perjantai 10. helmikuuta 2012

Kiva pää menee duuniin

Juhlistin iloista suututtavaa uutista eilen.
Kiva pääni tuotti tulosta; sain töitä, aloitan jo tänään, kahden tunnin päästä. Työmatka on mukava: puolen tunnin kävely joko pitkin jokea tai pikkuisia katuja. Valitsen kadut. Minä pidän taloista. Katson aina ikkunoista sisään ja arvaan, millaista on muiden kodeissa.

MUTTA suuttumusten suuttumus: koska minulla ei ole saksalaista tutkintoa, tai saksalaisia pedagogisia opintoja takanani, minua ei voi palkata "educator"-nimikkeellä, vaan nimikkeellä "Aushilfe", joka tarkoittaa apulaista. Että olenpa nyt sitten päiväkotiapulainen, joka saa työstään 22 senttiä enemmän per tunti kuin sain leivänmyyjänä.

Suututtaa, mutta samalla tietysti iloitsen. Joten keskityn asian positiivisiin puoliin: on mukava, pieni ja iloinen työyhteisö, inhimilliset työajat joihin itse voin vaikuttaa, mahdollisuus opettaa sivutyönä suomea (kansainvälisellä koululla, Suomi-koululla ja kansalaisopistossa!), aikaa kirjoittaa. Paljon aikaa kirjoittaa. Aikaa elää niin kuin kirjailija-Helmi-Maaria-Pisara elää.

R joutuu nyt tietysti maksamaan Australian lippumme (minkä hän muuten lupasi tehdäkin, kun kävi ilmi, että hän matkustaa tänä keväänä vähän liian paljon kaukomaihin työnsä takia ja on viikonloppuja poissa), ja hän joutuu edelleen pulittamaan enemmän vuokrastamme kuin minä. Mutta vastapalvelukseksi minä haen täällä yliopistoon ja opiskelen saksalaisen tutkinnon, jotta parin-kolmen vuoden päästä saan parempaa palkkaa ja voin osallistua enemmän yhteisen elämämme kuluihin. R sanoi, rakas R, että pääasia on, että minä viihdyn täällä. Kuinka kultainen on miehen sydän! Olen onnellinen, että minulla on R. Juuri R eikä kukaan muu.

Mutta niin. Mitä jos ennen saksalaisen tutkinnon saamista kirjoitan sellaisen romaanin, joka kiertää koko maailman; lopetanko kaiken muun ja kirjoitan pelkästään? MUTTA toisaalta olen huomannut, että kirjoitan PALJON, paljon, hykertävän paljon paremmin ja enemmän, kun käyn VIIHTYISISSÄ töissä. Olen ahkerampi silloin, ja jos työ on mukavaa, olen paljon energisempi muutenkin kuin jos en kävisi töissä ja pelkästään lojuisin, kirjoittaisin puolet päivästä, lukisin.

Suomessa ollessa, äikänopen työpäivän päätteeksi (tai aluksi) saatoin kirjoittaa neljästä kuuteen tuntia putkeen. Täydellä teholla ja innolla. Työssä olo antaa siis enemmän asiaa. Minun teksteihini ainakin. JOTEN olen päättänyt olla surematta, jos en saa apurahaa. Ajattelen asian niin, että tämä surkeapalkkainen mutta mukava uusi työ on minun apurahani.

Ja tässä on minun käsilaukkuni sisältö. Hävettää myöntää, mutta päiväpeitto meni joistakin ihmemurusista aivan imurointikuntoon. Jostakin syystä kaikki käsilaukkuni ovat ennen pitkää täynnä murusia. Huhhuijaa.


Tuolta Auringon alla -blogista löytyy syy siihen, miksi paljastan sieluni syvyyksiä. Löytyy muistikirja, mielettömän kaunis sellainen (kiitos Ellu!), löytyy kasa roinaa, kuten kuulokkeet, joiden johdot ovat aina solmussa ja hiusjuttuja, nenäliinaa, purkkaa, vesipullo, kirja (So Much For That, jonka luin eilen loppuun), saksan oppikirja, kynää, kolikkoa, hiekkaakin tai jotain. Joten tarvitsen, välttämättä, uuden käsilaukun. R voisi vaikka tuoda sen tuliaisiksi Charlottesta, mihin hän sunnuntaina lentää ja mistä hän tulee vasta kahden pitkän viikon kuluttua takaisin. Niisk. Tahtoisin hänen mukaansa. Mutta mitäpä minä siellä, hotellilla, uima-altaan reunalla tekisin. Mieluummin menisin töihin.

Hauskaa viikonloppua!

5 kommenttia:

  1. Valtavan paljon onnea uudesta työstä ja löytyneestä elämänilosta;D Taisit löytää Helmi-Maarian mentävän aukon maailmankaikkeudesta ja sieltä oman planeetan. Valloituksen riemua;D

    VastaaPoista
  2. Onnea uudesta työstä! Tuo saksalainen systeemi on kyllä hankala. Minulla on yksi italialainen tuttava, jolla on osin sama tilanne kuin sinulla (mutta kemian alalta) eikä hänkään voi toimia oikeana opettajana Saksassa. Nyt hän miettii, että suuntaisiko uusille urille vai alkaisiko opiskella lisää.

    Herkullisen oloinen leivos.

    VastaaPoista
  3. Paljon Onnea ja viihtymistä, Helmi-Maaria uuteen työhösi.<3

    Onneksi olet jälleen elämäniloinen, optimistinen itsesi, ja luotat hyvää tulevaisuuteen:DD

    Niin sitä pitää...

    Oikein viihtyisää ja hyvää viikonloppua sinulle & R:lle.

    VastaaPoista
  4. Kuvittelen sinut siella maailmalla ihan sieluni silmin ja naen miten valon pisaroita satelee paallesi oikein ropinakaupalla. Elama kuivaa minka kastelee, niin se menee, vaikkemme usko etta meneekaan. Kuulostaa aivan mahtavalta, etta loysit mielekkaamman tyon jonka lisaksi sinulla on aikaa keskittya kirjoittamaan sita maailman suurinta teosta. :) Sita odotellessa...

    Olen itse huomannut saman, etta kun on muuta elamaa, toita, koulua, sosiaalista kanssakaymista ihan random-ihmistenkin kanssa, teksti luistaa sujuvammin ja sanat pulppuavat vuolaasti. Muutaman paivan vapaaputket kuulostavat kirjoittajan idyllilta, silloin saa olla vain kotona ja kirjoittaa, mutta itselleni kay herkasti niin etta juuri silloin iskee apatia, tyhjapaisyys ja pakkomielle hoitaa muita mukatarkeita asioita. Olisiko siina jotain sellaista, kummallista psykologiaa, etta kun "on hoitanut tyonsa eli tehnyt velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan", osaa antaa itselleen luvan olla ja keskittya omiin puhasteluihin? Minuun iskee ainakin monesti syyllisyys siita etta olen vain kirjoittanut paivia putkeen olematta yleishyodyllinen. :P

    Ihana mies sinulle, voi vitsit. :) Nauti nyt muutoksista taydesta sydamestasi ja muista etta elama kylla hoituu, universumilla on tapana loksautella itseaan paikoilleen.

    VastaaPoista
  5. Marke: Kiitos..ilo on palannut takaisin, tosiaan. Mutta työstä...no, siitä postaan toisena päivänä lisää. Tuli vähän epämiellyttävää takapakkia :/

    Katja: Se OLI herkullinen leivos :) Ja voi..meitä taitaa olla aika monta täällä Saksassa. Pätevää, mutta ei kuitenkaan auktoriteettien mielestä :(

    Aili: Kiitos! Ilo onneksi pysyy, vaikka kävi vähän köpelösti tänään kun kuulin tarkemmin työstäni "apulaisena"..pitää jatkaa työnhakua :(

    Maama: Kiitos! Tosiaan lohduttavaa on se fakta, että asioilla on tapana järjestyä. Mulle ei tule syyllisyys pelkästä kirjoittamisesta, paitsi nyt kun R joutuu elättämään. Jolloin tosiaan tuntuu, että pitäisi olla jotenkin yleishyödyllisempi. Että kai se on niin kuin sanot :) Kirjoitusintoa sinne toivotan!

    VastaaPoista