keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Saanko minä sanoa?

Myöhästyin sittenkin, myöhästyin 2 päivää ja yhden tunnin kielikurssilta! Ihmettelinkin jo aiemmin, että miten se voi alkaa perjantaina eikä esimerkiksi viikon alussa. Olisi pitänyt ihmetellä asiaa vaikkapa viime viikolla. Kurssi kun oli alkaa tärähtänytkin jo maanantaina. Ja minä autuaan tietämättömänä kauhistelin maailmanmenoa siihen aikaan enkä lainkaan ajatellut, että pitäisi jo olla koulussa. Oppilaan paikalla. 

Hassua näin entisen (tai no, virallisesti olen vielä muutaman päivän ajan äikänmaikka-Maaria) opettajan hameesta hypätä pulpetin toiselle puolelle. Mutta täytyy sanoa, että opettajan silmissä oma opettajani on erittäin pätevä, ja kävi jopa kateeksi, etten itse ole ollut niin hirvittävän herttainen ja mukava.

Tänään riensin hätäisesti heti ymmärrettyäni myöhästymistilanteen vakavuuden kansalaisopistolle, löysin luokkahuoneen ihmeen kätevästi, pyrähdin sisään ja sanoin: "Moi, anteeksi että olen kaksi päivää ja yhden tunnin myöhässä." Luulin jääneeni kaikesta jälkeen, onhan kyseessä intensiivikurssi; luulin, etten ymmärtäisi yhtään mitään, mutta mitä kävikään! 

Minä peijakas kyllästyin jo tunnissa, sillä kaikki oli aivan liian helppoa, ja kaikki muut oppilaat paljon hitaampia. En, en suinkaan ole ilmiömäinen omaksuja, sillä kieliopin kanssa kertaamisasiat tekevät varsin hyvää, mutta muut oppilaat vaikuttivat pakotetuilta koko kurssille. Joten saatan kyllä nukahdella. Tai ehkä myöhästyä uudestaan pari päivää joskus sopivana ajankohtana.

Harmittaa, että muut eivät ole niin ahkeria. Sillä kun opettaja kysyi: "Haluatteko seuraavaksi kielioppia vai keskusteluharjoituksen?", minä kiljaisin heti: "Kielioppia, tietysti!" En tahtonut keskusteluharjoituksia, sillä havaitsin, että osa kurssilaisista puhui niin häkellyttävän huonoa saksaa, että olisin päätynyt vain ajattelemaan, että en mitään kurssia tarvitse, kun kotona saa paljon parempaa kieltä. 

No, me opiskelimme sitten kielioppia, kun kukaan muu ei sanonut mitään. Sen jälkeen tuli läksyjen aika. Opettaja kysyi, tahdommeko läksyä, ja minähän huusin heti: "Kyllä, tietenkin, mehän tahdomme oppia!" 

Siinä vaiheessa sain pelkästään murhaavia katseita niskaani. Vaikka vannon, että osittain huudahdin huumorilla. Enkä saanut yhtään uutta ystävää, vaikka kyllä koetin ottaa kontaktia. Sain sellaisen käsityksen, että olin jossakin laiskojen hemmojen ryhmässä, kun yrittivät herranjestas päästä kotiinkin aiemmin kuin piti. 

Ei käy! Minä haluan koko rahan edestä hyvää intensiivikurssia enkä yhtään mitään luistamista tai laiskottelua. 

Yritän huomenna saada edes yhden uuden kaverin. Aion myös saada enemmän läksyä ja kielioppia. Hieman epäilen, aletaanko minua syrjiä. Tai ehkä saan vain yksiselitteisesti turpalöylytyksen. Vaikka käsi sydämellä voin kertoa, että ihan vain hyvää hyvyyttäni siellä ajattelin, että opiskelu on kaiken A ja O. 

Sitä paitsi opettaja oli mukava, ja kun hän huomasi, että haluan oppia, hän antoi onneksi vastausvuoron minulle melkein koko ajan. Tosin olin ainoa, joka siellä yhtään halusi vastailla tai osasi viitata. Apua.

Mutta nyt teen läksyt. Sitten tapahtuu seuraavaa: kirjoitan jälleen kerran. Itkin eilen sen takia. Olen itkenyt viimeisen viikon ajan joka päivä. Kummallista tämä uuteensopeutumishormonitasovaihteluun joutuminen.

PS. Huomenna tai joskus on aivan pakko kertoa nykyisen lenkkipolkuni maisemista. Siellä nimittäin juoksentelee alastomia miehiä! Ja toisella puolella polkua kirkuvat papukaijat niin, että meinasin jo kaatua!


5 kommenttia:

  1. Maaria, hikipinko,

    luulen että sulla on kaksi vaihtoehtoa: joko pyydät lisää läksyjä ja kielioppia TAI saat ystävän, mutta molemmat on vaikea yhtälö...

    Ihanaa kuulla, että kirjoitat taas. Kaikkea hyvää!

    Allu

    VastaaPoista
  2. Heiii Allu! Näin sinusta suksimiskuvia..Chilessä? Enkä yhtään, en en, ole hieman vähän tahtoisa tekemään samaa.

    Mutta arvaa mitä: tänään PYYSIN läksyjä (ja petyin, kun tuli vain yksi tehtävä :/) JA sain kaverin (tosin hän ei asu täällä, vaan on vain kieltä oppimassa kuukauden ajan, joten ei hänestä ole seuraa sitten enää..)! Että revipä siitä huumoria :)

    VastaaPoista
  3. Selostuksesi perusteella ei olikein vaikuta intensiivikurssilta, mutta toivottavasti olen väärässä. O_O

    Hyvää jatkoa, Helmi-Maaria<3

    VastaaPoista
  4. Alastomista miehistä tuli mieleeni se, kun opiskelukaverini naapurissa asui estoton poikamies, siis silloin, kun me kaikki vielä opiskelimme. Poikamies piti verhonsa avoinna vasten naapurin ikkunaa ihan kaikissa tilanteissa. Opiskelukaverini kiitti onneaan, että poikamies oli hyvävartaloinen. Häntä totisesti oli ilo seurailla ;-D...

    Opiskelijatyttösten on pakko ottaa ilo irti siitä mistä sai. Ehkäpä poikamies ajatteli, että mahdollinen "tirkistely"tilanne on enemmän katsojan kuin hänen häpeänsä. Emme me tytöt hävetä osanneet!

    VastaaPoista
  5. Kyllä sen pitäisi yhä edelleen olla intensiivikurssi, mutta saas nyt nähdä, onko ihan tarpeeksi semmoinen..ainaskin sain taas murhaavia katseita niskaan, kun pyysin viikonlopuksi läksyä :D

    Ja niin, tuo alastomuus..silmäniloa juu, mutta tuolla lenkkipolulla alastomat miehet ovat kyllä "apua"-tilanteita, joihin en tahtoisi joutua :) Pitää raportoida, kunhan paremmin ehdin kirjoittamaan!

    VastaaPoista