maanantai 12. joulukuuta 2011

Mitä olenkaan tehnyt?

Tapahtui niin, että pikkujoulumme olivat kuin olivatkin hilpeät. Niinkin kävi, että minä, juhlien järjestelijä, kömmin nukkumaan neljältä, vaikka vieraita oli vielä talossa ja vaikka R:kin olisi tahtonut nukkumaan. Jonkun piti kuitenkin jäädä viihdyttämään, joten R jäi pystyyn, ritarillisin elkein, ja joutui valvomaan peräti puoli seitsemään asti ennen kuin sai viimeisetkin (mukavat, kylläkin!) vieraat ulos. Huh. 

Mutta nyt, kun juhlat ovat ohi ja ylihuomisessa häämöttää lento kohti Helsinki-Vantaata, minä olen pakahtua. Pitää vielä tänään ja huomenna myydä leipää, iltapäivävuorossa onneksi, ja ostaa vielä lahjojakin, ostan ne joulumarkkinoilta kaiketi,  täyttää laukku tai ainakin olevinaan pakata se, ja lukea pitää, kirjoittaa edes muutamaa riviä, täytyy juosta, sillä jalkani eivät ole tehneet muuta kuin polkeneet paikoillaan viimeiset viikot, sekä mikä tärkeintä; täytyy antaa olla. Tämän olla. Ei pidä ottaa stressiä, ei huolia. 

Minun silmäni ovat väsyneet. En ole syönyt joulupipareita taikka -torttuja vuoteen. Haluaisin järjestellä kirjahyllyäni, sillä se on vähin äänin muuttunut asiakirjasäiliöksi. En tahdo asiakirjoja proosaani. Sitä paitsi tiedän, mitä teen. En kuitenkaan tiedä, mihin päädyn tekemällä, mitä teen. 

Välillä väsyttää niin paljon, että mietin onko tässä mitään järkeä. Välillä olen eksynyt, enkä tiedä, olenko tehnyt oikeita ratkaisuja kuten esimerkiksi sen suhteen, että jätin suhteellisen mukava-aikaisen työni kaikkine lomineen ja tulin tänne ja päädyin myymään leipää sen kokoisella palkalla, etten kauheasti voi lentää. Joskus mietin jopa, että oliko mitään järkeä opiskella monta vuotta ja sitten olla näin, että olenko elänyt purkissa kenties tai haaveilenko liikaa. Luotanko liikaa sanoihini ja tapaani tuottaa niistä lauseita, luotanko liikaa siihen toivoon, että jonakin päivänä minusta tulisi omin sanoin menestyvä kirjailija.


Ja sitten muistan, että ei mikään mene niin kuin on. 
Kaipaan lomaa. Sitä, että ei tarvitse mitään. Alan olla niin väsynyt, että en jaksa enää kättäkään nostaa. Haluaisin takaisin nukkumaan, vaikka nukuin viime yönä ruhtinaiden tavoin. En edes jaksa lukea. Minä nukahdan, keskellä päivääkin vaikka, jos pysähdyn ja edes yritän.

3 kommenttia:

  1. Helmi-Maaria!

    Nyt otat itseäsi niskasta kiinni, ja lepäät kunnolla.;/ Ei kukaan jaksa määräänsä enempää - ainakaan kovin kauan. Olet väsyksissä sekä henkisesti että fyysisesti, ja tarvitset aikaa palautumiseen---.

    Oikein hyvää joululomaa sinulle kotimaassa.<3

    VastaaPoista
  2. Sinulla on varmasti rankka vaihe takana, eipä ihme jos väsy tulee. Ei mitään pidä eikä tarvitse. Kuka se on se tärkein ihminen sinun elämässäsi? - Toivottavasti sinä itse. Jouluisia, valkoisia ajatuksia ja lomailua!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia Aili ja Marja-Leena. Koetan juu levätä. En mitä luultavimmin edes jaksa mitään muuta. Tosin lepäämistä vaikeuttaa se, että 10 päivän aikana pitää ehtiä nähdä reilua pariakymmentä tärkeää ihmistä :)

    VastaaPoista