keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Olen vielä nainen

Jostakin syystä en uskalla kirjoittaa tätä blogia Herman-Markus Pisarana. Kauheat paineet. Jotka tulevat sieltä teiltä lukijoilta päin, en minä kaikkea osaa, en minä osaa olla näin elävästi mies.

Olen kirjoittanut tänään 6 tuntia uusinta käsikirjoitustani, hartioita särkee, en tiedä olenko tehnyt kertojasta yhtään uskottavan miehen. Sitä paitsi uusimmassa tekstissäni on vaikea rakenne. Tekisi mieli juoda viiniä ja humaltua ja nukahtaa ja herätä huomenna uudestaan ja kirjoittaa uudelleen kaikki, mitä tänään kirjoitin.

Mutta en voi, edessä on Täydelliset naiset -ilta. Ensimmäistä kertaa minut on kutsuttu pelkästään saksalaisia ihmisiä sisältävään tyttöjeniltaan. Olen hurmioissani, mutta pelkään myös. Minun saksani on väsyneessä olotilassa siansaksaa, minun hartiani lysyssä, mitä jos silmäni ratkeavat kiinni eivätkä aukea ennen lopputekstejä.

Juokseminen ei auttanut herättämään, kävin kirjoitustauolla tuolla kultaisen auringon alla kastautumassa, lehdet putosivat kipeästi poskilleni. Kuja, jonka alla juoksen, on pitkä käytävä vailla loppua eikä sen lomasta näe muuta kuin säteitä. Kuulee joen. Otin kuvia, jotka valottuivat liikaa. Minun jokeni on kavala. Olen armeija täynnä punaista vettä.

Haluaisin, että niskasärky lakkaisi olemasta, hartiasärky pikemminkin, mutta tämä lienee ammattitauti. Aina kun istun monta tuntia putkeen kirjoitusasennossa, minua pistää yhteen kohtaan niin, että oikeasti tekisi pelkästään mieli juoda viiniä ja humaltua ja nukahtaa ja herätä huomenna uudestaan ja kirjoittaa uudelleen kaikki, mitä tänään kirjoitin.

Mutta onneksi en ole vielä tehnyt niin enkä tee. Kivun takia ei kannata kokea pientä kuolemaa. Minä olen iloinen, että kirjani arvontaan on osallistunut jo noin moni, ja minä olen iloinen, että kipu on pientä siihen verrattuna mitä kipu jossakin muussa asiassa voi olla, ja minä olen iloinen siitä, että ensi viikolla luokseni saapuu sisareni ja hänen pieni poikansa, minun Lorenzoni, ja me pääsemme katselemaan dinosauruksia ja puhumaan tätä omaa kieltä.

Lähden nyt, puhun koko illan väsynyttä saksaa, alan pitää tämän maan kielestä, mutta silti ostimme liput Suomeen, tulemme sinne joulukuussa kymmeneksi päiväksi, ja minä pidän sellaisesta.

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä, että olet todella paiskinut kirjoittamista. Itse en edes oikein jaksa kirjoittaa noin pitkiä sessioita kerralla tuosta samasta syystä. Eli hartiat kapinoivat.

    Väsyneen saksan puhuminen voi olla vapauttavaa. Ja parin viinilasillisen jälkeen suorastaan inspiroitunutta. Todella täydelliset naisethan puhuvat nimenomaan väsynyttä saksaa.

    VastaaPoista
  2. Heips! Kun hartiasi kapinoivat, hanki käsivarren paksuinen puukapula, kuin ennen oli ns. kaulauspulikka. Sen kun laitat vyötärön alle lattialle ja selälläsi rullaat hartioihin, niskaan ja edestakaisin hitaasti, aukeaa hartiat ja kipu hellittää. Minulla on auttanut. Vanha hyvä konsti, rentouttaa ja löystyttää kireyden.

    VastaaPoista
  3. Rentoutuminen on kirjoitustyössä tärkeää. Minä tein 'Havutarta' kirjoittaessani viiden tunnin sessioita, mutta se oli ihan liikaa. Mutta kun hyvä vire päällä, on pakko kirjoittaa. O_O

    Oikein HYVÄÄ JATKOA sinulle, Helmi-Maaria<3

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia rentoutumisvinkistä, Anja. Pitääkin yrittää löytää moinen täältä..kaulin ei varmaan aja samaa asiaa?

    Ja Marja-Leena, kyllä, väsynyttä saksaahan täydelliset naiset puhuvat :) Ihmeekseni pälätinkin oikein kunnolla menemään, ilman viinin voimaa vieläpä!

    Aili-mummo, minulle 6 tuntia on aika normaali rupeama, silloin harvoin kun aikaa on, mutta tosiaan kipua se tuottaa. Tänäänkin varmaan tulee vetäistyä melko monta tuntia tekstiä. Ei pysty taltuttamaan virettä juuri nyt :)

    VastaaPoista
  5. Varo vain,että hartiakipusi ei jatku käsikivuksi. Hermoradat kulkevat sieltä ranteeseen ja sormiin. Rentouta ja jumppaa.AP

    VastaaPoista