torstai 19. tammikuuta 2012

Aikani on välissä


Ajattelin aamulla, etten kerta kaikkiaan pääse sängystä ylös. Olin tavallaan ruumiini vanki. Mieli oli jo ulko-ovella mutta keho makasi. Kello soi, sammutin sen, makasin yhä vain, makasin vielä kymmenen minuuttia soimisen jälkeenkin, mikä tarkoitti, että jos olisin silloin noussut, olisin ollut sen samaisen kymmenen minuttia myöhässä töistä, sillä aamuvarhaisvuoropäivinä aamuaikatauluni on suorastaan sekunnintarkka.

En saanut itseäni ylös. Ehkä en yrittänyt tarpeeksi. Heräsin yöllä taas kerran ehkä noin kolmesti, kuten viime viikkoina on ollut tapani, nukuin pääkivun kanssa kaulakkai.

Joten arvatkaas mitä. Annoin itselleni luvan jäädä kotiin. Päätin; olen tänään sairas. Jossain määrin kai olenkin, sillä soitettuani pakolliset olen-sairas-en-pääse-tulemaan -puhelut ja hankittuani itselleni lääkäriajan (mikä sekin oli varsinainen saksankielinen sirkus), nukahdin, ja vasta äsken heräsin. Olen siis antanut itselleni luvan nukkua niin kauan kuin nukuttaa, puoli päivää suorastaan. Olisi nukuttanut enemmänkin, mutta en suorastaan voi maata koko päivää vaaka-asennossa. Tulee jalankolotuksia, ja täytyyhän jotain syödäkin. Kuten suklaata tähän hätään. Täytyy myös vaikka pedata sänky. Ja järjestellä elämän pelikortteja.

Minulla on lääkäriaika illalla, kello seitsemän, ja pelkään, että purskahdan siellä itkuun, kuten eilen tein puhuessani R:n kanssa pitkän puhelun. R sanoi, että minun on irtisanouduttava tuosta työstä. Että se katkoo siiventynkäni, jotka olivat jo lähdössä uuteen kasvuun. R sanoi, että minun on nyt levättävä jokin aika, katseltava ja kuulosteltava, ja että turhaan minä huolehdin esimerkiksi rahasta, että on nyt vain nieltävä ylpeys ja elettävä hänen kustannuksellaan, minkä hän tekee kuulemma mielellään. Hän sanoi, että elämä on elämistä varten, ja että hän on taas pian täällä, ja sitten me elämme yhdessä kuten tähänkin asti, mutta että minun pitää itsekin elää eikä vain toimia automaattisesti ja nukkua kaiken ohi.

Ja minä ihmettelen nyt. Taas ja jälleen. Miten päästin itseni tähän tilaan? Olin jo ennen joulua todella väsynyt, niin syvässä horroksessa, että joululomalla nukuin kuin puu. Mutta miten minä päästin itseni näin. Etten enää jaksa mitään. En yhtään mitään. En jaksanut aamulla edes suihkussa käydä.

Että kaikki tuntuu pahalta, että kaikki hajoaa käsiin; miten. Olen aina pystynyt kontrolloimaan elämääni, mutta täällä se on vaikeaa jo kielitaidon takia. Kielitaito on kylläkin ahkeran ja sinnikkään työn takia kasvanut, joten huomaan pärjääväni sillä jo ihan okei. En myöskään ole enää luottavainen sen suhteen, että saisin sellaista työtä, mistä nautin. Itsetunto hakusessa, toisin sanottuna. Suomessa sain sitä aina, haluamaani työtä. En pysty kontrolloimaan täällä arkielämääni enkä myöskään tunteitani, jotka ryöpsähtelevät milloin missäkin muodossa pintaan. En siis kulje kasassa, toisin sanottuna. Kai se on myönnettävä.

Ja samalla kummastelen. Pari ystävää, joista en ikinä ole huomannut tai edes uskonut mitään, paljastivat minulle eilen, että he ovat kokeneet burn-outin, ja että minun oireeni kuulostavat juuri siltä samalta. Ihmettelen, että miten meistä nuorista naisista, jotka ovat olleet elämää ja intoa pullollaan, on kulunut puhti pois. Ja toivon, että heräsin ongelmaani ajoissa. Ettei ole vielä liian myöhäistä.

Uskon ja toivon, että jos lääkäri nyt antaa minulle aikaa nukkua, jos lääkäri vain huomaa, että minä en jaksa, toivon, että nukun tämän kaiken pahan pois ja herään kenties muutaman viikon kuluttua uudelleen, että olen sitten kuten aina. Entiseni. Omani, ja että jaksan taas.

Ai niin ja jotakin hyvää on tapahtunut. Pääsin työhaastatteluun englantilaiseen kielikouluun! Se on ensi viikolla. Kylläkin kaupungin ulkopuolella, mutta mitä siitä. Kuulostaa kivalta, ja toivon tietysti, että tärppää, mutta ehkä nyt pitää iloita pelkästään siitä, että saan tilaisuuden esitellä itseni. Toivottavasti en haukottele sitten. Toivottavasti ei ole silmäpussit silmillä.

Koska olen jo nukkunut puoli päivää, annan itselleni luvan nukkua koko loppupäivän. Se on vaikeaa, kun mielessä pyörii, etten saa pysähtyä. Että pitää oikeasti nyt lähetellä vielä tuhat työhakemusta, pitää lukea, pitää sivistää itseä, pitää pitää pitää. Pitää siivota, tiskata, pitää parsia paita, joka meni rikki, pitää soittaa pankkiin, pitää, ja miksi enää ihmettelenkään, kun kaikki on niin pitää. Ai niin ja ainoa, mikä on "ei-pitää", on kirjoittaminen. Haluaisin niin kovasti kirjoittaa, mutta voitteko kuvitella; en jaksa.

Tuon hymymeiningin tahdon takaisin!

R antoi minulle joululahjaksi onnellisuuslaatikon. Siinä on joka viikolle jokin tehtävä, minkä pitäisi tehdä minusta onnellinen jälleen. Olen jo kaksi tehtävää tehnyt, kolmas olisi edessä. Minulla on ikävä R:ää. Mutta samalla kiitollisuus ryömii esiin; ystävät ovat täällä kun heitä tarvitaan. Myös te ystävät, jotka olette siellä kaukana, te olette täällä. Kiitos piristysviesteistä ja -puheluista!

5 kommenttia:

  1. Helmi-Maaria, minä poltin itseni burn outiin niin lujaa, että sain kuulla sairastavani syöpää 29-vuotiaana. Syöpä oli melanooma, mutta turkulainen lääkärini teki tutkimusta syövän syistä ja lupauduin sitä varten haastatteluun, jossa kävi ilmi, että stressitestin mukaan minun olisi pitänyt olla jo kuollut!

    Meissä kaikissa on syöpäsoluja, mutta joku ne aktivoi. Jos on luomublondi ja ottanut aina paljon aurinkoa teininä (ennen järkeä), ei välttämättä selitä koko melanoomaa. Tarvitaan vielä se tila, että tulee se täydellinen uupumus ja se oli tullut monta kertaa, vaan kun on pahin sparraaja itselleen. En pysähtynyt ikinä, vaikka koko elimistö huusi: Seis!, tahdon rauhaa ja lepoa. Tein uraa, todella pitkät päivät, oli pieni lapsi, rakensimme omakotitaloa ja mieheni oli minulle maailman sopimattomin kumppani, jonka varaan en voinut turvata, jonka käsien sojaan en voinut turvaisasti nukahtaa ja vain olla.

    Siis, en nyt rakenna sinulle mitään syöpää, vaan vakuutan, että ITSEEÄN KANNATTAA KUUNNELLA. Suoritusmaailma ei minnekään katoa, vaikka nukut yhden päivän ja sitten menet lääkärin ja pyydät sairaslomaa, että saat nukkua vähän vielä enemmän. Kun siitä tokenet, rakennat aivan uuden aikataulun ja miten minusta tuntuu, että tuo sinun nykyisen työsi aikataulu ei sovi sinulle ollenkaan: Siis jätä se!

    Kyllä on kovaa olla moderni nainen, jos ei kehtaa turvata miehensä elatukseen. Se on ihan ok ja voihan joskus olla syystä tai toisesta sinun vuorosi pitää R:ää pystyssä taloudellisesti tai muuten. Pitää osata ottaa vastaan!

    En ole maailman paras neuvoja, mutta ajattele minua ja naura: Suutarin lapsella ei ole kenkiä! Saat nauraa, mutta minä olen tämän asian jo kuitenkin henkisesti sisäistänyt ja olen matkalla vasta soveltamaan sitä itseeni. Matkan varrella autan tienpenkkaan uupuneita, että he ymmärtäisivät tehdä toisin kuin minä tein.

    Lepää, rentoudu, 'flow', keskity johonkin pieneen, kivaan, kauniiseen...ole läsnä hetkessä, pidä itsestäsi huomenna enmmän kuin tänään ja 'fear less, rest tighter, smile more'. Asioilla on tapana järjestyä!

    VastaaPoista
  2. Helmi-Maaria!

    En halua nyt saranata sinulle, mutta Leena tuossa edellä jakoi viisaita ja ystävällisiä neuvoja.<3

    Ruumiisi ja sielusi haluaa levätä ja palautua, usko siihen. Miehesi kyllä auttaa ja kannustaa sinua henkisesti ja rahallisesti.;)

    Oikein hyvää tulevaisuutta Sinulle ja R:lle.<3

    VastaaPoista
  3. Leena Lumi puhuu yllä niin hyvin, etten voi lisätä muuta kuin että tsemppiä ja jaksamista ja ole kiltti itsellesi!

    VastaaPoista
  4. Leena: Kiitos, että haluat auttaa. Ja arvaas mitä: sain viikon sairaslomaa. Minulla on viikonpituinen irtisanomisaika. Irtisanoudun tänään. Pakkokuuntelen tosiaan nyt kehoani ja päätäni. Ja antaudun oikeastaan ilomielin R:n huolehdittavaksi - jostain syystä 5 vuoden omavaraisuuden jälkeen on ollut hyvin hankala myöntää, etten enää pärjää omine tuloineni.

    Aili: Lupaan pelkästään levätä. Eilen nukuin käytännöllisesti katsoen koko päivän..tänään teen varmaankin samaa.

    Rooibos: Kiitos, kyllä yritän olla kiltti tästä lähtien myös itselleni!

    VastaaPoista
  5. Hyvä että uskalsit puhaltaa pelin poikki ja jättäytyä leipä-työstä! Vedä henkeä, lepää ja kasvata tyngät takaisin <3

    VastaaPoista