sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kauniin päivän jälkeen toista sukupuolta

Miten lämmin voi yhtäkkiä olla ja heti auringon jälkeen kylmä. Tänään saattoi istua ilman takkia kakkukaakaolla, oli niin kuuma, että teki mieli viskata mekkokin yltä pois. Ja sitten, nyt kun pimeä alkaa kumarrella ikkunan takana, täytyy vääntää lämmityspatterit täysille, ei tarkene muuten eikä ehkä sittenkään. Sitä paitsi aloitin päiväni naisena, juoksemalla miehen kanssa aamulenkin syömällä suklaacroissantteja, ja nyt muutun taas toiseksi. Nimeni on pian Herman mutta ei vielä. Kohta, aivan kohta kun aloitan.


Jos olisin yksin, en jaksaisi. Mutta minusta on tullut kaksi. Minä kirjoitan itseäni kahtia. Minussa asuu yhä se mies, joka kertoo. Minä kirjoitan, mutta minussa on mies joka kertoo. Hän ei ole rakas R. Hän on Herman. Herman on toisenlainen. Ei yhtään R. Eivät edes pienet yksityiskohdat ole mistään kotoisin.
Asumme tuolla missä ei näy.




Me kiipesimme tänään Münchenin päälle. En nähnyt reunoja, näin vain katot, näin kirkkojen huiput ja värien kirjomat latvat. Piti pidellä seinästä kiinni. En tiennytkään vielä, että pelkään niin korkeaa. Jotenkin tuntuu, että täällä olen alkanut pelätä vähän kaikkea paitsi itseäni.


Unohdin kertoa, että viime viikonloppuna löysin salmiakkia. Salmiakkitaivaan suorastaan. Münsterissä myytiin kilokaupalla hollantilaisia salmiakkeja ja minä ostin niitä samoja suuren pussillisen, niitä joita löytää videovuokraamosta vaikkapa, Suomesta, ja nyt se on tyhjä. Koko säkki aivan, se oli pohjaton mutta nyt tiedän, ettei yksikään säkki ole todellakaan pohjaton. Pohja on kaikessa. Myös elämässä. 

Lisää kuvateksti

Kirjoitan loppuillan. Kirjoitan siitä, miltä tuntuu kun ei pääse irti. Kun muistot vain pyörivät tässä. Minä olen loppuillan mies ja lopuksi katson miestenohjelmia. Täytyy kunnolla eläytyä. Toivottavasti R ei halua minua niin kuin naista halutaan, sillä seuraavat tunnit olen toisessa roolissa eikä minulla ole naisesta mitään jäljellä, minulla on uudenlainen ruumis ja väärät paikat. Olen totta ja kaukana siitä.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiinnostavalta tuo heittäytyminen toiseen sukupuoleen. Olen aina jaksanut ihmetellä, miten esim. John Irving on onnistunut vaikkapa kuvatessaan Ruth Colea kirjassaan Leski vuoden verran.

    Minä en oikein voi pitää salmiakkaia kotona, sillä koiruus ja minä olemme silloin ihan rajattomia. Itsehillintää ja -kuria löytyy vain Lumimieheltä.

    VastaaPoista
  2. Onhan tämä aikamoista heittäytymistä tosiaan. Mutta nyt jo parin tunnin heittäytymisen jälkeen väsyttää. On niin helppoa olla nainen :) Vaatii jonkinmoista näyttelemisen taitoa tämä. En tiedä, onko itsellä kovin uskottavaa, mutta katsellaan mitä kommentoivat palautteen antajat..

    Ja niin, salmiakki on herkästi katoavaa ainetta silloin kun sitä on!

    VastaaPoista
  3. Moi Helmi-Maaria!

    Voisin kyllä näytellä näytelmässä miestä, ja olen sen joskus tehnytkin, mutta kirjoittaa romaani miehenä, on minusta jotakin merkillistä, ja vaativaa.;/

    En koskaan ole halunnut olla mies, vaikka ennen arvostettiin miestä paljon enemmän kuin naista.;)

    VastaaPoista
  4. En kyllä minäkään halua oikeasti olla mies, mutta vaihtelu toivottavasti virkistää :)

    VastaaPoista