torstai 22. syyskuuta 2011

Olet kyllä varsin hyvä!

Fiilistelyfestkuva Wikipediasta.
Mitä mieltä olette siitä, että tapaa jonkun, jota ihailee. Tai siis kai meillä joillakin kaikilla on jokin idoli, jonka tahtoisikin tavata edes kerran. Minulla on monta kirjoitusidolia. Ja nyt olen tavannut erään heistä, vaikka ei olekaan ollut erityistä hinkua tavata ketään. Ja minusta se oli mukavaa, tämä tapaaminen, etenkään kun en paljastanut olevani hänen kirjoihinsa täysin uponnut lukija (tosin viimeisintä en ole lukenut, joten ei voi tietää, olenko sittenkään täysin uponnut).

Jotenkin sitä vain kainostelee eikä uskalla läväyttää tiskiin, että minäpä muuten olen ensimmäisestä romaanistasi asti ajatellut, että kirjamaailma tarvitsee juuri sinua. Mikä siinä onkaan. Ettei uskalleta ilmaista suuria ihannoinninilmauksia ihailun kohteelle?

Ujoa, kyllä. Olen ujo sellaisissa tilanteissa ja joskus muissakin. Enkä tiedä, olisiko oma olo ihan kovin mukava, jos joku yhtäkkiä kesken keskustelun kertoisi, että oi, sinä olet yksi parhaimmista kynäilijöistä, joita tiedän. Tai siis varmasti se hivelisi mieltä ja ylentäisi alaa, mutta osaisiko siinä sitten kiemurtelematta ottaa kohteliaisuuksia vastaan.

Taitolaji, sekin.

Kirjoitan tänään loppupäivän kuin kanuuna. Aamupäivän tein muuta, tein työtä, jonka tiimoilla tapasin myös kirjaihailun kohteeni, vaikkakin työ oli kaikkea muuta kuin kirjoitustyötä. No mutta, olen syvällä tekstissäni. Olen poistanut jo paljon Pintanaarmuista. Sillä, kuten jo tiettyä, yhdistän sen uusimpaan käsikseeni, jota tässä hiljan olen muodostanut. Poistan kohtia raivolla, sillä nyt kun aikaa tähän tekstiin on todella, todella kauan, näen kaiken turhan. Kaiken senkin turhan, mitä en viimeisimmällä muokkauskerralla nähnyt. Sivuja, sivukaupalla sivuja on lähtenyt jo.

Tarvitsen kipeästi palautetta, mutta ensin täytyy saada kaivettua kuoppa sopivan muotoiseksi, jotta sen voi täyttää uudestaan. Ja muuta yhtä filosofista. En ymmärrä, miten minusta voisi edes saada ulos mitään filosofista, sillä armas R juuri eilen illalla tokaisi, että jos minun päässäni aivojen tilalla ei ole rumpuja vastakkain läiskivä apina, sitten siellä on varmasti sirkuskarhu, joka kiertää ympyrää yksipyöräisellä sirkusmusiikin tahdissa. Tiedä sitten, mitä hänkin tarkoitti...?
Googlen kuvahaullahan pääsee ihan kivoihin fiiliksiin!

Menen huomenna Oktoberfesteille erään uuden, valloittavan ihmistuttavan kanssa. Hän on R:n työkaverin tyttöystävä. Myös lauantainakin menen juhla-alueelle, kun meille tulee vieraita, ja Oktoberfesthän on kuitenkin pakko näyttää kaikille. Hauskaa, toivottavasti. Ja voi, kun vain jaksaisikin kaiken!

1 kommentti:

  1. Eräs kirjailijaidoleistani on koelukenut käsikseni. Se oli mahtavaa ja olen vieläkin onnellinen. Mutta en olisi missään vaiheessa uskaltanut heittää hänelle että hei, sun tyyli on mahtavaa. Ei ei ei. Miksi kehuminen tuntuu perseennuolemiselta? Kamalaa. Jotenkin toisen kanssa keskustellessa sitä yrittää olla samalla tasolla ja jos myöntäisi ihailevansa toista niin on se vaara, että keskusteluasetelma liikahtaa fani-idoli -suuntaan, jolloin idolin on kohdeltava fania tietyllä lailla ja päinvastoin. En tiedä rajoittaako tuontyyppinen toisen kunnioitus oikeasti keskustelua mutta sosiaalinen nöyryytys on sen verran pelottava asia ettei tee mieli kokeilla!

    VastaaPoista