sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Apua, puhun liikaa

Herranjestas, olen tänään rakastumistakin rakastuneempi. Eilenkin olin. Ihan hölmistynyt olo. Sitä paitsi nyt on kovat pelissä: joudun maksamaan 10 senttiä jokaisesta englanninkielisestä lauseesta, jonka suustani päästän. Mikä on hyvä, sillä nyt höpisen pelkästään saksaa, en halua maksaa puhumisesta, ja minä puhun vahingossa paljon. Eilen vietimme sushi-iltaa kotona, ja ensimmäistä kertaa suhteemme aikana koko illalliskeskustelu oli pelkkää tätä kieltä, eivätkä meidän keskustelunaiheemme ole kovin yksinkertaisia, joten syytä oli kilistää kuohuviiniäkin ja minusta tuntuu, että rakastan uusia kieliä niin, että oppisin mielelläni kaiken.

Ai niin, tunkeuduimme eilen myös yläkerrassa asuvan naapurimme syntymäpäiväjuhliin, sillä mieli teki tutustua talon väkeen, ja olipa hyvä tunkeutuakin, sillä nyt on uusia tuttavia, kenties ystäviäkin tiedossa. Jos tulee henkisiä ongelmia, voi kääntyä pari kerrosta ylempänä asuvan psykologin puoleen. Fyysisten ongelmien sattuessa meillä on täällä lääkärikin, itse syntymäpäiväsankari, ja jos on oikein poseerausolo, voi kolkuttaa valokuvaajan ovea, ja jos päiväsaikaan on keskusteluolo eikä ketään muuta ole, voi jutella työttömän herrashenkilön kanssa, sillä hän on kuulemma aina siellä ja minä epähuomiossa varastin kahvikupin, joka on palautettava ensitilassa, eli nyt.

Mutta ensin kerron, että pääsin työhaastatteluun kahvilaan, menen sinne keskiviikkona. Olen päättänyt, että kyllä otan työn vastaan, jos sitä tarjotaan, sillä kirjoittaminen on maailman yksinäisintä puuhaa, ja kun kerran rahansaantitöitäkin on tehtävä, haluan nähdä ihmisiä, tarkkailla tiskin takaa turisteja, arvioida ihmisten taustoja, saada henkilöihini lisää materiaalia oikean elämän henkilöistä, ja nyt kun tarkemmin ajattelen, on päivänselvää, että minun on suorastaan tärkeä päästä kahvilatyöntekijäksi, jotta näen, millä tavalla toiset kallistavat kahvikuppia huulilleen, millä tavalla he pureskelevat keksiä, mitä he keskustelevat, kun kohtaavat, miten he ylipäänsä käyttäytyvät kiireisen kaupungin keskellä ennen junien saapumista ja lähtemistä, ja sitä paitsi minä osaan hymyillä heille niin, että saan tippiä, ja voin matkustaa huoletta ensi vuonna kauas, sillä minulla on ikävä matkustamista, ja matkustaminen on osa minua, ja vaikka se on osa minua, en ole vielä päässyt toiselle puolelle, missä on tärkeä käydä edes kerran, jotta näkisi, miten kukat kasvavat ja maa murenee käsiin muunlaisissa olosuhteissa, enkä osaa lopettaa tätä lausetta järkevällä tavalla, olen lukenut Saramagoa niin paljon, hänen nokkeluutensa on kadehdittavaa, sanoisinko, ja alan nyt rakentaa kaappia, sillä kotimme on siivouskaappia vaille valmis, työhuone aivan mainio, otan siitä teille kuvan heti kun tämmöisiltä kiireiltä ehdin, mutta ennen itse aiheutettua kiirettä minun on järjetön pakko suudella mieheni poskea.

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta ja tutultakin. Muistan ensimmäisen vuoden italiassa: aloitin puhumalla 15 minuuttia päivässä ja lopulta englanti oli kokonaan pannassa. Tosin ensimmäisen vuoden lopulla oli yksi ilta, jolloin vieraitten kielten puhuminen ahdisti niin, että pyysin silloiselta mieheltäni anteeksi ja puhua pölötin itsekseni vain suomea :D
    Nykyään italia on automatisoitunut jo sitten sille tasolle, etten enää välttämättä tunnista välittömästi, että puhuuko joku suomea vai italiaa... se on jo aika vakavaa... :D

    VastaaPoista
  2. Mmm...ihanaa...ihanaa. Kaikki kuulostaa hyvältä - ole siis onnellinen. Hengessä mukana. Ja kahvila on aina mielenkiintoinen paikka!

    VastaaPoista
  3. Ole onnellinen, ettet joudu maksamaan kymmentä senttiä jokaisesta puhumastasi englannin SANASTA.

    Kahvila on upea näköala- ja kokemuspaikka ihmisiin.

    VastaaPoista
  4. Hei Helmi-Maaria, on kiva seurata vaiheitasi Saksassa. Muistan Veran tavoin omia alkuvaiheitani hollanninkielisessä maailmassa ja kyllä se kielikylpy onneksi tepsii nopeasti. :)
    Tahtoisin vielä osallistua arpajaisiin. Katson ohjeet ja teen sen!

    VastaaPoista
  5. Tosi suuri puhe tai paremminkin kirjoitusripuli:) Ihanaa saada lukea koko kappaleen pituinen lause:) Sinulta onnistuu tosi hyvin. Ole onnellinen!

    VastaaPoista
  6. Vera: Oho, kyllä tuo on jo italiasoitunutta :D Sultahan varmasti sujuisi kirjoittaminenkin italiaksi?

    Marja Leena: Jos vain saan paikan, niin tervetuloa kahville, mikäli Saksaan asti riennähdät :)

    Leena Lumi: Niin, onneksi pelkästään lauseista makselen. 50 senttiä olen jo velkaa..

    Hanna: Kivaa, että osallistut! Munkin pitää osallistua sun kirjan arvontaan ;)

    Ja anonyymille kiitoksia, ilahduttavaa jos on iloa lukea!

    VastaaPoista
  7. ooh, kiitos tunnustuksesta, se on Pengerkadun ensimmäinen laatuaan!

    VastaaPoista
  8. Ja miksiköhän laitoin kommentin tähän teksiin? No mutta, kiitos kumminkin!

    VastaaPoista