keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Ryömin siellä, missä tahdonkin!

Taivaan laitumet (John Steinbeckilta) ja Norwegian woods (Haruki Murakamilta) ovat kohisseet käsissäni tässä edesmenneen loman mittaan. Ihanaa, voi lukea! Kirjat ovat tulleet! 

Norwegian woods on kylläkin ja tosin vielä kesken. Luen sitä englanniksi, luen siksi, että Turkkiin lähtiessä piti saada lukemista, enkä muuta löytänyt siihen hätään. Sitä paitsi joku kavereistani suositteli kyseiseen kirjaan pohjautuvaa elokuvaa, joten mikäpä siinä. Ihan mukava kirja so far. Huomaan lukevani sitä oppimismielessä: miten joitakin kohtia ei kannata kirjoittaa.

En ole japanilaista kirjallisuutta lukenutkaan vielä. Aiemmin olen lukenut Geishan muistelmat (joka ei ole japanilaisen kirjailijan kirjoittama, korjatkaa jos olen väärässä) ja jotenkin kuvaukset japanilaisesta ympäristöstä kiehtovat. Ja nyt kun ympäristösä on puhe...törmähdin tuossa juuri Ps. Rakastan kirjoja -blogissa kirjallisiin maisemiin liittyvään haasteeseen.

Ryhdyin miettimään, että vaikka kuinka pidänkin suomalaisista maisemista, kirjallisissa painotuotteissa nautin kaikesta muusta, samoin elokuvissa. Hassua, sillä suuren kirjoitusinspiraation saan vakiovarmasti esimerkiksi käydessäni mökillä supisuomalaisilla vesillä tai lapsuuteni kylällä vaaramaisemissa.

Teininä nautin australialaisista maalaismaisemista sekä amerikkalaisista puuvillapelloista tai teksasilaisista maatiloista. Nautin yhä, jos satun lukemaan. Nyt isona, jälleenrakentuneena, pidän oikeastaan kaikesta eksoottisesta. Lukijana ja myös kirjoittajana.

Omissa teksteissäni haluan jättää kuitenkin tarkat (ympäristö)kuvaukset vähemmälle. Jostain syystä haluan säilyttää utuisen tunnelman, sellaisen, että lukija ei tiedä esimerkiksi tapahtumapaikkakunnan nimeä. Kirjoituskoulussa sain kritiikkiä moisesta. Pitäisi kuulemma olla tarkempi päähenkilöiden, paikkojen, jne. suhteen. Heräsi jo silloin kysymys: miksi? Miksi pitäisi kuvailla tarkasti.

Lukijat ovat mielikuvituksella varustettuja henkilöitä, jotka mielestäni saavat vapauden antaa maiseman kaivertua mieleen sellaisena kuin he sen kuvittelevat. TOSIN ja MUTTA nautin suunnattomasti itsekin, etenkin lomalla, sellaisista kirjoista, joissa on tarkkaa kuvailua. Jotkut lempikirjoistani, paksuista, paksuista opuksista, ovat tarkkaakin tarkempia kaiken yksityiskohtaisen kuvaamisessa. Kuten Okalinnut. Kuten The History of Tom Jones.

Nyt, Norwegian Woodsia ahmiessani, olen hieman kuitenkin ärsyyntynyt. Miksi kirjailija on päättänyt mainita, että päähenkilö esimerkiksi riisuu kengät astuessaan sisään. Yritin lukea kenkien riisumisen ympäriltä, että onko tämä jotenkin erittäin tärkeää kerronnan kannalta, enkä löytänyt mitään syytä. Liiat yksityiskohdat tökkivät, mielestäni. On turhaa mainita sellaisia asioita, joilla ei ole mitään väliä. Siis kokonaisuuden kannalta.

Mutta palatakseni maisemiin on pakko liittää tänne pari lempimaisemakuvaa, jotka ovat jo omissa teksteissäni. Ne ovat otoksia Kiinasta. Kun olisikin digitaalisessa muodossa myös kotoisan Suomen parhaita paloja, pistäisin tänne, mutta kun ei vain ole.

Kielikorjaamon nettisivut muuten edistyvät taas. Pitäisi, vihdoin ja kaikkien viikkojen viivytyksien jälkeen, viimeistään perjantaina saada ne toimintaan. Sitä ennen minun pitää, tämän päivän särpimeksi, käydä nuo kyseiset sivut läpi kolmen eri tietokoneen erilaisilla selaimilla ja yrittää huomata kaikki poikkeavuudet. Jotta ne voidaan korjata.

Pitäisi myös saksaa lukea. Kauhukseni huomasin ilmoittautuneeni omia taitojani liian korkeatasoiselle kurssille. Tämän takia on pakkojen pakko itseopiskella kokonainen kurssillinen saksaa. Puolitoista viikkoa aikaa, huhuu! Eipähän ole tekemisen puutetta. Onneksi on henkilökohtainen saksalainen neuvomassa, jos en jotain ymmärrä.

Ja hyvä, että sataa kuin saavissa koko loppuviikon, jotta maltan olla sisällä! 

Tekstitehtailuihin, moiks! 




4 kommenttia:

  1. Ympäristökuvaus on minusta hyvä juttu, jos se tehdään melko tarkasti. Mutta kaikkien eri töiden kuvailu pikkutarkasti, on minusta tökkivää. Ei jää mielikuvitukselle mitään sijaa. Kalle Päätalo on sellainen kirjailija, jota en jaksa lukea. Hyviä dokkarifilmejä Päätalon kirjoista on kyllä tehty, ja niistä pidän, mutta romaanissa sellainen kuvaus on mielestäni liikaa. Päätalon lauseetkin ovat lyhyitä ja yksinkertaisia.

    Näin 600 sivuinen Päätalon romaani olisi lyhentynyt lähes puoleen.Ja se on silloin ihan sopiva mitta.

    VastaaPoista
  2. Juu, minäkään en Päätaloa pysty lukemaan. Ihmettelen oikeastaan, että miksei kustannustoimittaja ole saksinut hänen käsiksistään osaa pois. Ja tosiaan töiden kuvailu tökkii kanssa. Nyt kun olen lukenut Norwegian woodia pidemmälle, ärsyttää esim. ruokailuhetken kuvailu aivan liian pikkutarkasti ilman mitään syytä. Jos edes olisi kirjoitettu taitavasti tai jotenkin erikoisesti, jaksaisin lukea kaiken.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! <3 Minua viehättävät erityisesti japanilaiset ja kiinalaiset maisemat. Japanissa olen käynytkin, Kiina on vielä näkemättä.

    Minä useimmiten nautin melko runsaastakin maisemakuvauksesta, vaikka en tosin tiedä olisiko esimerkiksi Päätalo ihan minua varten. :)

    Ostin Norwegian Woodin toukokuussa Lontoosta, ja aloittelin sitä vähän silloin. Sitten se jäi kesken kun minun piti kiireellä lukea jotain kirjaston kirjoja joista oli varaus seuraavalle. Nautin kuitenkin kirjasta kovasti ja tarkoituksenani on lukea se loppuun heti kun mahdollista. Mielestäni kirjaa ei ole vielä suomennettu, en ole ainakaan tietoinen mahdollisesta suomennoksesta...

    Ja hei, kiitoksia linkityksestä! :)

    VastaaPoista
  4. Minä sen sijaan en ole nähnyt vielä Japania. Tahdon kyllä! Ja vielä on hiukkanen lukematta Norwegian woodista, mutta pian se on luettu. Mua jotenkin häiritsee siinä liiat yksityiskohdat, mutta muuten se on ihana. Pidän :)

    VastaaPoista