lauantai 18. helmikuuta 2012

Tämän pilven alla.

Apua, tanssin liikaa eilen; aamukuuteen saakka tanssin. On hyvä vain, että baarit sulkevat Suomessa ovensa jo puoli neljältä. Jäävät yöunet melko lyhyiksi, kun tanssilattiat ovat ties kuinka pitkään levällään ja viettelevät ylleen. Läksin sitä paitsi ennen pilkkua kotiin. En olisi herännyt varmaan ennen ensi viikkoa, jos en.

Ai niin. Me käväisimme myös joissakin kotibileissä matkalla tanssimaan. Ihan tuntemattomissa. Tein sitä ennen R:n kanssa. Että jos kuulimme kadulle saakka juhlintaa, menimme ja soitimme ovikelloa, ellei ovi ollut valmiiksi auki, ja sujahdimme sekaan. Tähän mennessä kaikki kotijuhlat ovat olleet onnistuneesti lähempänä 30 ikävuotta olevien kekkereitä. Tällä kertaa tuli vahingossa soitettua ensin väärää ovikelloa, mutta pääsimmepä lopulta kuitenkin tervehtimään isäntäväkeä ja lausumaan muutaman runon.

Kambodzasta.
Suututin aamulla taksikuskin, kun parahdin puolivälissä matkaa, että hyvä herra, ajatte väärään suuntaan. "Kukahan se tässä kuski on?" ärähti mies, ja kun huomasin, että olin itse erehtynyt, pyytelin vuolaasti anteeksi ja sepostin hänelle tarinan siitä, että minulla on oikeastaan paha taksifobia, sillä olen niin usein astunut väärän kuskin kyytiin. Että kerran eräs taksikuski pysäytti mittarinsa keskellä kuusikkoa ja sanoi: "Tämän matkanhan voi maksaa sitten muutenkin kuin rahalla." Tämä tosin ei ole leikkiä, näin tapahtui kerran, Vantaalla. Sain kammon kyllä joksikin aikaa.

Kiinasta, Yangtse-jokiristeilyn satoa.
Kerran Kreikassa - tai siis kolme kertaa - kuljin kotiin sellaisen vanhan taksikuskin kyydissä, joka jostakin syystä sattui aina kohdalle. Tämä mies sitten alkoi kolmannella matkallamme kysellä, että suostuisinko hänen varatyttärekseen (?). Kylläpä ahdisti, kun hän uteli puhelinnumeroa ja sanoi, että hänen tyttärensä on välillä vähän poissa. Mutta pääasiassa pidän taksikuskeista, etenkin sellaisista, jotka puhuvat paljon ja asiaa.

Arvaatteko mistä?
Mutta sitä mieltä olen lopulta, että joka ikinen matka tässä elämässä, olipa se sitten taksimatka taikka apostolin kyytiä kotiseudun kumpareilla, tuo kirjoittamiseen lisää. Sen takia olisi, oman urani kannalta, hyvin tärkeää päästä taas pian matkaan jonnekin kauas. Silja ja Mai sai juurensa trans-Siperian reissulta. Minä rakastan sinua nuori mies ensimmäisen virkkeensä automatkalla Paraguayssa, polttavassa kuumassa.

Iguacun putoukset ja minä valuin vettä.

Ja minä olen väsynyt, vaikka olen nukkunut koko päivän enkä ole matkustanut mihinkään. Kenties siksi, etten ole pystynyt syömään. Enkä rokkibaariinkaan päässyt. Harmillista, sillä ystäväni rouva I oli oikein illanistujaiset järjestänyt. Mutta ensi kerralla sitten rokkaan oikein selkänikamat ruskuen.

Jostakin Shanghain läheltä.

Ja jos kuntoni sallii, menen huomenna ex tempore laskettelemaan herra H:n kanssa. Hän vasta äsken soitti ja pyysi mukaan. Voi vuoret, minä niin haluan teitä koskea, että kyllä, kyllä minun on pakko jaksaa. Joku saattaa jo tietääkin, mitä vuorten kosketus saa aikaan. Se menee ihon alle, se tunne, ja se pistää ylösalaisin koko ihmisen.

Melkein kivenheiton päästä kotoamme, Itävallan puolelta.

Tässä on muutens litania merkittävimpiä matkakuviani. Niitä olisi litania lisää, mutta joskus toiste sitten. Olen kuumeessa; matkakuumeessa, lemmikkieläinkuumeessa, julkaisukuumeessa. Olen R-kuumeessa. Haluaisin niin päästä taas avartamaan sanavarastoa elämysmatkalle jonnekin. Ihan sama minne kauas.

Matka, joka jatkuu jatkuu, yhä jatkuu. Paras matka ikinä.


3 kommenttia:

  1. Hui, että Vantaalla tuollaisia ehdotteleva taksikuski. Mä oon luullu että suomalaisiin kuskeihin voi sentään enimmälti luottaa.

    Mun oudoin taksireissu oli Sveitsissä vuosi sitten. Piti liikkua lähiöalueella ihan muutaman kilometrin matka, mutta osoite oli kuskille vieras ja navigaattori löysi samanlaisen osoitteen jostain läheltä ja hän lähti ajelemaan sinne. Siskoni ymmärsi reittejä paremmin ja sanoin että nyt mennään vikaan ja minä koitin sölköttää samaa saksaksi, kun kuski puhui niin huonosti englantia. Lopulta sveitsiläinen tuttu neuvoi puhelimessa tätä onnetonta urpokuskia oikeaan suuntaan, joka meinasi kehdata veloittaa meitä koko hukkaretken edestä. Minä annoin tiettyä rahasummaa joka olisi riittänyt todella hyvin jos hän olisi ajanut suoraan kohteeseen ja hän uhkasi soittaa poliisit. Sveitsiläinen tuttu puhelimen päässä taas selvitteli tilannetta, ja pääsimme pähkähästä mutta olipa surkeaa asiakaspalvelua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta postauksesta;D

    Ikäviä tuollaiset taksit, arvelevat voivansa käyttää naisia hyväkseen;/

    Oikein elämyksellistä sunnuntaipäivää, Helmi-Maaria.<3

    VastaaPoista
  3. E-S: Juu, minäkin luulin, että Suomessa voi luottaa. Ulkomailla on aina sellainen pieni epäilys, että huijaavat..onneksi sulla on ollut sveitsiläinen apu puhelimen päässä!

    AIli-mummo: Kiitos, minulla oli ihana laskettelusunnuntai :) Ja totta, tuo suomalaistaksi oli kyllä paha kokemus. En olisi uskonut ikinä sellaista kohtaavani! Vieläkin ihmettelen.

    VastaaPoista