keskiviikko 3. elokuuta 2011

Minusta tulee kaksi tai kaksikymmentä muuta.

Arvatkaa arvatkaa mitä mitä.
Minä olen päättänyt lisääntyä!
Olen todella päättänyt lisääntyä! 

Mutta ehei, en minä ole päättänyt lisääntyä kuten oikeasti lisäännytään.
Olen päättänyt lisääntyä sanoittain. Ja lisäksi mieleltäni.

Minussa, kuten monessa meistä, asuu ainakin kymmenen minua.
Mutta minä olen päättänyt, että minussa pitää asua välttämättä ainakin kaksikymmentä minua.

KOSKAPAS tsadaa: kirjoittaminen on näyttelemistä.
 Ei voi kirjoittaa uskottavasti, jos ei täysillä eläydy henkilöikseen.

Minun täytyisi alkaa elää kirjoitushetkinäni kuten mies. Sillä seuraavassa käsiksessä kertojana on mies.  Täytyisi nyt alkaa tarkastella jotakin sopivaa miestä. Oma, tänään 30 vuotta täyttävä (kippis ja kolahdus vain!) R ei sovi sitten millään tarkasteltavaksi. Hän on liian lähellä. Pitäisi löytää joku sellainen, joka olisi kaikinpuolin hanakka. Ja sitten elää kuten hän, luomani, löytämäni henkilö.  Pitäisi oppia kaikki, mitä sellainen mies tekee.

Miehet, jotka luette, voisitte kyllä vihjaista, miten se koira älähtää.

Kun kirjoitin Siljaa ja Maita, eläydyin niin paljon vuorottain Siljana olemiseen, vuorottain Maihin, että oli vaikea päästä kirjoitustuokioiden (jotka ovat minulla hyvin, elleivät erittäin intensiivisiä) jälkeen takaisin normaaliksi minäksi. Tavallaan tämä on hyvä, sillä sainpahan henkilöihin uskottavuutta ja tiesinpähän olevani kaikkea muuta kuin Silja tai Mai. Tavallaan huono homma, sillä jos en olisi osannut palata rooleista omaksi itsekseni, voisin olla sekopää.

www.kielikorjaamo.fi  
Olisi sitä paitsi mielenkiintoista tietää, eläydyttekö te muut niin paljon? Miten te eläydytte? Ja lukijat; miten te lukijoina eläydytte henkilöihin? Kiinnostaisi tietää Siljan ja Main lukijoiden kokemus: pystyittekö elämään hetkeäkään samassa vauhdissa kuin nämä kaksi naista (vai ovatko he vain yksi?)?

Mietin joskus tai aina, että miltähän esimerkiksi Aleksis Kivestä on tuntunut kirjoittaa. Seitsemän miestä, hyvänen aika, miten hän on pystynyt olemaan ne kaikki! Ja miten Waltari pääsi Sinuheksi. Minäkin tahtoisin päästä. Etsin miestä, joka sopisi minun Sinuhekseni seuraavaan tekstiin. Luulen, että joudun -kuten aina- rakentamaan hänet monesta eri miehestä ja naisesta.

Ja nyt rakennan kakun. Minun R täytti tänään sen mitä minä täytän vuoden päästä. Kannoin aamupalan sänkyyn (kyllä, jestas, kello seitsemältä jo!) ja laulaa lurautin vähän jotakin sointuisalla (kyllähän?!) äänelläni. Ja nyt kun rakennan kakun, minä en tee töitä, minä kirjoitan sillä aikaa kun kakku paistuu, ja kaiken järjen mukaan kakku palaa, kun minä kirjoitan niin. Elän kuten mies tai seitsemän!

Ai niin, anteeksi, piti saada kokeilla että miltä tuo oma logo täällä näyttää. Ei tämä piilomainontaa ole, vaan ihan selvää!

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti kakku ei palanut:)

    VastaaPoista
  2. Noh....tässähän kävi kuin kävikin niin, että jouduin lompsimaan kaatosateessa kauppaan ja hakemaan sieltä kakkupohjan.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa siltä, että olet iloinen ja innostunut! :-)

    Minä kuljin Siljassa. Mai oli niin lähellä, että luulen, että hän oli yhtä Siljan kanssa. Juuri niin minä nyt ajattelen, kun lukemisesta on aikaa.

    Omissa jutuissani annan henkilön olla minussa, ja niin hän kirjoittaa tarinaansa.

    VastaaPoista
  4. Ilmoitan tässä, että nautin kovasti sinua (ja niitä kahtakymmentä sinussa eläväistä muuta) lukiessani :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia Paula ja Lastu kommenteistanne :) Niin ja Paula, ole sitten varovainen, ettei henkilö jää sinuun kirjoittamisen jälkeen. Ellei kyseessä ole jokin superhenkilö :D

    VastaaPoista