tiistai 13. maaliskuuta 2012

Ilakointia

Tänään alkaa järjestyksenhakuisuus enkä tiedä miten päin olla. En muista, milloin olisin viimeksi ollut näin iloinen arkisuuden takia. Minä aloitan tänään, tättärää, kokopäivätyöläiselämän. En tiedä vielä, mitä se merkitsee.

Olen kuplassa enkä muista muuta.
Äidinkielen opettajana vv. 2006-11 työskennelleenä olen tottunut 20-tuntisiin työviikkoihin (no, okei, olivat ne pidempiä, kun lasketaan tuntien suunnittelut ja kirjoitelmien korjaamiset mukaan opettajainkokouksista puhumattakaan). Oli aikaa kirjoittaa ja urheilla. Oli kunnollinen, matkustelumieltä avartava palkka.

Ja nyt minä alan tehdä töitä 8 tuntia päivässä. Englantilais-saksalaisessa lastentarhassa, missä on 16 lasta ja 3 meitä, lastentarhanopettajia, joista minä en siis ole pätevä mutta kelpaan silti! Kuinka hilpeää! Ihanaa. En tiennyt, ikinä, että viihtyisin lastentarhatyössä. Mutta tähän asti apulaisena siellä olen viihtynyt hyvinkin. Pedagoginen ala on siis minua varten, ilmeisesti, olemassa.

Olen myös ruusuissa tänään!

Käyn lisäksi kolmena iltana viikossa klo 18-21 välisen ajan istumassa saksan kurssilla (argh, menivät eilisiltana hermot; opettaja todella inhoaa minua, kuten ensimmäisinä kertoina arvelinkin!) toukokuuhun saakka. Tiistai-iltapäivisin alan opettaa Suomi-koululla vähän kauempana kotoa. Työtä ja opiskelua. Hmm...

Kysymys kuuluu: milloin minä juoksen.
Milloin minä teen sitä, mikä pitää elämäni kasassa: KIRJOITAN.
Milloin minä luen.

Miten te muut tämän teette? Neuvokaa tietämätöntä.
Miten yhdistätte kokopäivätyön ja kirjoittamisen?

Ja valkokankaalla :)
En ole saanut apurahaa enkä sitä varmaankaan saa (luulen, että en todellakaan osaa kirjoittaa oikeanlaista hakemusta tai sitten on jossakin muussa vikaa, kuten tuotannossani kenties), joten ei ole muita vaihtoehtoja. Kuin tehdä kokopäivätöitä. Mutta kirjoittamisesta en voi luopua. Nukun sitten vaikka vähemmän ja kirjoitan yöt. Olisi myös kiva käydä juoksemassa kuten ennenkin, nelisen kertaa viikossa. Kuntosalin voin suosiolla jättää tai käydä siellä vain silloin, kun tarvitsen kohinaa päähäni.

Olen tällä hetkellä niin innoissani ja onnellinen uudesta työstä, siitä, että Münchenin kaupunki katsoo koulutukseni sopivaksi, siitä, että alan saada ihan hyvää palkkaa (käteen jää tosin tonni vähemmän kuin Suomessa, mutta täällä elinkulut eivät ole niin huimat kuin siellä), siitä, että kuulun johonkin yhteisöön, joka on hauska ja missä minustakin vastavuoroisesti pidetään, siitä, että tuntuu, että vihdoin kaikki täällä kokemani "kakka" kaatuu kukkien muodossa kevyenä kasana hartioilleni ja tuoksuu hyvältä.


Target.
Että minä siis haluan palavasti mennä sinne töihin ja käydä siellä kuten ihmiset töissään käyvät. Iloisuuden kevät sentään. Oikeasti. En tiedä miten päin olla. Niin paljon on ollut täällä surkeita hetkiä ja kyyneliä. Niin paljon vaikeuksia. Niin paljon olen ollut riippuvainen R:stä taloudellisesti. Että nyt minä vuodan pelkkää sitä että katsokaa, on kevät!

Niin ja ai niin; tänään heräsin puoli seitsemältä juoksemaan. Eli siis aamuisin olisi aikaa juosta. Öisin kirjoittaa. Kai niille tekemisilleen aina ajan voi repäistä? Jotenkin, edes.

27 kommenttia:

  1. Hei Helmi-Maaria....

    Tuo ajan riittämättömyys on tuttu tunne ja olotila myös itselleni. Kirjoittaminen muistuttaa mitä tahansa addiktia; siitä nyt ei ainakaan voi luopua.

    Kaikesta muusta.

    Minä kirjoitan pieneen muistikirjaan junassa, autossa, kaupan parkkipaikalla, kaikkialla. Sieltä voi sitten poimia jotain talteen kun vähän enemmän on aikaa.

    Sitten minä sekoitan kirjoittamista ja leipätyötä. Selitän korvat heiluen ja nenä kasvaen aina asiat niin, että kun sotken juttuja, niin ne kyllä hyödyttävät sitten myös työnantajaa.

    Leadership ja ihmisten johtaminen ovat muutamien mielestä puuduttavia ja tylsiä asioita. Minä taas olen määrännyt ja pakottanut nuorison opiskelemaan ihmisen käyttäytymistä ja ryhmien toimintaa siten, että olen ilkeyksissäni pakottanut heidät valitsemaan antamastani listasta kaunokirjallisen teoksen, jonka heidän on sitten analysoitava leaderdship- taustaa vasten.

    Minulla on kivaa ja nuoriso nurisee, mutta lukee, ja kirjoittaa sitten esseitä kuin enkelit.

    Uskomattoman paljon voi sekoittaa asioita arkipäivään. Lastentarhassa se on ehkä vähän vaikeampaa, mutta runot, lorut ja leikit ovat usein ihan rajua kamaa, kun miettii ja koostaa itselleen illalla jotain päivästä..

    Siltikin time flows, never ending...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, eihän tuo ole lainkaan ilkeää laittaa nuoria lukemaan kaunokirjallista teosta noin tärkeästä näkökulmasta :) Erityisen hyvä taktiikka!

      Lastentarhassa tosiaan ei voi oikein ainakaan muistikirjaan kirjoitella, mutta kyllä sieltä jotain irti saa. Ja tosiaan saanpahan lukea lastenkirjoja nyt mielin määrin..lohdullista kuulla, että kirjoittaminen ei lopu työssäkäymiseen :)

      Poista
  2. Hieno postaus, onnea työpaikan johdosta! Ja kyllä sitä aikaa löytyy kirjoittamiseen kun elämä alkaa sujua jollakin hyvällä raiteella. Kirjoitin kaksi ensimmäistä kirjaani aika rankan kokopäivätyön ohella ja oli kotona kaksi murkkuakin, joista huolehdin yksin.

    Tein sen näin: siirsin kirjoittamismaailman keskelle olohuonetta, keskelle kaikkea tapahtumista. Keskelle lasten elämää, kissojen juoksua ja kaikkea muuta. Varasin itselleni "varsinaista" kirjoittamisaikaa varhaisesta lauantaiaamusta iltapäivään, lomasta osan ja illoista joskus jotain jos jaksoin. Kirjat tulivat valmiiksi, ja kirjoittamisen kynnys ei ollut kovin korkea kun työ oli siinä koko ajan esillä. Tein joskus ruokaakin samalla kun kirjoitin, paitsi että kannattaa olla varovainen silloin, ettei unohda mitään kärventymään... onnea tähän vaiheeseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau. Aikamoinen saavutus Marja Leena. Uskomaton suorastaan! En tiedä pystyisinkö itse tuohon! Kirjoittaminen kohdallani on sitä, että pitäisi päästä yksin olemaan. Tosin on se onnistunut kahviloissa, joten..

      Poista
  3. Lasten kanssa työskenteleminen on parhautta.
    Itse kirjoitin, vielä ollessani työelämässä, illalla pari tuntia, sitten joku tyhmä tv-ohjelma, jotta saisin pääni tyhjennettyä ennen nukkumaanmenoa.

    Jos on kiireistä, kirjoittaminen jää pakosta. Mutta se eletty elämä, jonka kiire saa aikaan, tulee tulevaisuudessa teksteihisi muodossa tai toisessa. Se on materiaalinkeruuta. Ja rahaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo kyllä tosiaan yllättävän kivaa tuo lastentarhailu. En osannut lainkaan aiemmin kuvitellakaan pitäväni sellaisesta.

      Luulenpa, että mulla lähtee sujumaan jokseenkin samalla lailla kirjoitusrutiinit..että iltaisin sitten. Pari tuntia. Ja totta tuokin; eiköhän tämä kaikki vain rikasta tulevia tuotoksia.

      Poista
  4. Onnea, oikein paljon onnea!

    Miten yhdistää kirjoittaminen ja kokopäivätyö? En osaa muuta kuin toivoa, että saat inspiksiä myös työstäsi. Ja sen jälkeen kynälläsi on siivet joilla lentää ja lennättää - niin kuin tähänkin asti. Kiitän :)

    (Ps. Olin opiskeluaikana pienen pojan yksinhuoltaja. Miten yhdistää opiskelu ja lapsenhoito? Keksin esittää gradua lapsenkielen kehityksestä. Meni läpi. Siinä se: poika ja gradu.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lastu :) Minäkin toivon, että enemmän tulee inspiksiä kuin esimerkiksi väsymystä. Ja wau sinullekin. Erinomainen idea yhdistää gradu ja oma lapsi!

      Poista
  5. Paljon onnea työpaikan johdosta,

    Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani kokopäivätyön ohella. Aamulla, kun muut vielä nukkuivat, jouluaamunakin kerran, illalla, lauantaiaamuisin, lomilla.

    Voi kirjoittaa vähän kerrallaan. Bo Carpelan teki niin, että tuli töihin kirjastoon puoli tuntia ennen työn alkamista ja kirjoitti - käsin olettaisin- kortille, jonka hän laittoi sitten pahvilaatikkoon kaapin päälle. Kun laatikkoon oli kertynyt tarpeeksi iso kasa kortteja, hän aloitti seuraavan vaiheen. Vähitellen syntyi Axel, romaani BC:n sukulaisesta, joka oli Sibeliuksen mesenaatti.

    Tarinat ovat monet kirjailijoista, jotka kirjoittavat työn ohella. P. D. James kirjoitti aamuisin, Jane Austen salin nurkassa aina, kun oli siellä yksin. jne jne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä. Lohdullista on kuulla, että noin monet ovat tehneet (ja niin kovin monet tekevät!) kirjoittamisen ohella muutakin työtä. Ahkera olet kyllä ollut. Pitänee tehdä samoin :)

      Poista
  6. Paljon Onnea Helmi-Maaria oivallisen työpaikan johdosta! Uskon että osaat järjestää asiasi niin hyvin, että aikaa jää myös kirjoittamiselle.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili! Taidan minäkin näiden kommenttien jälkeen uskoa :)

      Poista
  7. Onnea uuden työpaikan johdosta, lasten parissa työskentely on antoisaa. Ja parempaa kielikylpyä tuskin voisi saada.

    Tämä kokopäivätyön ja kirjoittamisen yhdistelmä on välillä haastavaa, etenkin jos inspis iskee ja kirjoittaminen venyy yli puolenyön. Ja seuraavana aamuna pitäisi olla skarppina työpalaverissa. Tähän päälle kun vielä lisää pienen lapsen äitinä olon, ei sitä aikaa kauheasti jää. Kirjoitan pääsääntöisesti iltaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen.

    Minä olen joutunut tinkimää urheilusta. Mutta nyt kun lapsi on harrastusiässä, käytän tilaisuudet hyväksi ja käyn lenkillä lapsen viihtyessä harrastustunnilla. Eli kyllä sitä aikaa saa raivattua itselleen. Tosin ekat pari viikkoa kannattanee varautua päivärytmin muutoksen mukanaan tuomaan väsymykseen. Se menee kuitenkin ohi.
    Hauskoja hetkiä uuden työn parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rina. Kielikylpynä tämä tosiaan on erinomainen tilaisuus! Tänäänkin opin, mitä ovat saksaksi turkis- ja kavioeläin.

      Ooh. Olet sinäkin vallan ahkera! Pakko uskoa siis, että kirjoittamiselle on hyvinkin aikaa. Kun ei minulla ole lastakaan tässä hoidettavana, omaa siis, ja jos sinullakin lapsesta ja työstä huolimatta tekstiä tuuppaa, niin pakkohan sitä on tulla täältäkin :)

      Poista
  8. Paljon onnea uuden työpaikan johdosta,ja toivottavasti työ on antoisaa,vaikka pitkät päivät pienten lasten kanssa välillä voivat olla vähän hermoillekin käypää;D
    En osaa neuvoa,koska en kirjoita,mutta lapsen ollessa vielä pieni,löysin etsimällä aikaa kokopäivätyönkin jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yaelian. Onneksi nämä lapset ovat 3-6 vuoden iässä. Nuoremmat voisivat olla vähän puuduttavampia :)

      Poista
  9. En voi väittää, että olisin saanut vielä mitään merkittävää kirjoitettua, mutta omalla kohdallani ainut ratkaisu on ollut ryhtyä osa-aikaisesti vahtimaan rakennuksia. Istuskelen iltaisin kivasti valaistuissa toimistoissa, tietokoneen äärellä ja pidän huolta ettei rakennus, tapauksessani koulu, lähde hukkateille.

    En tienaa tästä mitenkään mielettömästi, mutta onpahan aikaa lukea ja kirjoittaa niin paljon kun haluan.

    Toivottavasti saat luotua toimivan systeemin. itse en pystyisi, kun otan päivätyöt aina niin vakavasti, etten jaksa sitten iltaisin muuta kuin zombeilla.

    Toisaalta osa-aikaisenakin voi tienata huomattavasti enemmän kun kuluttaa, jos kuluttaa maltillisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän iloisten työsuhde-etu-uutisten jälkeen löydän melko varmasti rytmini. Osa-aikaisena ei valitettavasti täällä Saksassa elä. Palkat ovat niin surkeat :/ Mutta hyvä, jos sinulle tuo on oikea, kirjoittamista tukeva ratkaisu.

      Poista
  10. Huh, tuo on kyllä hyvä kysymys, että miten yhdistetään päivätyö ja kirjoittaminen. Iso hatunnosto niille, jotka yhdistävät tuohon kuvioon vielä perheen ja kolme muuta harrastusta... Minulla on tällä hetkellä työkalenteri sen verran solmussa, että töissä olisi hommaa helposti kymmeneksi tunniksi joka päivä. Se tekee hallaa sekä liikunnalle, että varsinkin kirjoittamiselle. En ole ihan hirveästi kirjoittanut viime aikoina. Osittain siksi, että tarvitsin pientä breikkiä Kreikkalaisista ja osittain siksi, että en vain ole ehtinyt. Nyt alkaisi olla se hetki, kun voisi ruveta taas, mutta millä ajalla? Kunhan tämä viikko on ohi (perinteinen sitten-kun-ajattelu, johon sorrun hyvin usein), otan aikaa illoista. Sekä liikuntaan että kirjoittamiseen. Ei illalla tarvitse kirjoittaa edes paljon. Kunhan jotain, niin että teksti pysyy päässä ja sormissa. Ja sitten on viikonloput. Tiskien liotessakin voi kirjoittaa muutaman sivun. Kunhan ei ole kamalan väsynyt - mutta siihenkin kai tottuu.

    Helmi-Maaria, jos keksit jonkun loistokkaan idean, että mistä lisää aikaa kirjoittamiselle, niin kerro meillekin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että haluan sinulta vastauksen kysymyksiini, sillä käsityksieni mukaan teet pitkää päivää. Pelkään erityisesti sitä, että väsyn. Ja sitä ihmettelen, että miten oikeasti jaksatte: sinä pitkät päivät ja silti olet saanut novellikokoelman valmiiksi. Ja jotkut lisäksi vielä lapsikatraan. Vaatii kyllä sisua!

      Toki kerron, jos loistokas keino löytyy, mutta tällä hetkellä voisin kuvitella, että pitäisi herätä hyvin hyvin aikaisin ja kirjoittaa pari tuntia ennen töitä ja sitten vielä töiden jälkeen pari. Mutta niin..ainakaan pimeään vuodenaikaan ei voi jaksaa.

      Poista
    2. Ihan mahtavaa tuo, että sinulla on yksi päivä vapaata viikossa! Kuulostaa ihan unelmatyöltä :).

      Mitä tulee siihen, että suosittelenko uutta työpaikkaa ja kässärin viimeistelemistä samalle kuukaudelle, niin joo en suosittele... mutta ei kai sille mitään voi, jos aikataulut menevät päällekkäin. Kyllähän töiden ohessa kirjoittaa, mutta kai se on sitten joltain muulta aktiviteetilta pois: lukemiselta, siivoamiselta, kavereilta. Joskus nukkumiselta. Ja tuo väsyminen on aika relevantti huoli. Kirjoittaminen on kuitenkin kivaa ja voimaannuttavaa ja niin erilaista kuin työ (ainakin minulla), että se tasapainottaa väsymistä. Vaikka on minulle pari kertaa käynyt niin, että ihmettelen omia reaktioitani, väsymystä, sairastelua, pystyynnukkumista, kunnes tajuan, että töiden lisäksi kirjoittamisessa on ollut raskas ja intensiivinen kausi, että ei mikään ihme, jos tuntuu vähän siltä, että apua en jaksa. Ja sitten pitää pitää huolta itsestään. Tai pakottaa itsensä kirjoituspöydän ääreen ;).

      Tsemppiä sinulle työn ja sanojen yhdistämiseen :)!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos! Oho..luin kommenttisi vasta juuri äsken..postattuani uuden kirjoituksen, missä linkitin nopeasti vain sinut.

      Poista
  12. Onnea työpaikasta! Kyllä ne asiat järjestyvät, uskon niin. Jos ja kun kirjoittamiseen on voimakas tarve, niin jostakin aikaakin löytyy.

    Entä jos ajattelet, että nyt on tällainen vaihe, että käyt töissä ja jää vähemmän aikaa kirjoittamiselle, mutta voi tulla vielä aika, jolloin on enemmän aikaa kirjoittamiselle, juoksemiselle ym. Muista kuitenkin, ettet saa vaatia itseltäsi liikaa. On myös oltava aikaa lepoon ja rentoutumiseen. Tää täti täällä nyt puhuu nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä. ;-) Mut oikeasti minä sorrun itse jatkuvasti siihen, että väsytän itseni, kun teen niin montaa asiaa samaan aikaan. Onneksi iän myötä olen oppinut vähän relaamaan ja vaatimaan vähemmän itseltäni. Toki se joskus johtaa siihenkin, että laiskottelen ihan väärinä aikoina enkä saa sovittujakaan juttuja tehtyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uskon, että viimeistään toukokuussa, kun saksan kurssi on päihitetty, ehdin keskittyä. Ehkä siihen asti pidän kirjoittamista hiljaisella teholla :)

      Poista
    2. Luin just uudemman postauksesi, josta ilmeni, että sulla onkin yksi päivä kirjoittamiseen. Se on hienoa kuin mikä!

      Sitäkin piti sanomani, kirjoittamani, että kuvasi tässä(kin) postauksessa ovat upeita!

      Poista
  13. minultakin paljon paljon onnea! Tällä hetkellä elän unelmaa, kun minulla useampi tunti kirjoitusaikaa lapsen hoitopäivinä, mutta vielä viime keväänä tilanne oli sellainen, että minun oli herättävä viideltä aamuisin, jos halusin kirjoittaa. Vilkkaan taaperon äidillä ei ole mahdollisuutta kirjoittaa lapsen hereilläoloaikana. olen hyvin aamu-uninen, mutta niin riippuvainen kirjoittamisesta, että heräsin aamuisin MIELELLÄNI :)

    VastaaPoista