perjantai 4. marraskuuta 2011

Ole hiljaa!

"Väreileviä värejä huoneessa, juoksevat ympyrää minä hukun niihin."

Lauseet käsiksestäni pyörivät täällä, mielessä, sitten täällä. On pakko kuljettaa ajatukset pois siitä, että olen mutta en ole. Olen tehnyt koko aamupäivän työhakemusta saksaksi, enkä osaa, se on vaikeaa, kaavamaista, tarkkaa. Tämä on byrokratian luvattu maa, vielä luvatumpi kuin Venäjä tai Kiina.

Olen turha ja mitätön enkä kuitenkaan saa mitään mistään. Puhun nyt töistä. Kirjoittamisesta en, se sujuu yhä kuin pala kauneinta Suomea, siitä saan kaiken. Minun Annani ja minun Veikkoni, vanhat kuomani käsikirjoituksestani, mitä te minusta teettekään.

"Ja Anna oli raikas. Hän on aina raikas kun Veikko on kaukana
aina kun Veikko tulee takaisin hän on raikas
kun ketään minä en saa
olen liian raikas."

Mutta pysähdy. Kun ajatellaan työelämää, ihmisidentiteettiä, joka kuitenkin aikuisiässä koostuu myös siitä, mitä tekee, niin oi. Miksi minä jätin elämäni sinne? Kannattaako tämä, rakkauden takia lähteä. Kaipaan niin kamalasti juuri tänään tai eilen äikänopettajan turvallista uraani, säännöllistä tilipussia, sitä, ettei tarvitse olla pahalla tuulella vain siksi, ettei tiedä mitä on. Minusta tuntuu, etten ole kukaan. Tämä lienee maailman tutuin tunne kaikille, jotka ovat työttömiä mutta tahtovat töitä. En kestä tätä enää. Kirjoittaminen on ihaninta, mutta kun en siitä saa rahaa, on pakko alistua.

Ja samalla tiedän, että tuo mitättömyydestä tunne menee heti ohi, kun saan jotakin. Ensi viikolla on oikein varattu tapaaminen työvoimaneuvojan kanssa, saksaksi apua, ja sitten toivon, että hän ojentaa minut ja sanoo: "Kuule nainen, tämä maa on avoimia paikkoja pullollaan, mitä jos aloittaisit tästä." Niin hän sanoo, toivon. Tiedän.

Ja minä olen miettinyt: tekisin kaikista mieluiten kahvilatyötä tai baarityötä. Tai leipomoapulaisen töitä. Vanhustenhoitotyötä täällä kuulemma on paljonkin, mutta en koe olevani hoitoalan ihminen lainkaan. Lastenhoitokin kun saa mieleni ensisijaisesti särkymään. Katkoisin mielelläni myös pensaista oksia tai syöttäisin rehuja hevosille.

Tässä on eläintarha lähellä, pääsisinkö silittämään norsun kärsää päivittäin? Sirkus, sekin on. Minä olen kuulemma paviaani (sillä sukunimeni kuulemma muistuttaa sanana termiä paviaani), eivätkö sirkukset tarvitse niitä. Voisin seisoa keskellä yleisöä kananmuna- ja tomaattisateessa.

Otan ideoita vastaan. Työideoita. Täällä on paljon suuria kustantamoja, joista voisi hyvässä lykyssä löytyä koulutustani vastaavaa työtä, mutta jos en koulutusta vastaavaa kerta kaikkiaan saa, mitä tekisin. Onko sellaisia ammatteja, joista en ole kuullutkaan?

Hyvää viikonloppua, arvon lukijat. Ai niin, se minusta tehty haastattelu ei ilmestynytkään tänään. Se ilmestyy ensi viikon keskiviikkona. Sanomalehti Karjalaisessa. Ihana, urani alulle panija Karjalainen :)

Ai niin, mitä sanoo päähenkilö tähän, vanha rakas Anna, jonka ainakin kirjoituskouluaikojen kaverini tuntevat, Anna, Anna. "Sinun pääsi painaa etkö ymmärrä, en jaksa pidellä, Anna kosketti miehen ohimoita, Veikko surua täynnä, huolta, murhetta ja koko miehen otsaluu: pelkkää likaista usvaa. Ja minä säälin, ja minun käteni: parannus on tässä."

4 kommenttia:

  1. Tuo mitättömyyden tunne tai mikä se nyt liekään on tuttu tunne menneiltä vuosilta,kun itse olin en missään.Kun ei tunne kuuluvansa mihinkään eikä arvosteta työn kautta, niin kyllä se hiukan ahdistaa. Mutta sinä saat töitä! Aivan varmasti. Jos et juuri tänään tai huomenna tai ensiviikolla, niin joskus se päivä koittaa.

    VastaaPoista
  2. Niin, kyllä minä jotain saan. Koko kaupunki on täynnä esim. kahviloita, joiden ikkunoissa on ilmoitus avoimesta paikasta. Pitää vain nyt alkaa pommittaa niitä kaikkia..

    VastaaPoista
  3. Samojen arvottomuuden tunteiden kanssa minäkin kamppailen ajoittain.Olen vain "kotirouva", jolla on harrastuksena ja pikkupuuhailuna väikkäri, mutta rahaa siitä ei saa eikä mainekaan kasva. Tähän meidät on opetettu ja siitä kaavasta on vaikea päästä pois.

    VastaaPoista
  4. Toivotan Jaana tsemppiä väikkärin kanssa, vaikka tosiaan rahaa ei heru. Ehkä maine kuitenkin sitten kasvaa, kun saat väikkiksen valmiiksi :)

    VastaaPoista