tiistai 10. tammikuuta 2012

Hyvää yksivuotispäivää!

Olen ollut bloggaaja vuoden, tasan. Huippua ja huimaa, että kävijöitä on melkein 15 000. Luku ei ole iso verrattuna suuren suosion blogeihin, mutta luku on minulle suuri, sillä ajattelin, ettei tällaisia toisinaan omaan-napaan-tuijottelevia höpinöitä jaksa muut lukea kuin ehkä läheisimmät ihmiset (joista kaikista läheisin ei edes osaa tätä lukea, valitettavasti), jos hekään muuten kuin kohteliaisuudesta. Hyvää syntymäpäivää siis, blogini, olet tullut tärkeäksi osaksi arkipäiviäni.

Ja samalla, jälleen, kiitos teille lukijoille! Rekisteröityneitäkin on jo 41. En olisi sitäkään kohdalleni ennustanut. Mukavaa, jos kirjoitteluni tuottavat iloa. Ja mukavaa, jos jatkatte rinnallain tätä elon hiljaista polkua. Itsestä on tuntunut välillä, että luovutan, kerrassaan, tämän sopeutumisen vieraaseen elämään, joka on kaukana omasta, mutta jollain tasolla tämä blogimaailma auttaa kestämään. Tämä on niin omansa. Siis enkä tarkoita mitään elämän lopettamista, ettei kukaan vain väärin ala ajatella, vaan ihan kuvainnollisesti nyt vain tätä ulkosuomalaisuutta.

Tsing, tsing, vaikka nyt ei kyllä oikeata margaritaa käsissä ole, vaan ihan vain munkki, ja näkemiin!


PS. Huomenna pääsisi jo ennakkoäänestämään. Pitääkin eksyä sinne, vaikka olen aivan poikki, kun nämä puoli kuuden työvuorot eivät ole aivan minun juttuni. Mieluummin kirjoittaisin vaikka aamuviidestä lähtien kuin möisin leipää hartiat hellinä aamu-unet silmissä. Sitä paitsi se on voimailulaji. Ne leivänkäppyrät painavat parhaimmillaan kaksi kiloa, ja niitä kun nostelee noin kuusi tuntia päivässä hyllystä alas ja takaisin ylös, on hieman ehkä harteikas olo. Pitänee hakea ensi syksyksi Oktoberfesteille tarjoilijaksi, jos haba tässä alkaa siihen malliin pullistaa..

10 kommenttia:

  1. Onnittelut! Jaksaa jaksaa, kuten jumppaopet sanovat, eli älä lopeta blogia, pliis ;)

    VastaaPoista
  2. Onnea ja pitkää ikää, myös blogillesi;D

    VastaaPoista
  3. Blogisi on mukavan omaperäinen ja lyhyen aikaa ulkosuomalaisena olleena on helppo samaistua tiettyihin tunnelmiin.

    Harmi, että leipätyö (heh) on niin uuvuttavaa, ettei kirjoittamiselle jää paljon puhtia -- muutenhan sillä saisi hyvin pidettyä kurissa kirjoittajan hartiavaivat! ;)

    VastaaPoista
  4. Onnea Pisaralle ja Helmi-Maarialle! Jos kirjoittelu uuvuttaa, voihan vähän hidastaa tempoa. Tätä on ilo lukea!

    VastaaPoista
  5. Onnea hienolle blogille!

    Aika mahtavia leivänmurikoita. Ajattele positiivisesti, ei tarvitse lähteä kuntosalille ;)

    VastaaPoista
  6. Onnea yksivuotiaalle! Blogisi on loistava, tylsää tekstiä ei taida sinun kynästäsi (näppäimistöstäsi) syntyäkään! Pitkää ikää siis toivottelen minäkin :)

    VastaaPoista
  7. Onnea 1-vuotiaalle. Vie aikansa ennekuin on sinut vieraan kulttuurin kanssa. Kyllä se siitä aurinko vielä paistaa. Ja blogisi toivoisin elävän pitkään.

    VastaaPoista
  8. Paljon Onnea sekä sinulle, Helmi Maaria että yksivuotiaalle ainutlaatuiselle blogillesi!<3

    Tekstistä huomaa, ettet ole kuka tahansa ihminen, vaan sinulla on kaikki hyvän kirjalijan ominaisuudet.;D

    Iloa ja valoa elämääsi, Helmi-Maaria.<3

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille onnitteluista :) Oikein mieltä lämmittää, kun se on jostain syystä vähän matalalla. Ja kyllä en lopeta bloggaamista, jatkan terhakkaasti ja hidastankin, jos turhan on väsynyt olo.

    Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista