sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Veden yllä varjona

Katsoin viime yönä jokea, mustaa vettä. Se virtasi sekavaan tahtiin eteenpäin eikä nukahtanut koskaan. Musta matala vesi ja kuunkarttama kaupunki ja minun sydämeni seisoi yhtä hitaasti. Olen vilustunut. Minun mieltäni ovat painaneet kummalliset asiat; en ole kyennyt kirjoittamaan. Rauha on vallalla. Minä heilutin tänään kättäni ohikulkijalle, joka katsoi ranskalaista parvekettamme kohti, sillä ripustin joulukoristeita sen säleisiin, ja ajattelin, että olen vaihtumassa toiseen.

Illan juon teetä ja pidän vilun iholta poissa. Minun täytyy herätä huomenna puoli kuudelta. Armoa. R ja minä ajelimme tänään vaaleansinisellä skootterilla tapaamaan ystäviä brunssille, joka venähti nelituntiseksi, ja sen jälkeen jalkani tärisivät: oli aika pysäyttää liikenne. Moottorit sammuvat, kun niitä ei käsittele ohjeiden mukaan. Samaa sanon miehistä. Mutta yritän opetella. Käsittelen varoen. En särje heistä enää yhtään enkä anna särkeä minuakaan. Tein tänään lasagnea oman mielen mukaan, mausteet ostimme eilen Tollwood-festivaaleilta, ja minusta tuntuu, että sittenkin saamme joulun.

2 kommenttia:

  1. Helmi-Maaria, niille on kaikille eri käyttöohje, kaikille koneille ja miehille. Jokaisen kanssa eri juttu.

    Armoa pyydät ja niin mielelläni täältä puhaltaisin sinulle niin paljon unihiekkaa, että et heräisi ennen kuin sataa puuterilunta, sillä kuten Mirkka Rekola sanoo:

    "Sinä et koskaan saa niin hellyyttä/ et koskaan niin kuin lumisateelta,/ tuhansia tuhansia hetkituhansia,"

    VastaaPoista