keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Mistä tunnet sä teurastajan?

Olen yllättynyt. Tällä yrityksellä Döblinin Berlin Alexanderplatzi sujuu jopa niin, että haluan lukea sitä aina kun voin. Koska olen mitä ilmeisimmin tulossa kipeäksi, tai siis taistelen, jotta en tulisi kovin, en esimerkiksi urheile tällä viikolla, vaan käytän urheilulta liikenevän ajan lukemiseen ja teen juomiseen, sillä olen kuullut, että tee parantaa, ja sitä paitsi minähän juon joka päivä vähintään kupillisen jasmiiniteetä, joka pitää ihon virkeänä, mutta nyt minulla kutakuinkin on enemmän aikaa lukemiseen. Lisäksi luen, kun muutoinkin lukisin. Ja nyt oikeastaan jopa pidän tästä pitkästä romaanista, tai ehkä pidän ajatuksesta, että se sujuu kuin vuosien mitta. 
Hauska kuva Paraguayn matkalta parin vuoden takaa.

Sitä paitsi luin juuri bussimatkalla kirjasta kuvauksen. Joka koski sikoja teurastamoissa. Ja minulle tuli niin sydäntäpistävän surkea olo, että teki mieli mennä ja ostaa kaikki maailman siat ja pitää niitä sylissä kuin vauvoja pidetään. Teki mieli myös itkeä, suudella sian suuta. Ja nyt ajattelen, että minkälaista se teurastamotoiminta on nykyään, isoissa teurastamolaitoksissa tarkoitan, tekisi mieli mennä vierailulle ja kirjoittaa, sillä minulla on mielessä aivan uudenlainen romaani-idea, mutta en pysty. 

Siellähän lipuisi verta, suolia ja sianlihaa. Varmaankaan meno ei kovinkaan paljoa  ole muuttunut1900-luvulta, sillä täällä Euroopan keskellä ainakin on niin massatuotantoa kaikki, että jukranpulit. Siitä on jo pari vuotta, kun näin tv-dokumentin teuraseläimien kohtelusta, ja se oli sen verran karua katseltavaa, että turha tuudittautua sillä, että EU-direktiivit muka ajaisivat sikapettereiden etuja tai edes harrihevosten tai nellinautojen.

On jotenkin ihmeellisen mielipiteellinen päivä. Törmäsin myös feministiseen blogitekstiin facebookissa, ja vaikka en olekaan feministi, tuli samaistunut olo tietyllä tapaa, enkä lainkaan voi muuta sanoa kuin että todella aivoni tekevät tänään enemmänkin mielipidepyöritystä kuin juonipyöritystä, vaikka juuri toisinpäin tulisi olla.

Sitä paitsi, sitä paitsi. Sisareni ja kummipoikani tulevat tänne huomenna, kuinka mukavaa! Odotan heitä, odotan. Ja niin, kyllä, kävin siellä työhaastattelussa, ja kuinkas ollakaan, menen ensi maanantaina "koetöihin", ich mache ein Probetag, ja sen jälkeen päätetään, olenko tarpeeksi mukava hyvin mukavalta vaikuttaneeseen työryhmään. Jos olen, minulle tarjotaan vain ns. nebenjobia, mikä tarkoittaisi sitä, että joutuisin tekemään myös hieman jotain muuta saadakseni tarpeeksi rahaa, jotta voisin säästää edes vähän, jotta voisin matkustaa edes paljon, jotta voisin ostaa kenkiä ja juoda kaakaota muissakin kaupungeissa, jotta voisin tulla Suomeen käymään, jotta voisin ajatella yhä saavani koiran, jota pitäisi ruokkia ja rokotella, jotta se jaksaisi edes minua.
Possujen possu. Kuva Kioskedista.

Mutta jotta en puhuisi tyhjää, teen nyt apurahahakemuksen, teen myös kirjoitustyötä, kunnes tulee R, kunnes siivoamme siskoa ja sen poikaa varten (sillä minähän EN ole hausfrau, joka siivoaisi täällä yksin, ehei), kunnes menemme jonnekin syömään, sillä keskiviikkomme ovat ulkonasyömispäiviä aina kun kalenteri sallii. Joten kirjoitan itseni nyt pussiin ja toivon, että ulkona pauhuva tuuli ei puhaltaisi ikkunaani rikki, sillä jokainenhan meistä tarvitsee ikkunaa suojakseen, ikkunaa näyttämötilakseen, ikkunaa elämänsä varjopuolia peittääkseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti