tiistai 1. marraskuuta 2011

Kuin unohtaisin

Münsteriä.
Täällä vietetään tänään kirkasta vapaapäivää. Eilen näkyi palavia kurpitsoita joka puolella. Liikenne ei mölyä, kävimme aamujuoksulla R:n kanssa yhdessä, juoksimme Marienplatzille jokea pitkin, ja minä ihastelin satoja vastaantulevia koiria kuin olisin ollut itse yksi niiden joukossa, juoksimme Marienplatzilta Sendlinger Torille ja takaisin joenvarteen. Vesi juoksee pohjoiseen, luulisi että se valuisi alas, mutta ei, se menee ylös. Ihanan kiireetöntä.

Haaveilen Prahasta, minne matkustamme viikon päästä, täältä pääsee sinne palttiarallaa parilla kympillä, viidessä tunnissa junalla. Menemme tällä kertaa katsastamaan Kutna Horan. Etsin sen käsiini jo etukäteen tänäaamuna paahtoleipämuruja paidallani ja sanoin R:lle, että hopeakaivos ja luukirkko eivät voi olla huonoja silmille. Silmät tarvitsevat ravintoa, sanoin, ja muistelin erästä matkaa Vietnamiin, jolloin kävin maan alla. Enkä uskaltanut käydä. Käännyin takaisin. Oli niin ahdasta siellä sodanaikaisissa luolissa, minun mielestäni on ahdasta monessa paikassa vaikka luulisi joskus, etten pelkäisi mitään.

On pysähtynyt, tämä päivä ja minun sydämeni sekunnin välein. R ei ymmärrä, että minua ei saa häiritä kun kirjoitan. Meidän työpöytämme ovat vieretysten, hän ohjelmoi ja yrittää puhua, minä kirjoitan, painoin juuri kuulokkeet korville, ei  saa keskeyttää vaikka mitä olisin kirjoittamassa. En edes kuule, sitä paitsi, kuulen vain Lana Del Rayn.

Lämpöpatterista hehkuu ilma, liikuttaa lyijykynästäni sulkaa niin, että lämmön voi nähdä. Olen palannut sanoihini kunnolla vierailijoiden (ja vierailujen), ihanien kylläkin, jälkeen. Jokin antaa voimaa, kenties Auringon asema, joka palautui mieleeni eilen lukiessani siitä jälleen. Miten ihana kirja, paras, kenties, joskus voisin jopa itkeä ilosta, kun luen hyviä kirjoja. Omaakin tekstiä, tämänhetkistä, olin parahdella itkuun myös Siljaa ja Maita sekä Minä rakastan sinua nuorta miestä lukiessa. Kun jotkut lauseet vain olivat niin hyviä. Shivering. Siksi kai kirjoitankin, itselle pääasiassa. Kuten monet meistä, kenties.
Salzburgia.

Minä kirjoitan, R ohjelmoi, mikä nörttipariskunta olemmekaan välillä. Haen Nuoren Voiman Liitoltakin apurahaa. Tarvitsen jotakin loppuvuodeksi, sillä en ole enää minkään arvoinen ja jopa pelottaa vähän. Tai siis näen jo kukkarostani pohjan. Onneksi pystyn vuokran maksamaan. Ei ole juuri mitään työtä, edes lapsenvahdintaa paljoa, minusta on tullut työtön työnhakija, joka ei pelkää mitään muuta kuin ahdasta. Joka tahtoisi mieluummin tehdä töitä kuin ahtautua nurkkaan. Sanoa, että on kirjailija. Minä olenkin, kyllä, mutta en tarpeeksi, minun on pakko löytää töitä. Muita töitä. Ellei apurahaa tipu.

Müncheniä.
Elän aika lailla kädestä suuhun, tai siis eläisin, jos minulla ei olisi R-nimistä miestä, joka avustaa jo liikaa. Ylpeyttä tämä lienee, en voi elää toisen siivellä enempää, hän vie minut Prahaankin ja illallisille, ostaa suklaata sadepäivinä, tilaa minulle sanakirjoja, ajaa autolla Alpeille jotta saisin vaeltaa, minä tahtoisin antaa jotakin takaisin mutta kaikki mitä juuri nyt pystyn, ovat sanat suustani ja käsieni kosketus. Ja leivon, minä leivon tänäänkin, leivon kirsikkatortun, täällä myydään todella hyviä säilykekirsikoita jotka eivät ole säilykettä nähneetkään ja minä leivon kirsikkatortun, koska haluan osoittaa, että olemme sillä tiellä.

On mielenkiintoista kokea marraskuu Saksassa. Kai se on yhtä pimeä täälläkin ajoittain kuin Suomessa, mutta ainakin parhaillaan se on värikäs ja kultainen. On ruskaa. On hieman jopa lämmintä, välillä, kirpeä, ja minä toivotan erinomaista marraskuuta kaikille. Toivotan hyvää myös hänelle, minun hänelleni (voi ei, nyt tuli lipsahdus..uusimmassa käsiksessäni puhutaan "minun hänestäni" ja olin ajatellut, että en paljasta moista, mutta nyt se tuli enkä halua sitä pyyhkiä poiskaan, sillä blogitekstini ovat pääasiassa ajatustenvirtaa), joka päätti osallistua Movemberiin. Millaistakohan on suudella viiksekästä miestä.

5 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä:) Ja tsemppiä sinne. Alan lukea seuraavaksi Rosa Liksomin kirjaa Siperian junasta, matkoihin on ihana palata.

    VastaaPoista
  2. Nyt tuli niin paljon asiaa, etten tiedä, mihin kommentoisin;-)

    Siis ihanaa: Koirat! Minä en voisi kirjoittaa, jos joku samassa huoneessa, paitsi uutisjuttua. Mieletöntä, miten vähän on kuvia kirjoittavista ihmisistä, sillä nytkin olisi runo, jona nimi on Kirjoittaminen, mutta ei ole sopivaa kuvaa.

    Minäkään en voi mennä maan alle. Sveitsissä jäin pimeään hissiin ja pyörryin onneksi heti. Suljetun paikan kammo ei ole leikkijuttu.

    Miten unelmaista, kun teillä on niin lyhyt matka sieltä kaikkialle.

    Kun olin kerran lokamarraskuulla Salzburgissa, se oli kyllä ihan eri kuin Suomen marraskuu. Siellä oli +30 astetta, mutta ehkä se oli poikkeus. Täällä on vielä lämmintä eli saimme pitkän syksyn.

    Raha...niin. Onneksi raha ei kuitenkaan ole maailman tärkein asia, vaikka se on tärkeä, jos ei ole yhtään, mutta kaiken kaikkiaan asioilla on aina tapana järjestyä.

    Ja tykkään siitä, miten kirjoitat blogiasi, mutta nyt en muista olisinko vielä voinut kommentoida jotain...

    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  3. Heidi, en olekaan lukenut Siperian juna -kirjoja. Pitäisi, sillä se oli yksi muistikkaimmista matkoista ja tahdon tehdä sen uusiksi, tällä kertaa Vladivostokiin asti.

    Leena, olen hyvin otettu, että jaksat kommentoida ja että sinun kaltaisesi kirjoittaja pitää teksteistäni! Ja niinpä, maan alla tai suljetuissa tiloissa ei kyllä pysty olemaan. Apua. Minäkin pyörtyisin pimeässä hississä! Tosiaan asioilla on tapana järjestyä, etenkin jos itse on ahkera, joten täällä sitä hihat käärittyinä yritetään päästä taas räpiköimään pinnalle hengittämään :) Onneksi on tuo mies, joka auttaa.

    VastaaPoista
  4. Kuvailet kauniisti sinun ja R:n yhteiseloa :)

    Mukavaa Prahan matkaa näin etukäteen!

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia Villasukka! Kuvailen yhteiseloamme ihan vain kuten sen koen :) Mukavaa, jos näyttää kauniilta muiden silmissä ainakin sanojen tasolla!

    VastaaPoista