maanantai 17. lokakuuta 2011

Jos vastaan tulee mahdollisuus, tartutteko te siihen? Minä tartun. Ainakin aina yritän tarttua. Se on uskaltamista, mutta kyllä myös uhraamista. Ja kaskas, tänään työpaikkailmoituksia selatessani tartuin hyvinkin, suorastaan juuri sopivalta kuulostavaan mahdollisuuteen, lähetin juuri äsken hakemuksen, ja suorastaan toivon, että siihen vastataan. 

Minun sisareni ja siskonpoikani lähtivät aamulla, sanoin heille hei lentokentällä ja käännyin takaisin. Luin koko junamatkan Berlin Alexanderplatzia, luin sitä vielä illallakin työpaikkakokeilupäivästä kotiin tullessa. Se on kuin onkin melkein samaa kuin oma tekstini, tämänhetkinen työstö, kuten kirjoittajakoulun aikana minulle sanottiin (ja käskettiin lukemaan kyseinen kirja) ja minua huimaa, sillä vaikka en koskaan ennen ole näin pitkälle Berlin Alexanderplatzia lukenut, siellä on tismalleen samoja juttuja kuin minä olen kirjoittanut, ja minua pelottaa, että joku syyttää plagioinnista. Miten voi olla joku tehnyt jo sen, mitä minä olen luullut itse keksineeni. Onko tämä jotenkin kohtalonivaa tai kemiaa vain?

Sitä paitsi arvatkaa mitä. Minusta kahvilatyöskentely oli tänään varsin mukavaa, voiko niin edes kuvitella, yhtä suurta muttaa lukuunottamatta. Nimittäin kaikki muut työyhteisön ihmiset olivat ystävällisiä, paitsi klo 14 vuoropäällikön housuihin astunut nainen, joka mitä luultavimmin oli nuorempi kuin minä, mutta joka mitä luultavimmin luuli minua nuoremmaksi (kaikki muut työntekijät veikkasivat minua 22-vuotiaaksi..vaikka minulla on otsassa syvä mietintäryppy!!), ja joka ensinnäkin vihasi minua jo ensisilmäykseltä. 

Ei tervehtinyt, vaikka häntä edeltävä vuoropäällikkö esitteli minut. Tiuski, vihoitteli, komenteli, huokaili aina kun tein jotakin väärin (ja tietenkin, hyvänen aika, tein melkein koko ajan jotain väärin, kun en ole ennen tehnyt yhdenyhtä cappucinoa tai caramelvanillacoconutlattemacchiatoa). Oli hyvin ystävällinen kahdelle muulle samaan aikaan työskentelevälle tyypille, vitsaili heidän kanssaan, piti oma-alotteisia laiskottelu-, tupakointi- ja tuumailutaukoja (ja tiuskahti heti, jos minä pysähdyin hengittämään!) ja suoraan sanottuna sai minut niin raivon valtaan, että jos minut satutaan tämän koepäivän jälkeen valitsemaan sinne töihin (mitä epäilen, sillä pomo valitsee sen perusteella, mitä kaikki muut työntekijät ajattelevat, ja tämä ilkeä muiden kankkuja pusutellut kanahan varmasti tekee kaikkensa, jotta minua ei valittaisi), aion tehdä selväksi, että minua on turha pompottaa. 

Joskus 19-vuotiaana olin Kouvolan mäkkärissä töissä, ja siellä oli aivan kamalaa; vanhemmat työntekijät nokittivat kaikkia uusia tulokkaita, olivat jotenkin ylempänä muita. Minä en ole koskaan ajatellut olevani muuta kuin samaa tasoa muiden kanssa, oppilaillekin aina tein selväksi, että olen yhtä lailla ihminen kuin hekin enkä mikään hirmuhallitsija, enkä tottatosiaan jukopliut tässä iässä anna kenenkään luulla olevansa jotenkin tärkeämpi. Joten voi kanaparkaa, jos minut valitaan. Ensinnäkin vihaksi pistää jo se, että tämä kyseinen pyrstöyksilö päätti vihata minua jo ennen minulle puhumista. Ja toiseksi; en todellakaan anna hänen kyykyttää.

No, katsellaan miten ylipäänsä tämän tytön käy, nyt on monta rautaa tulessa ja mahdollisuuksia monia, ja luen nyt lisää, kirjoittaa en ehdi ennen keskiviikkoa, mutta sittenpä kirjoitankin entistä raivokkaammin! 

PS. Kiitos sisko, kun kävitte, ja anteeksi vielä, kun en osaa hävitä lautapelipelejä niinkään kauniisti. Vaikka kylläkin voitinkin.

4 kommenttia:

  1. Jopa olet inhottavaan kottaraiseen törmännyt! Toivottavasti saat työn, jo senkin takia, että pääset näyttämään, että sinun silmille ei hypitä :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa siltä, että sinulla on kana kynittävänä... ;)

    VastaaPoista
  3. Onpas sinulla taistelunhalua, Helmi-Maaria.:D

    Toivotan sinulle Onnea ja menestystä<3

    VastaaPoista
  4. Kyllä, nyt on kana ja kottarainen kynittävänä :) Taistelunhaluakin totta tosiaan löytyy, jos minua tai ketä tahansa kohdellaan epäystävällisesti. Hymy miehen ja naisen tiellä pitää!

    VastaaPoista