lauantai 10. joulukuuta 2011

Tanssin ja paistan!



Apua olen keskellä sotkua. Ja viiden tunnin päästä pitäisi olla pinkeä, naamassa meikkiä, mekko päälläni kuorena, pöydät asioita pullollaan, ja myös tukan täytyisi seisoa siedettävästi. Sekä lattiat; niiden pitäisi olla ilman mitään, mutta nyt joka puolella makaavat minun kenkäni tai vaatteeni tai kaikkea minun tai R:n omaa, mikä ei kuulu tähän asuntoon. Mutta pitäisi raivata.


En ehdi, olen taikinassa ja taikinaa ja R makaa sohvalla, sillä olin aamulla kiukkuinen, ja ajattelin hyvittää kiukkuni antamalla hänen maata sohvassa, mutta pieni osa minusta tietenkin toivoo, että kiukkuni olisi jo annettu anteeksi, ja että sohvasta noustaisiin ja tultaisiin auttamaan. Ylpeys ei anna periksi; en mene ja pyydä. Sillä itsepähän sanoin, että makaa "schatzie" sinä nyt, niin minä teen meille juhlat, ja annathan anteeksi kun olen joskus Kimma Kitkerä Kiljukaula.

Järjestämme pikkujoulut. Olen kaivannut tätä. Suomessa järjestin suhteellisen usein juhlia, pidän siitä; valmisteluista, hauskasta, vieraista äänistä kodissani. Täällä en ole päässyt vielä loistattamaan juhlataidoillani. Tai siis olen melko varma, että osaan järjestää juhlia, joissa on kivaa, joten eikö se tarkoita sitä, että olen juhlataitoinen. Osaan kyllä muutenkin juhlia, toisten juhlissa esimerkiksi; minun mielestäni juhlat ovat mukavia. Tahtoisin ensi kesänä häihin. Mutta kukaan ei ole menossa tietääkseni naimisiin paitsi yksi R:n kaveri. Haluaisin lisää häihin tai jo talvellakin. Häissä voi laulaa Barbie Girliä pöydällä ja pyytää orkesteria säestämään. Näin kävi kerran. Oikea torvisoittokunta töräytti sävelmät ja minulta katkesi korko.
 

Sain eilen Kirsiltä Helmi Kekkosen Valinnan, kiitos Kirsi. Aloitin jo lukemisprosessin, mutta en ole ehtinyt vielä kauas, kun piti käydä oopperalaulajattaren syntymäpäivillä, ja kylmät väreet ropisivat, kun kuulin kuinka hän lauloi. Kekkosen kieli on muutes by the way kaunista lempeää. Voisin uida siihen mukaan.
'

Täällä sataa räntää. En malta odottaa. Mitään enää.

2 kommenttia:

  1. Jopa siellä näyttää pikkujouluisalta. Ja hyasinttikin! Siitä tulee oikea joulun tuoksu <3

    Toivottavasti R jo leppyy :)

    Mukavaa pikkujoulua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, oli kivat pirskeet. Ja R on leppymisen kuningas :)

    VastaaPoista