keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Ristiriita, minä, sellainen kävelevä

Aamiainen ei aivan Tiffanylla mutta kuitenkin. R:n vanhemmat tarjosivat hipauksen ylellisyyttä. Sen jälkeen kylpylää kaksi tuntia, luoja miten paljon huokeampaa täällä maassa on jopa uiminen; uimista järjetön Playgirl-uimapuku päällä (mukana kun eivät olleet yhdetkään uimiseen kelpaavat asusteet, piti käydä halpahallista ostamassa jotakin nopeaa), joka tipahti hierovan vesiputouksen kyytiin. Sitten uutiset televisiosta, Katja Ketun Kätilöä kolmisen tuntia. Vielä vähän on jäljellä.

 Kerrankin tai oikeastaan pitkästä aikaa kirja, jota voin lukea ilman, että ajattelen miten se on kirjoitettu tai miten sen olisi voinut kirjoittaa paremmin tai huonommin. Kerrankin kertoja, johon luottaa niin, ettei tee muuta kuin lukee lisää ja lisää eikä lainkaan ajattele, etten jaksa kohta enempää, vaikka lukisi tuntikaudet putkeen. Mutta harmillisesti nyt on laskettava kirja lauteille, sudittava meikkiä poskipäille ja mentävä pelaamaan saksalaista keilauspeliä.

Eilen voitin, öhöm ja by the way, Alphabets-pelissä neljä saksalaista ihmistä, vaikka kielitaitoni ei vielä ole kuin vasta melkein valmis. Lisäksi olen päättänyt, että minun on haettava "parempaa" työtä. Nimittäin ahdistaa suunnattomasti ajatus mennä ylihuomenna myymään leipää aivan todella minipalkalla. Jos vain saisin siitä enemmän rahaa, jaksaisin, mutta olen juuri ymmärtänyt, että teen kokopäivätyötä eikä siitä jää käteen kuin nälkä. Tuntuu huijatulta. Miksi en työsopimuksenkirjoittamishetkellä tajunnut, että ei näin pientä palkkaa makseta aikuisille. Tuskin tänä päivänä edes epäaikuisillekaan.

Ei raha ole tärkeää sinänsä, mutta siinä vaiheessa se tuntuu tärkeältä kun sitä ei ole, kun melkein kolmikymppisenä sitä pitää anella läheisiltään. Minusta on outoa olla tässä tilanteessa. Epätoivoista melkein. Mutta vahvuutta löytyy, aion löytää parempituloista työtä, sellaista, että maksan itse sitten omat ruokani. Olen toisen armoilla. Sen takia on hyvä lukea vahvaa, suurenmoisen taidokasta Kätilö-kirjaa. Alkaa uskoa itseen toisen kautta eikä vaivu aivan epätoivoon kun tietää, että asiat voisivat olla miljoona kertaa huonommin.

Ja onhan minulla R, ihana lämmin R, jota ilman en voisi enää kirjoittaa. Joka kustantaa tällä hetkellä suuhuni suklaata, jotta jaksamme yhdessä molemmat, ja minä vannon että maksan kaiken takaisin mansikoina vielä aivan pian, uudenvuoden takaa , ja minusta tuntuu että kolmas romaanini tai pitäisikö sanoa aivan ensimmäiseni lähtee pian, ehkä sittenkin jo parin kuukauden päästä, matkalleen :)

Tai oikeastaan en tiedä. Voi olla, että uuvun taas kun palaamme huomenna kotiin, etelämpään, kun alkaa arki. Kun minä herään puoli viideltä raatamaan olemattomalla palkalla, kun tulen väsyneenä töistä enkä jaksa kuin nukkua, kun tuntuu, etten riitä. Vaikka kaikkihan meistä riittävät. Huomaatte varmaan, että olen ristiriitaisissa ajatuksissa. Pelottaa se, mitä ei tunne. Eli huominen. Ja samalla se houkuttaa. Näyttää valoaan, ja minä haluan astua siihen valoon, vaikka en tiedä mitä se paljastaa, mutta uskon, että olen pian taas omavarainen ja siihen asti yritän olla velkaantumatta liikaa. Vaikka ehkä jossain vaiheessa elämää taiteilijan on hyvä kokea turruttavaa taloudellista ahdinkoa? Kuten kärsi mm. Kivi. Ehkä siitä saa voimaa ja erityisesti sanavoimaa.

PS. Lisäys vielä: nytpä sain ainakin toivonsirpaleita. Kohteliaisuuden, suuren kuin kuu tai sen takainen taivas! Paula voisi ottaa minun kirjoittamani kirjan autiolle saarelle mukaansa. Ja vielä uudestaan ja uudestaan. Voiko suurempaa sanavoimaa enää saada :) 

5 kommenttia:

  1. Kuinka paljon fiiliksiä tunnistinkaan. Paitsi, että häviän scrabblessa kilpakumppaneilleni, kun kirjaimista muodostuu aina vain vääränkielisiä sanoja.

    Töitä löytyy kyllä. Usko vain. Usko vahvasti.

    VastaaPoista
  2. Uskon, että sinulla on ollut raskasta. Toivon hartaasti sinun löytävän paremmin palkattua työtä, kykyjä sinulla on vaikka muille jakaa, Helmi-Maaria.<3

    Mukavaa vuoden loppua!

    VastaaPoista
  3. Sanoit oikein, että Kätilöä lukiessa ei miettinyt mitään kielestä, tyylistä, rakenteesta, sitä vain joi tarinaa kuin janoon kuolemassa. Arvaa vaan, oliko juhlaa minulle, joka luen yli sata kirjaa vuodessa. Siitä kirjasta en muuttaisi edes yhden pilkun paikkaa, en sanan sanaa.

    Ja kuten totesit: Sen jälkeen tuntuu oudon vahvalta. Sitä jaksaa mitä vain, selviää mistä vain.

    Toivotan sinulle ensi vuodelle elämyksiä, mutta myös paremmin palkattua työtä!

    VastaaPoista
  4. Hahaa, tuntui varmaan hyvältä voittaa saksalaiset heidän kielellään ;)

    Paula teki hyvän valinnan autiosaarikirjakseen, ole ihan syystä ylpeä!

    VastaaPoista
  5. Calendula: Kyllä, ei tästä muuten selviä kuin uskomalla itseensä, vaikka nyt taas kotikaupunkiin palanneella onkin hieman itsetunto hakusessa, kun tuntuu, ettei kaikki onnistu väärällä kielellä. Tai siis kai se oikea kieli on :)

    Aili: Kiitoksia, lohduttavia sanoja! Ja erinomaista vuoden viimeistä päivää huomenna sekä ensimmäistä päivää ylihuomenna :)

    Leena: Niinpä. Sain Kätilön toissayönä loppuun ja olen niin vaikuttunut kuin sinäkin! Aivan uskomaton teos. Ja niin koskettava, että omaan ruumiiseen sattui kun sitä luki!

    Villasukka: Kyllä, tuntui taivaalliselta :) Otettiin peli tänne kotiin mukaan, jotta voin treenata vielä lisää. Kummasti oppii uusia sanoja! Mutta tekisi mieli kyllä pelata sitä suomeksikin pitkästä aikaa..

    VastaaPoista