikea lepoloma, Helmi-Maaria!:D

    Oikein hyvää lomaa ja paljon auringonpaistetta<3

    VastaaPoista