maanantai 6. helmikuuta 2012

Käänteitä

Flunssa jatkuu. Suomeen on tullut uusi presidentti. Täällä se ei juuri puhututa. Tänä vuonna jäivät runebergintortut väliin. Haluan ehkä sittenkin myös kissan enkä vain koiraa. Mutta arvatkaa mitä. 

Elämäni on ollut yhtä muuttumista sen jälkeen, kun kohtasin R:n. Ensin piti tottua elämään saapumisissa ja lähtemisissä, yrittää olla horjumaton, ja sitten elämään Saksassa. Ja nyt olemme taas saapumispisteessä. Tosin alan jo tottua ajatukseen siitä, että elämme viikonloppuelämää, että hän lähtee, minä jään, vain siksi, että hän palaa kuitenkin.

Eilen teimme tuota Nymphenburgin linnaan johtavalla kanaalilla.

Ja nyt kun on helmikuu, nyt kun on tullut nukuttua pahimman yli, alkavat taas muutokset, mutta tällä kertaa en ole epävarma. Päätin niin. Näin eilen dokumentin kahdesta henkilöstä, jotka menettivät perheensä tsunamissa ja jotka ovat sopeutuneet jälleen. He ajattelevat, että nyt on uusi elämä, vaikka vanha on vielä muistoissa mukana ja tulee aina pysymäänkin. He rakastuivat toisiinsa. Heillä on yhteinen pieni lapsi. Minä kyynelehdin, sillä dokumentti oli hyvin koskettava, ja ajattelin, että ei tästä mitään tule, jos minä, joka en ole menettänyt yhtään mitään, jään paikalleni ja huudan, ettei ole hyvä olla.


Heti on parempi mieli. Sitä paitsi tänään kävin ilmoittautumassa saksan kurssille, joka alkaa muutaman viikon kuluttua. Matkalla toimistolle kohtasin junanaurua. Oli mieletön ryysis, junat valtavan myöhässä ja ihmiset kuin tölkissä. Mutta ei siellä kukaan nyrpistellyt, kukaan mutissut tuohtuneena. Päinvastoin siellä sai hyvät naurut, siellä junatölkissä, kun pari toisilleen tuntematonta miestä alkoivat keskustella vanhenemisesta ja vetivät yleisöä mukaan. Ja minun oli hyvä. Ihan kuin olisin ollut lempeässä löylyssä.

Ja sitten, tsadaa, menin työhaastatteluun viikon alkajaisiksi. Missä nauru jatkui. Sielläkin oli hyvä, ja tulen pettymään karvaasti, jos en saa työpaikkaa. Kyse on päiväkodista, jossa oli todella hauskoja työntekijöitä. Voi sitä naurahtelun määrää. Meillä taisi kaikilla olla hauskaa. He sanoivat soittavansa huomenna, jos valitsevat minut eteenpäin, mutta ei kestänyt kuin pari tuntia, kun puhelu jo tuli. Minulla on testipäivä ylihuomenna ja sitten tiedän, olenko heille oikea.

Pahin kilpakumppanini hra H, jonka kanssa kaikki keinot ovat sallittuja.

Olen yksi kolmesta viimeisestä kandidaatista ja toivon, todella, että minut palkattaisiin, koska sen jälkeen minulla olisi a) työpaikka ja b) jälleen rahaa matkustella ja ilakoida mm. kauniissa mekkokaupoissa. Ja lisäksi olisi myös rutkasti aikaa kirjoittaa. Ja vapautunut olokin, kun ei tarvitsisi huolehtia turhista. Olisi lomaa. Olisi uutta seuraa. 

Yksi haastattelijoista sanoi kirjoittavansa itsekin. Luulen, että meillä synkkasi, ja sitten me kättelimme hyvästiksi. Blogipäivitysteni perusteella on epäselvää, mitä minä täällä aion tehdä tai olla tekemättä, mutta se johtuu siitä, ettei mikään ole selvää itsellekään. Viime viikolla kirjoitin ottavani sen työpaikan vastaan, jota minulle jo tarjottiin, mutta tänään hylkäsin sen, sillä siinä ei ollut lopulta järkeä. Olisi ollut vain vaivaa.


Tuntuu, että voimat palaavat; että pystyn. Mikä johtaa siihen, että alan olla valmis hymyilemään kuten ennen, ja hymyilenkin jo pikkuhiljaa. Mikä johtaa siihen, että on halu saada aikaan. Mikä johtaa siihen, että lopulta saan aikaiseksi mitä huvittaakin ikinä, kuten tänään, kun askartelin kalenterin, ja se johtaa siihen, että tulee tyytyväinen olo ja se johtaa siihen, että on onnellinen, ja se taas johtaa siihen, että saan tehtyä muutkin ihmiset onnellisiksi tai vähintäänkin piristymään, jos on tarvis, tai ainakin olemaan läsnä.


Mutta nyt valmentaudun henkisesti illan työhaastatteluun (kyllä, minulla on tänään niitä kaksi!) ja kuuntelen kuinka pakkanen ritisee ruutuni takana. Kuinka siellä se elämä velloo ja täälläkin jopa taas. 

PS. Jos joku ei sattunut vielä huomaamaan, niin tuolta löytyy uusin arvostelu Minä rakastan sinua nuoresta miehestä.

PPS. Eilen tuli niin hyvä lause mieleen, että kirjoitin sen ylös. Ehkä siinä on alku johonkin pidempään.

8 kommenttia:

  1. Oih, muutoksia todellakin! Pidän peukkuja pystyssä huomisen johdosta! Kuulostaa ihanalta. Ja kyllä, työpaikka on iso juttu uuteen yhteiskuntaan sopeutumisen kannalta, puhumattakaan toimeentulosta.

    Halit Saksaan!

    VastaaPoista
  2. Ja nyt minä olen melkein kateellinen kun sinä saat a) kilpailla herra H.:n kanssa, mitä ikinä se kilpailu sitten koskeekaan ja b)koska saat lukea saksaa ja myös oppia sitä livenä

    Olen kirjoittanut lyhyen saksan muinaisuudessa hyvin, mutta kun jokavuotiset Keski-Euroopan reissut loppuivat vähitellen ensin siihen, että Merin ei tarvinnut enää paeta toukokuussa koivun siitepölyä maasta ja sitten ihanaan koiruuteen, jota ei todellakaan viedä kotoa minnekään pois hoitoon, niin saksani alkoi rapistua. Yritin aloittaa työveäneopistossa kertauksen ja kävinkin peräti 1,5 vuotta, mutta sitten lähteminen täältä saarelta pimeässä iltaisin alkoi ottaa voimille...

    Sulla on kuitenkin jännittävää, sillä huominen voi tuoda tullessaan ihan mitä vain...Pahinta olisi, jos olisi tylsää.

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon onnea ja tsemppiä sinulle haastatteluihisi, Helmi-Maaria.<3

    Uskon sen, ettei elämäsi ole varmasti tylsää;DD

    VastaaPoista
  4. Oikein paljon tsemppiä ja onnea! :-)

    VastaaPoista
  5. Vera: Kyllä, olen huomannut, että paljon itsetuntoisempi olo olisi, jos olisi sellainen työpaikka, joka antaa eikä vain ota. Joten toivotaan parasta!

    Leena: Kyllä kannattaakin olla kateellinen, sillä herra H on aivan äärettömän loistokas kokki ja mukava heppu muutenkin, ja lisäksi hänen vanhempansa asuvat Italian Alpeilla, ja herra H on kutsunut meidät sinne kylään :D

    Mutta jos halajat saksaasi terävöittää, niin mitäpä jos otat huomaasi jonkin saksalaisen vaihto-oppilaan? Tai au-pairin koirallesi..? Eeh..okei, en ole ideapankki. Aina. Mukavaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  6. Aili: Kiitos! Välillä elämäni on kyllä melko tylsähköä, mutta onneksi on näitä tapahtumahuikeitakin päiviä, että on mistä ammentaa :)

    Hanna: Kiitos, tsemppiä tarvitsen!

    VastaaPoista
  7. Että on ihanaa kuulla kuinka elämä taas ottaa otettaan sinusta!!!

    VastaaPoista