keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Jos vain käännän, kylkeä, ja jatkan.

Unitautiko tämä on. En tiennytkään, että pystyisin. Eilen nukuin noin neljä tuntia päivällä, eli melkein koko matkan Kotkasta mökille - tosin matkalla teimme pysähdyksen pikkuveljeni luo, missä kolme lasta hyppi niskaani ja päihitti minua lautapelissä parin tunnin ajan. Sitten illalla en jaksanut lukea Paul Austerin Sunset Parkia loppuun, vaikka niin oli luja tarkoitus, vaan nukahdin jo puolilta öin, ja mihin asti nukuinkaan; nukuin puoli yhteentoista. 

Kävimme heti heräämisen jälkeen, jota R harjoitti kahta tuntia minua aiemmin, kävelyllä metsässä, minkä jälkeen väsytti niin, että jo kahdelta kömmin päiväunille (= lukemaan kirjaa, mutta nukahdin) ja heräsin juuri, kaksitoista minuuttia sitten. Pakotin ruhoni ylös. Ei tehnyt mieli. Täällä on vielä pimeämpää kuin kaupungissa, ennenaikainen yö on niellyt meidät. En uskalla mennä ulos. Siellä on kettuja ja hirviä, karhukin kuulemma nähty. Miten paljon jaksan vielä nukkua, miten paljon ajatella, että tuo pimeä on vain vatsa ja että olen vain kappale sen sisässä, että kohta sulan ja tulen uutena ulos?

 Huomenna alkaa hyörinä. Nyt täällä metsän keskellä olemme vain minä, R ja isäni. Huomenna tulevat sisareni perheineen ja isoveljeni lapsineen sekä äitini. Sen jälkeen minä ja R joudumme luopumaan kuningaspaikaltamme yläkerran isosta huoneesta ja nukumme kaksi yötä kenties kodassa tai olohuoneessa, mutta nukkua ei enää sitten saa pitkään, kun perheet heräävät niin aikaisin. 

Olen ennen R:n kohtaamista ollut tiukasti sitä mieltä, että en halua lapsia, kun eihän silloin edes voi nukkua tai lähteä yhtäkkiä mihinkään, mutta nyt kun on R, olen ehkä vähän muuttanut mielipidettäni, mutta silti aina tällaisten perhetäyteisten päiväkausien jälkeen ajattelen, että onneksi meitä on vain R ja minä. Että ovat ne ihania, sisarusteni kakarat, minähän herranjestas rakastan heitä jopa, rakkaus on iso sana, mutta että onneksi heidän kanssaan voi vain leikkiä ja riehua ja sitten sanoa, että voi pieni sinä, sinun täytyy nyt mennä vanhempiesi luo, sillä minä olen pelkkä täti.

No, ei kai tässä ikuisuuksia voi ajatella, että onneksi nuo ovat toisten eivätkä minun. Jotkut ystävistäni ovat jo lisääntyneet. Monet varmaankin hiljaisesti harjoittavat lisääntymistaitojaan ja ilmoittavat jonain päivänä, että nyt meitä on kylläkin kolme tai ehkä jopa neljä. Monet naivat toisiaan sormusten ja muiden tahtiin. Monet etsivät vielä kumppaniaan, mutta ehkä hekin yhtäkkiä kaatuvat keskelle katua ja huomaavat, että nyt on jalat viety alta ja taitaa tulla perhe-elämä. 

Mutta mitä teen minä. Kirjoitan. Etsin yhä itseäni, etsin entistä enemmän sen jälkeen, kun olen luopunut elämästäni Suomessa. Rakastan R:ää ehdoitta mutta tahdon kanssa. Enkä suunnittele mitään. En edes ole miettinyt, menisimmekö joskus naimisiin. Kai me menisimme, jos kävisimme miettimään, mutta jostain syystä minä haluan ensin löytää itseni ja kirjoittaa vielä tämän kolmannen loppuun, neljännen ja viidennenkin, ja R sai uuden työpaikan, hän tulee olemaan poissa viikot, hänen täytyy luoda uraansa nyt, kun mikään ei estä. 

Sitä paitsi luulen, että tämä kaikki on unitautisen kirjoittajan ajatuksenjuoksua. Minun piti pöyhennellä kaikilla niillä kirjoilla, joita aion jäljellä olevien viiden lomapäivän aikana lukea, mutta mitenkäs kävikään. Ja yhä olen väsynyt. Menen kai ja sytytän saunan lämpimäksi, täällä on ihana puusauna ja järvi raikuu heti juuressa, ei siellä voi kylläkään uida. Nyt on kylmä aika vuodesta, please. 

Joulunaika on jännittävää, joten pidän itseni ja teidät jännityksessä, mutta voin raottaa sen verran, että luulen keksineeni erinomaisen ratkaisun, minkä lyön käsikseeni ja sen jälkeen alamme huutaa kustantajaa kohti. Sitä paitsi miksi Saksassa on nyt lunta. Täällä vain nimeksi jos siksikään.

8 kommenttia:

  1. Kappas, itsellään ei yhtäkkiä olekaan niin syyllinen olo siitä, että tekisi mieli vain nukkua. ;)

    VastaaPoista
  2. Joulu on selvästi saanut mielesi herkistymään, Helmi-Maaria! Pidän siitä. Lokoisia päiviä <3!

    VastaaPoista
  3. Helmi-Maaria!

    Oikein hyvä että olet levännyt ja rentoutunut.;)

    Kiitos Siljasta ja Maista, se tuli eilen.<3

    Oikein lämminhenkistä ja mukavaa Joulunaikaa sinulle, ja "miehellesi", Helmi-Maaria!<3

    VastaaPoista
  4. Itse olen ollut petissä monta päivää, mikä on tosi harvinaista. Kamala flunssa ja yskä!
    Olen joululomalla, mutta harmittaa, ettei jaksa tehdä mitään.

    Mukavaa jouluaikaa! (Eiköhän tämä flunssa jo minullakin hellitä!)

    VastaaPoista
  5. Dee: Niin..viimekin yönä tuli uneksittua sinunkin puolestasi :)

    Paula: Sitä samaa, sitä samaa! Ja totta, jotenkin on herkistyneisyyttä ilmassa ;)

    Aili: Pitikin sanomani jo aiemmin, että kävin lähetyttämässä Siljan ja Main, mutta valitettavasti en voinut signeerata, koska sitä ei ollut hyllyssä, enkä seuraavana päivänä ehtinyt enää allekirjoittamaan. Ehkä jonain päivänä vaikka Tohmajärvellä kohtaamme, niin hoidan asian. Lukuiloa ja ihanaa joulua!

    Marleena: Kiitos samoin ja koeta parantua! Jouluna on ainakin varmaan aikaa pysähtyä parantumaan :)

    VastaaPoista
  6. Tulin vastavierailulle! Kaunis blogi sinulla,pitää paremmalla ajalla tutustua paremmin.Ja mukavaa ja rauhallista Joulun aikaa!

    VastaaPoista
  7. Minullekin yrittää tuo unitauti iskeä. Johtuu ehkä siitä, kun olen hieman lyönyt laimin yöuneni, taitaa nyt kostautua...

    Kiva lisääntymispohdiskelu, nosti hymyn huulille :)

    Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  8. Yaelian: vierailen varmasti minäkin sinun blogissasi usein :)

    Villasukka: nukkua saa, kun nukuttaa, ja oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista