sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kaksi ääripäätä kohtaavat tänään

Täällä on kuuma. 29 astetta ja aurinkoa. Syksyn värit siinä samalla. Kävin juoksemassa aamulla ja päätin tehdä jotakin rohkeaa ja rietasta: yhdistän ikivanhan käsikseni, joka on kielellisesti oikea mestariteos, kuulemma, ja uusimman, työn alla olevan käsikseni yhteen.

Tähän ratkaisuun päädyin, sillä ikivanha käsikseni on rakenteellisesti suorastaan lapsellinen. Se on ylämäki-alamäki-käsikirjoitus, jota lukiessa ei pääse irti, mutta johon tuntuu myös erittäin ahdistavasti hukkuvan, se toistaa itseään eikä sillä tunnu olevan loppua, vaikka loppu siinä on kyllä, karmiva loppu. Enkä minä halua ahdistella ketään, en lukijaa enkä itseäni yhtään.

Joten ahdistelut sikseen ja tekstejä naittamaan.

Minun täytyy eläytyä mieheksi silti yhä. Tosin en ole tosimies, lainkaan, sillä tänään kylmävahasin jalkahaituvani irti, ja kun huvikseni olisin tahtonut nähdä miltä oikeasta miehestä (kuten R:stä) tuntuu haituvien poistaminen, aiheutin melkein suurenmoisen perheriidan. Ei mies kuulemma irrottele sääristään yhtään mitään. Ei edes huvin vuoksi.

Kuinka tylsää.
Jos ikinä olen mies ja nyt kun olen mies, kun yritän kirjoittaa (pitää vähän huilia, joten kirjoitan blogia), haluan kyllä tuntea miltä naisesta tuntuvat asiat, kuten vaikka jalkakarvojen poistaminen vahaliuskoilla.

Selkeää, eikös.
Aurinko on juovuttanut minut pelkästään olemalla aurinko.

Katselin tässä vastikään kuvia Stonehengestä. Kävin pällistämässä niitä kiviä kolme vuotta sitten. Ja nyt kun palaan ajassa kiviin tai kun edes ajattelen koko kiviä, tuntuu, että on hyvinkin mahdollista yhdistää kaksi aivan eri tekstiä toisiinsa, sillä jos kiviä pystytään liikuttamaan niin kuin niitä on Stonehengeen pistetty tai kannettu Perussa ylös, on silloin mahdollista melkein mikä tahansa.

Jatkan nyt, sillä iltapäivällä pistämme tulet grilliin ja hiillymme joen rannassa ja minä haluan uidakin.

Adios amigos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti