sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Uusia paikkoja

Siipeni lyötiin perjantaina taas vähäsen katki. Tai ehkä vain sulkiani riivittiin, sillä yritän räpiköidä pinnalla. Vaikeaa; ulkona pakkanen, viisitoista astetta vähemmän kuin voisi. Minun työelämäni ei lähtenytkään käyntiin, kuten olisi pitänyt. Sanottiin: ei, valitettavasti emme voi luvata sinulle yhtään mitään, emme etenkään sairasvakuutusta, siitä huolehdit aivan itse, emmekä kyllä muutenkaan työtunteja, paitsi ensi viikoksi, tulethan.
Ihanat verhot. Haluan.

Minut toisin sanottuna, suomeksi tavattuna, huijattiin perjantaiksi töihin. Oli akuutti tarve. Pettymyksen kyynelet silmillä minä rämmin sieltä suolasohjossa kotiin. En tiedä miksi, mutta tuntuu, että aina kun täällä jotenkin tulee riemua, tulee myös märkä rätti kasvoihin. Herää, herää, herää, se jankkaa. Enkä tiedä enää, mistä pitäisi herätä. Ei tämä ole unta. Minähän elän jo, taas.

R lähti aamulla Charlotteen. Minulla on yhtä puristava ikävä kuin oli vielä viime vuonna; ne ainaiset kolmen viikon erossaolot ja lähdöt. Se tunne, kun jää yksin tai kun poistuu. Se, että särkyy ilman toisen tukea. Ja tällä kertaa minun R:ni meni valtameren taakse enkä tiedä milloin kuulen hänestä. Sanoin roikkuvani langoilla puoleen yöhön, ylikin. Jos vain kuulisin, että hän on perillä.

Edessäni ovat taas päivät, joita en tunne. Pitää etsiä taas, taas, taas pitää etsiä. Työtä, apurahaa; millä minä kirjoitan jos minä en elä. On niin petetty, lyöty olo. Mutta en lopu. Isken takaisin. Nousen. Huomenna marssin Arbeitsagenturiin, sanon, että antakaa minulle työttömyysturvaa, edes. En ole nostanut sitä vielä lainkaan. Kai jo voisin. Mieluummin kylläkin tekisin töitä. Edes apulaisena. Ensi viikolla on tunteja, huijatun apulaisen työpanos, sillä en voi kieltäytyäkään, mutta ei se riitä, tarvitsen turvan. Eikö ketä tahansa pelota ilman?

Haluaisin olla jälleen lapsi.

Kävimme eilen läksiäisillallisella kulman takana. Neljänkymmenen metrin päässä meistä on luomu-vegaani-ravintola, mistä saa japanilaispainotteista kasvissapuskaa huokeammalla kuin sähköä. Suosittelen täydestä vatsasta ja vähästä muuta. 

Tänään minua ilahdutti rouva I. Rouva I vei minut suklaafonduelle sulostuttavaan kahvilaan tuonne vähän ajan päähän. Suosittelen sitäkin. Matkaajille, müncheniläisille. Sieltä saa suklaafondueta vain talvisunnuntaisin.

Mutta nyt odotan laulua meren takaa. 
Minun R:ni, tulisit jo pois.

8 kommenttia:

  1. Harmin paikka, että noin piti käydä. Ymmärrän huolesi ja pettymyksesi. Aina tuollaisina päivinä ei uskoisi, että kaikki voi lopulta käydä oikein hyvinkin.

    Taloudellisesti tiukkoina aikoina olen keskittynyt huomaamaan jokaisen pienenkin taloudellisen tuen muodon ja kirjaan sen ylös. Kuin ihmeen kaupalla niitä on alkanut nousta kuin sieniä maasta. Joku tarjoaa kahvikupin, joku maksaa vanhan velkansa, lähettää huivin ja sitten kenties joku tarjoaa sen oikean työpaikankin. Kannattaa kokeilla. Toivon sinulle toivoa ja uskoa!!

    VastaaPoista
  2. Helmi-Maaria!

    Tuntuu siltä, että siellä Saksassa ulkomailta tulleilla ihmisillä on kovat oltavat. Jos työtä saa, se tulee nälkäpalkalla, mitään etuisuuksia ei anneta.

    Toivon hartaasti, että löydät kunnolla palkatttua työtä, Helmi-Maaria.<3

    Oikein hyvää Ystävänpäivää sinulle.<3

    VastaaPoista
  3. Työtä voi olla vaikea löytää... Kahvilat, yms. kannattaa käydä lähistöltä läpi...

    Sinulle on haaste! Tuleppa katsomaan blogiini...

    VastaaPoista
  4. Voi kurjuus, tuohan on kuin rätti vasten kasvoja! Toisaalta hyvin hoidetusta viikosta voi syntyä lisätyötä jatkossa.
    Ei ole helppo tilanne tuo, kun olet vielä ulkomailla. Mutta toivoa ei kannata menettää, vaan laajentaa hakua eri aloille. Niin paljon kuin nyt kirpaiseekin, kannattaa näistä ammentaa kokemuksia kirjalliselle puolelle. Niin rakkaan ikävän, kuin taloudellisen ahdingonkin saralta.

    Voimia sinulle ikävään ja onnea työnhakuun!

    VastaaPoista
  5. Marja Leena: Minäkin yritän keskittyä huomaamaan vain kaiken hyvän. Esimerkiksi sen, että ystävät ja perhe muistavat aina, kun on paha olla :)

    Aili-mummo: Niin, minustakin tuntuu siltä, että monella ulkomaalaisella täällä on vaikea alku. Mutta toisaalta niinhän se Suomessakin on. Mulla ei olisi mitään ongelmia, jos olisin esim. IT-alaa opiskellut. Mutta mistäpäs sen parikymppisenä tiesin, että tulen rakastumaan saksalaiseen mieheen :D Joten aion opiskella täällä uuden tutkinnon, sillä ei täällä muuten tyydyttävää työtä saa..Kiitos samoin, hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  6. Lily: Yritän vastata haasteeseesi pian, kivalta vaikuttaa :) Ja juu, yritän parhaani, jotta löytäisin mieluista työtä..tai keskityn vain oppimaan kielen täydellisesti, jotta voin opiskella ja hankkia uuden ammatin.

    Rina: Kiitos kovasti voimalähetyksestä! Yritän juu laajentaa työpaikkarepertuaaria..en vain tahdo tehdä sellaista työtä, joka vie kaikki energiat eikä tuo juuri mitään tilalle. Ja totta: tämä kaikki antaa eväitä kirjoittamiseen!

    VastaaPoista
  7. Minä kuule luulen, että sinulle kasvaa vielä sellaiset kimaltelevat panssarisiivet, jotka kestää mitä vaan ja häikäisee kaikki! Niin kerta.

    (Vähän jälkikäteen kommentoin kun viikon blogitauolla on kertynyt muutama lukemista odottava postaus...)

    VastaaPoista
  8. Oi, ihanasti sanottu! Eihän tässä voi muutakaan kuin toivoa moista :) Toivottavasti sinulla oli hieno loma!

    VastaaPoista