maanantai 19. syyskuuta 2011

Koiranpäivät

Minusta tuntuu, että olen unohtanut liikaa Minä rakastan sinua nuorta miestä.

Pitäisikö sitä kenties jotenkin mainostaa. Tai pitää mielessä.
Ajattelin lukea sen huomenna töissä.

Tai ehkä luen sen kohta ennen kuin väsyneenä, erittäin väsyneenä, kaadun sänkyyn.

Minun iso R sai uuden työpaikan. Tietää paljon maallista mammonaa, mutta en ole aivan varma, onko elämä juuri sitä. Tai siis eihän se kyllä yhtään ole. Tulemme olemaan tammikuusta lähtien erossa neljä päivää viikosta, jokaisesta, ja minusta tuntuu ristiriitaiselta. Mutta samalla iloitsen hänen puolestaan. Erittäin, erittäin hieno juttu, kun toinen on tuommoista toivonut. Tuen häntä tietysti kaikin tavoin.

Mutta haluan kyllä korvaukseksi ainakin koiran. En uskalla nukkua yksin kolmea yötä tässä asunnossa ilman koiraa. En, en. Minä tarvitsen neuvoja. Miten saan ylipuhuttua epäkoiraihmisen yhtäkkiä koiraihmiseksi. Miten saan ostettua salaa koiran (ei tosin pitäisi olla vaikeaa, kun teininä ostin siskoni kanssa salaa hevosen!!?).

Koira auttaisi kirjoitustyössäkin, eikös. Pääsisi koko ajan happihypylle ja saisi koiralta tukea, kun ei jaksaisi. Entinen koirani Bruno, joka yhä elää, olisi ihana. Mutta hän on jo toisten oma, ollut jo vuosikaudet, Bruno-reppana, jolla oli kasvainkin tässä, mutta hyvälaatuinen. Saankohan minä uuden Brunon.

6 kommenttia:

  1. Eiköhän noilla syillä sulateta minkälainen epäkoiraihminen tahansa:D. Tulta päin!

    VastaaPoista
  2. Saat koiran.
    Sisko lupaa, voit perustella sen R:lle niin.

    VastaaPoista
  3. Otat sitten niin pienen, että se mahtuisi lentomakoneeseen ja sisälle sinne.

    VastaaPoista
  4. Älä ihmeessä ota koiraa! Olet jumissa siellä munchenissä aina. Minne viet, jos haluaisitkin tulla vaikka niiksi 4 päiväksi suomessa käymään:Siis kiellän ehdottomasti ottamasta koiraa. Ajattele, kerrostalo ja iso kaupunki.Nyt mam sanoo että haloo!

    VastaaPoista
  5. Onhan niitä myös pieniä koiria, seurakoiria, jos se on parempi kulettaa mukana vaikkapa lentokoneessa. Tosin sitä ei kukaan roisto pelkää---.

    Minä ottaisin kissan, en koiraa, mutta olenkin kisaihminen.:D

    Parasta on, jos etsitte sovussa teille molemmille sopivan ratkaisun<3

    Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle Helmi-Maaria<3

    VastaaPoista
  6. Luulen, että R on hyvin vaikea taivuttaa koiraelämään, mutta ainakin sain jo aikaiseksi diilin, että jos vuoden päästä näyttää siltä, että minä olen surullinen, yksinäinen ja yltiöpäisen pelokas öiseen aikaan, hän harkitsee.

    Ja aina jos saan jonkun harkitsemaan, saan hänet myös tekemään sanoista tekoja. Haahaa. Mutta tietysti toivon, etten olisi surullinen, yksinäinen ja yltiöpäisen pelokas.

    Sitä paitsi jos ostamme koiran (tietenkin tavoitteenani on räpytellä silmäripsiä viehkosti jo syntymäpäiväni tienoilla toukokuussa siihen malliin, että koira olisi paras lahja), se on kuin onkin niin pieni, että matkustaa kanssani koneessa. Laukussa. Perheessä, jossa teen töitä, on juuri sellainen suloinen pikkuinen, joka on ihana ja pyrkii koko ajan syliin ja sillä on söpöt korvatkin!

    VastaaPoista