maanantai 13. helmikuuta 2012

Somebody that I'm getting to know

R pääsi sinne kuin tuulenkevyt puhuri, Charlotteen, ja sieltä hän soitti viime yönä, söi suklaakeksiä ja kertoi: "Olen keskellä ei mitään ja kaupunkiin on matkaa." Kävi sääliksi. Siellä hän tekee kenties aamusta iltamyöhään töitä eikä lähellä ole muuta kuin puita, jotka näin minäkin videokuvan välityksellä, metsää kuten sitä ei puilta näe. 

Ja silloin tulin ajatelleeksi; ehkä jonakin päivänä me asumme samassa. Että mitään ei ole lähellä. Ja minulla on hevonen ja kaksi koiraa, kissa, viisitoista ruukullista yrttejä ikkunalaudalla ja suklaapiilo. Taikalippu maailmaan. Sillä sieltä keskeltä täyttä ja tyhjää minä lennän aina pois, käyn kiertämässä ja palaan.

Minä rakastan tätä kaupunkia kaikesta huolimatta. Ja pyörääni. Haluan ajella sillä taas. Sulaisi jo lumi. Tai ehkä ei.

Mutta nyt haluan kaupunkia. Tarvitsen ääniä ja ihmiset, joita katsoa. Tarvitsen talon tuohon ikkunan taakse, puolialastoman valokuvaajan aamukahville ikkunaan (ei, en tirkistele häntä, sillä hän on se, joka esiintyy, ja minua naurattaa, sillä nyt on kylmä eikä paljaan ihon aika). 

Hän on muutes by the way seuraavan tekstini päähenkilö. Tuo naapurin valokuvaaja, jolle olen antanut liian suomalaisen nimen. Miehelle, jonka asunnossa käy erilaisia naisia. Ja siivooja. Oh god, olenko tarkkaillut jo liikaa. EN. Päähenkilöön, etenkin, täytyy tutustua kaukaa ja kokonaisvaltaisesti. Joten todella tarvitsen hänet tuonne ikkunan taakse. Joskus me katselemme häntä R:n kanssa, sillä hän on omituinen ja tapaus. Iso mies, jolla on pieni koira ja suuri asunto. En ole uskaltanut vielä tervehtiä häntä kadulla, en rapsuttaa hänen koiraansa. Ei päähenkilöön saa liian liki mennä.

Joskus kerron valokuvaajan kuulumiset R:lle, kun hän soittaa, enkä välttämättä omia. Saisi keikistellä useamminkin (ei, ei sen takia, että hän olisi jotenkin silmänilo, ei nimittäin ole), saisi iltaisinkin. Mutta pelkään, että hän tirkistelee illat takaisin, sillä minä pidän kaihtimeni auki aina kun kirjoitan. Tarvitsen avaruutta. Taivaan jossa levätä.

Koska asiasta täytyy hypähtää kukkaruukkuun ja savikylpyyn, kävin tänään lounaalla ystäväni M:n kanssa. Hän on Intiasta, minä pohjoisesta. Hän odottaa lasta. Minä odotan vastausta. 

Sama jännitys, sama ikuinen ikävä. 

Olen saanut muuten taas märästä rätistä, tänään siistin A4:n kustantamosta nimeltä Otava. Jos suoraan sanotaan, niin en lähetä sinne enää mitään ikinä. 
Siksi, että siellä minua ja minun työtäni ei arvosteta.
On tullut jo rohkaisevia kommentteja muualta. 
Mutta olipa nopea vastaus, täytyy sanoa.  

10 kommenttia:

  1. Tuo kuulostaa niin mainiolta, tuo sinun ja valokuvaajan "etäsuhde" :D Ja halit typerän hylyn vuoksi, nyrpistys Otavalle, plääh :P Valokopioita sieltä on aina minullekin lähetetty :/

    VastaaPoista
  2. Kuinka nopea tuo Otavan vastaus oli? Siis jos ylipäätään haluat puhua siitä enää...
    Valokuvaajasi on muuten eronnut mies, oletko tullut ajatelleeksi tätä?
    Onko "siivooja" hänen äitinsä?

    VastaaPoista
  3. Pahoittelut hylsystä ja "jee" muille, kiinnostusta osoittaneille kustantamoille :)! Täällä lumimyräköitsee ja katselin tuota sinun pyöräkuvaasi ihan hoomoilasena: että vielä joskus voi olla täälläkin niin lämmintä, että tarkenee tuollaisissa vaatteissa ilman, että on kananlihalla...

    VastaaPoista
  4. Ala lannistu. Muut ovet ovat viela auki. Voi kun minullakin olisi tuollaista viihdetta kotipaivina jota voisin seurailla ikkunan takaa. Sen sijaan seurailen kulkukissojen toimia. Mielenkiintoista sekin valilla. :)

    VastaaPoista
  5. Voisin lukea ja lukea tekstiäsi vaan, mieli lepää, tuntuu kuin tuijottaisi merta. Sinulla on niin omanlaisesi, lentävä ja kuitenkin aisoissa pysyvä tyyli kirjoittaa, että ihmettelen mikseivät Kustantamot ole lähteneet mukaan. Minun mieleni tyyntyi kertalukaisulla ja toisaalta minuun iski jokin outo kaiho, kaipuun tunne, kun havaitsin rivien väleissä piilevän ikävän ja odotuksen.

    Hyvä kun mainitsit että naapurisi on seuraava päähenilösi. Kuulosti nimittäin niin kiinnostavalta konseptilta, että minullekin heräsi oitis kirjan hahmo mieleen. Heh. Ei huolta, pidä sinä miehestä kiinni, olkoon sinun omaisuuttasi. :)

    Miten olet ehtinyt nyt kirjoittaa? Minusta tuntuu, että sinun pitäisi saada nimenomaan istua alas ja päästää mielikuvituksesi lentoon sen sijaan että joudut taistelemaan raha-asioiden ja satunnaisten osa-aikatöiden parissa. Etkö hakisi sitä "työttömyysrahaa"? Saisit aikaa. Aikaa olla ja kirjoittaa. Teksteistäsi paistaa intohimo tehdä vain sitä, joten tee kaikkesi sen eteen ettei sinun tarvitse tehdä muuta. Siihen pyrkisin itsekin, heti kun vaan pääsen eroon opinnoistani :)

    Oletko tarjonnut siis Otavalle jo moniakin käsikirjoituksia? Luulenpa, että siellä ollaan todella tarkkoja siinä mitä otetaan julkaistavaksi ja tarjontaa lienee enemmän kuin kykenevät edes lukemaan läpi. Lähetin sinne kerran käsikirjoituksen, tuli takaisin asiallisen kirjeen kera ja väittivät lukeneensa sen läpi ja perehtyneensä sisältöön. Epäilen. Aina sopii epäillä. :S

    Pää pystyyn, pyörä alle, aja kaupunkikierros ja yritä katsoa kaupunkia ikään kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa. Etsi inspiraatio ja uppoudu hahmojen maailmaan. Olen varma, että tyytyväisyys ja levollisuus vielä tavoittavat sinut ja juuri sillä odottamattomalla hetkellä tulet saamaan myös kauan kaipaamaasi postia. Olen varma siitä. Luota.

    Mukavaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  6. Vera: Juu, meillä on loistokas etäsuhde :) Joskus juon myös lasillisen viiniä illalla verhojen takana ja yritän arvailla, onko hänen luonaan sama nainen kuin ennen vai jo uusi. Ja tunnen itseni friikiksi. Mutta oikeasti on herännyt vain mielenkiinto tyyppiä kohtaan. Haluan sen paperille.

    Lily: Otavan vastaus tuli..ööh ööh, neljässä tai kolmessa viikossa. En enää muista, kenelle pistin sen neljä viikkoa sitten ja kenelle kolme. En ole varma, onko hän eronnut. Mutta siivooja ei ole ainakaan äiti, sillä siivooja on sipsakka nuori neitonen :)

    VastaaPoista
  7. Rooibos: Thänks virtuaalituesta. Niin, siis pari kustantamoa antoi toivoa jo kolme vuotta sitten. Nyt käsis on kokonaan uudistunut, tai siis no parantunut vain, joten toivotaan, että tällä kertaa saan muutakin kuin toivoa :)

    Katz NYC: Heippa uusi ihminen :) Kyllä minä mieluusti seuraisin myös kulkukissojen elämää. Onko niillä kenties jengejä siellä kaduilla? Tai jotain sääntöjä. Rituaaleja..?

    VastaaPoista
  8. Oi Maria, kiitos kaunis sanoistasi :) Sitä paitsi kyllä sinäkin tunnut hienosti kirjoittavan!

    Saat toki tehdä oman versiosi naapurinmiehestä(ni). Luulen, että paperilla minun naapurinmies on omanlaisensa.

    En ole tosiaan ehtinyt juuri kirjoittaa viime aikoina. Tai ehtinyt, kyllä ehtinyt olisin, mutta on niin paljon huolia, että olen tukossa :( Joten olet oikeassa; tarvitsisin vain jotain rahallista tukea ja johan taas soljuisi. Hain eilen työttömyysturvaa. Saa nähdä, saanko ja miten paljon. Aikamoisen säädön takana sen saaminen on..puuh! Siihen asti on pakko tehdä sitä, mitä tarjotaan.

    Olen tainnut, muistaakseni, tarjota ainakin Siljaa ja Maita Otavalle. Samoin kuin nyt tätä viimeisintä. Ehkä heillä on erityylisten kirjojen linja..tiedä häntä.

    Toivotan sinullekin kirjoitusiloa ja jaksamista, vaikka käsis tulisikin bumerangin muodossa takaisin. Eihän sitä muuten kirjailijaksi pääse kuin olemalla sinnikäs. Kai.

    Iloa iltaasi :)

    VastaaPoista
  9. Ei kissajengeja meidan hoodeilla, ne on kaikki yksinaisia vaeltajia. Valilla tulevat meidan lasioven taakse merkkaamaan reviiriaan ja pelottelemaan meidan kotikissoja. Ilkimykset.

    VastaaPoista