keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Runosuoneni sykähti




Olet pala myrkynvihreää multaa
käsiini jää ruostetta
kun taiteilen sinusta pienen puisen veneen
jonka lähetän alas, lähetän alemmas
tallaan, hän tallaa
me tallaamme sinussa, ja sinä muutut mudaksi,
sinä muutut myrkynvihreästä vihanpunaiseen ja

olet jälleen, olet pala vihanpunaista ruskaa,
kun täällä sataa lunta minä muistan
sinun värisi
sinun valkoiset, kirjavat hymysi
sinun äänettömät yösi joina luulin ettet hengitä
enää,
enää en voi, sinua en voi, minä en voi sinua
enää kastella niin kuin kastellaan pensaita, kukkia, en enää katsella, voi,
en voi enää palata,
sillä sinä olet hänen ja minun jalkojeni alla ainoa, jäljelle jäänyt hiekka,
sinä olet harmaankalpeaa maata, johon jalat eivät vajoa.

Ja tämä on totta, tämä on unta ja totta samaan aikaan,
sinä olet minun unessani pieni musta läikkä,
minun todessani sinä jatkat, jatkat alla, jatkat jalkojemme alla
ja minä muistan sinut ehkä vielä joskus, joskus muinoin, joskus muistan ehkä.

Olen nukkunut tämän päivän läpi, tuli mieleen runo, se piti purkaa paperille ja nyt se on jo täällä. Minun idolini lukee minun esikoisromaanini. Ja minun päätäni ei ole särkenyt 15 tuntiin, niskat ovat kylläkin jumissa, vaikka olen kirjoittanut vain puolipäivää, olen kuitenkin tyytyväinen tähän. Loppuillan teen muuta, teen tortilloja, syön niitä R:n kanssa sohvalla, katselemme elokuvan tai kaksi, me olemme väsyneitä ja minä rakastan häntä kaikesta väsymyksestä huolimatta.

En ole kuullut kahvilapaikasta mitään, luulen, että huomenna kuulen, sillä ainahan olen saanut töitä jos olen haastatteluun päässyt - paitsi täällä kesällä olutoppaaksi - mutta toisaalta on hellyyttävää, kuinka he huolehtivat minusta, perhe, jossa katson kahden pojan perään, perhe, jonka kahta poikaa en enää jaksaisi toisinaan. He tunkevat keksejä suuhuni, he kysyvät, jos näytän surulliselta, ja minulla piti olla tänään haastattelu, puhelimitse, mutta se siirtyikin ensi viikkoon, se painetaan pariin sanomalehteen tai ainakin yhteen, ja minua jännittää, vaikka se ei ole aivan ensimmäinen elämässä, 16-vuotiaana minusta tehtiin runotyttöhaastattelu, olin runotyttö, pieni tohmajärveläinen runotyttö, ja nyt kun olen isompi, mietin miksi kirjoitan pelkästään proosaa, vaikka kieleni kielii muusta, pitäisikö yrittää koota näitä runoja myös järjestykseen, laittaa kansien väliin ja tulostaa?

6 kommenttia:

  1. En ihmettele runotyttöhaastatteluasi, se(kin)hän tuntuu sujuvan hyvin, sinä monilahjakkuus. Jaa että ihan kirjaksi asti? Mikä ettei!

    VastaaPoista
  2. Moi Helmi-Maaria!

    Kiitos kirjasta Rakastan sinua nuorimies<3 Olisin halunnut kyllä sen toisen, mutta ei se mitään...

    Oikein hyvää ja runollista jatkoa sinulle, sinä Lahjakkuus.:D

    VastaaPoista
  3. Niin, no ei minulla ole kirjaksi asti kyllä tarpeeksi sälää, mutta ehkäpä joku päivä :)

    Aili: Mitäh? Mielestäni pyysin laittamaan sieltä kaupasta Siljan ja Main. Jos haluat, voidaan myös tehdä niin, että luet sen nuoren miehen, ja lähetät sen sitten takaisin mulle, niin laitan sulle Suomessa joulukuussa käydessäni Siljan ja Main ihan omistuskirjoituksella varustettuna..?

    VastaaPoista
  4. Ihanaa runosuoni sykkimistä. Jatka vain. AP

    VastaaPoista
  5. Ihan hyvä ehdotus, mutta sinulle tulee paljon kuluja. Mutta minua kiinnostaa kyllä nimenomaan se Silja ja Mai. Jos se sinulle tosiaan sopii, tehdään niin. Lähetäpä sitten jossain välissä postiosoitteesi, niin palautan kirjasi.

    Kiintoisaa torstaipäivää sinulle, Helmi-Maaria<3

    VastaaPoista
  6. Tietystihän korjaan virheen! Sinä toivoit Siljaa ja Maita, joten sen kirjan saat :) Haittaako, jos menee sinne joulukuulle, vai tahdotko sen jo aiemmin? Laitan sähköpostina vanhempieni osoitteen, jonne sen nuoren miehen voi laittaa, mutta voit tosiaan senkin lukaista, mikäli kiinnostaa yhtään :)

    VastaaPoista