tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kirjoja pahasta

Pahuutta vastaan täytyy tapella. Niin täytyy aina tehdä, ei voi sanoa että tekee sen joskus toiste ja jossain muualla, kun itse on tässä ja nyt keskellä Stjärnsbergiä.

Niinpä. Minä olen lukenut vuosien varrella paljon pahuutta. Imenyt sitä sisääni vastenmielisesti siemaillen, kaatanut pahan maljaa huuliltani vatsalaukkuun; sieluuni; irvistänyt. Nyt olen lukenut Jan Guilloun romaanin pahasta, nimittäin Pahuuden.

Ei kai kukaan meistä voi ajatella, että paha olisi kaunista. Että pahaa pitäisi palvoa. Ei kukaan meistä pohjimmiltaan vain voi. Sillä jos paha olisi päämäärä, meistä kukaan ei lopulta pystyisi heräämään rauhallisesti tai nukkumaan, ei pystyisi kulkemaan tuolla, ulkona kadulla pää paljaana, pelkäämättä ei, aavistamatta toista, yltyvää pahaa. Se täyttäisi jokaisen hetken.

Ja silti sitä on. Sitä on oikeassa elämässä ja sitä on kirjoissa ja suosituimmat elokuvat ovat pahalla kuorrutettuja. Paha ei ole pelkkää silmitöntä väkivaltaa. Paha on sitä, mikä on väkivallan alla ja takana. Paha on pelkoa ja se on musta läikkä, joka joissakin meissä kasvaa ja kasvaa, ottaa vallan.

Mikä saa ihmisen lyömään toiselta hampaat katki, keuhkot lyttyyn. Kylkiluut poikki; mikä saa potkimaan maassa makaavaa, räiskimään naamaan sellaista, joka ei iske takaisin. Pahuus? Pelkkä silkka puhdas pahuus?

Ei ole yhtä ainutta, joka ei jollain tavalla pelkäisi tapellessaan, siinä pelkää aina. Eikä mikään ole niin pelottavaa, niin ainakin luulen, kuin iskeä toista kaveria kerta toisensa jälkeen suoraan kasvoihin tämän väistämättä, tämän kaatumatta.

Kun luin Pahuutta, kalpenin välillä vääryyden edessä. Välillä teki mieli siirtää ajatukset pois väkivaltaisista kohtauksista; minä hengitin pahaa ja sen syitä, katselin maailmaa väkivaltaisen päähenkilön läpi ja ymmärsin, että jos minä joskus pelkään toisen nähden, on toisella mahdoton ylivalta.

Päähenkilö harjoittaa Pahuudessa silmittömältä vaikuttavaa väkivaltaa, mutta lukija on hänen puolellaan, sillä hän on kaukana pahasta. Päinvastoin; hän on hyvyyden ruumiillistuma. Hän on kaltoin kohdeltu lapsesta saakka; isänsä päivittäin verille raastama olevainen, joka ei tahtoisi lyödä, mutta jolle yhteiskunta luo pakon.

Voidakseen itse elää, kurottaa kohti päämääriään, puolustaa heikompia, päähenkilön on pakko saada veri tirskumaan. Hänen on osoitettava, ettei pelkää (vaikka hänkin pelkää ja vielä myöntää pelkäävänsä, mikä tekee hänestä yhä vahvemman!), hänen on saatava muut pelkäämään ollakseen vahvempi.

Sinä et pääse tuosta lukitusta ovesta ulos. Ja kun minä olen hoidellut kasvosi valmiiksi, katkaisen sinulta vasemman käsivarren. Katkaisen sen aivan kyynärnivelen vierestä ja sinä ulvot tuskasta kunnes menetät tajuntasi. Minä vannon faija. Aion tosiaankin tehdä sen. Sinä saat kiljua ja ulista niin pitkään, kunnes tuska vie sinulta tajunnan. - - Kauhu tehosi, pian mies olisi puolustuskyvytön.

Pahuus ei ole mielestäni tutkielma pelkästään pahuudesta. Se on yhä ajankohtainen syväluotaus siihen, mikä melkein kaikissa järjestelmissä vallitsee; toisten ylivoima. Valtarakennelmat. Välinpitämättömyys suuren edessä. Jo koulumaailmasta asti se kiemurtelee elämään.

Pahuus on loistava pahan ytimeen iskevä romaani. Sitä lukiessa pitää olla vahva. Sen luettua on ehkä entistä vahvempi, sillä voi uskoa hyvään. Siihen, että hyvä lopulta saa vallan pahasta.

Pahuus toi mieleeni Kärpästenherran. Molemmat romaanit osoittavat sen, että valta ja pahuus ovat yhteistyössä keskenään. Molemmat muistuttavat, että  jos on kyse vallasta tai sen voittamisesta, ei kestä kauaa, että väkivalta ja paha mönkivät jossain muodossa pintaan. Heikkojen taholta, nimen omaan. Sillä heikoilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin turvautua pahuuteen. Pelko on voimavara, ja minä toivon, että se päätyy hyvien aseeksi. Niiden hyvien, joille valta ei ole tärkeää. Joille tärkeämpää on olla hyvä ja vapaa ja kantaa rauhan lippua.

Pahuus piti hotkia. Luin sen, tuhdin romaanin, noin kuudessa tunnissa. Matkalla Helsingistä Berliiniin, Berliinistä Düsseldorfiin. Loput luin äsken. En voinut keskittyä muuhun, ennen kuin suljin tuon kirjan, en voi keskittyä, ennen kuin kirjoitan sen nostattaman hengen ulos.

Nyt olen Mülheimissa, kuusikymmentälukulaisessa hotellissa, missä minun täytyisi kirjoittaa bisnessuunnitelma ja muutamia työhakemuksia, ja alan pienesti toipua. Minä niin pidin päähenkilöstä, hänen voitokkaasta vapautumisestaan väkivallan pakkokahleista, että vielä porisen. Kunpa vain jaksaisin itsekin olla yhtä vahva ajamieni asioiden puolesta!

Aurinko siirtyy ikkunan takaa työpöydän pintaan. Voi olla, että karkaan pian ulos ottamaan kuvia. En tiedä, pystynkö keskittymään mihinkään. Minulta tulisi ulos runoja tänään. En oikein osaa tarttua toiseen työhöni, tekstiin, josta tulee vielä jotakin. Enkä todellakaan osaa keskittyä työsuunnitelmiini, mutta ei kai muu auta kuin pakottautua. Päähenkilön sinnikkyyttä matkia.

Luin tässä vastikään toisen kirjan pahuudesta:. omaelämäkerrallisen raportin väkivallasta; isän varjossa elämisestä. Sain Elegialta (kiitoksia vielä kerran!) kirjan Daddy's Prisoner, jossa isänsä hyväksikäyttämä ja pahoinpitelemä päähenkilö kertoo elämänsä kamalan tarinan. 

Daddy's Prisoner ei ole teknisesti mitenkään erityisen hyvä romaani, vaikkakin huomaa, että sen on kirjoittanut ammattilainen itse „päähenkilön“, Alicen, kanssa. Se ei ole millään lailla nautinnollista lukemista, ja se jauhaa samaa asiaa sivusta toiseen, mutta miksi se ei tekisi niin; päähenkilöhän on joutunut kokemaan samat asiat ja kauheudet päivästä toiseen 27 vuoden ajan. 

Hotellihuoneen työpöytä. Minä en tee töitä (vielä).
Välillä herää ajatus, että päähenkilön isä ei ehkä ole niin paha. Hän on vain yksinkertaisesti sairas, mielisairas ja todella sellainen, mikä ehkä vie „särmää“ pahuudelta. Sillä voiko mielisairas olla niin paha, kuin sellainen, joka on paha ilman, että taustalla olisi mielisairauden määritelmää? Tai ehkä isä ei ollut mielisairas. Ehkä hän oli vain puhtaan pahan valtaama hirviö. Kauhun todellinen ruumiillistuma, silmitön väkivaltahirmu.

Joka tapauksessa nyt on mässätty sitten pahalla oikein sivukaupalla. Mikä ehkä palauttaa minut pohtimaan vastikään kustantamoille lähettämääni käsistä, missä väkivallasta ei ole puutetta. Mutta ei kyllä sen vastavoimastakaan; tahdosta olla parempi. Se, Pintanaarmuja, ei ole tutkielma pahuudesta, vaan väkivallasta ja siihen pystymisestä. Ja nyt katson aurinkoa ja tahdon jotain piristettä, minä löysin vielä eilen juuri ennen lähtöä Marguerite Durasin kirjan alennuksesta ja tänään syön sen ja olen ajattelematta sitä, että olisin voinut jäädä Suomeen, ihan noin vain, kuitenkin.

16 kommenttia:

  1. Pahuus on kieltämättä mielenkiintoinen aihe ja asia, jota toisinaan tulee pohdiskeltua vähän niin kuin valitun ammatinkin puitteissa.
    Pitäisipä varmaan itsekin lukaista tuo ensiksi esittelemäsi kirja.

    VastaaPoista
  2. Pahuuden olen joskus vuosia sitten lukenut ja vaikutuksenhan se teki... se on väkivaltaisin kirja, jonka olen koskaan lukenut. Melkein otin sen graduni kohdeteokseksi, mutta sitten ajattelin, että se on ehkä liian raskas.

    Monethan sanovat, että he eivät usko pahuuden olemassaoloon. En ole ikinä ymmärtänyt sitä. Jos hyvyyttä on olemassa, kai pahuuttakin on oltava.

    VastaaPoista
  3. No ollaanpas me nyt kovissa kirjoissa. Molemmat. Luen nimittäin Shriverin sitä kirjaa, jota en ensin aikonut, mutta Lionel on mut taikonut;-) Poikani Kevin...

    Pidin kovasti Heberleinin kirjasta Pieni kirja pahuudesta. Siinä oli kiinnostava tutkijan ote, mutta ei yhtään tylsää ja toisaalta yksityiskohdilla ei mässäilty.

    Vaikka en ole 'kesänlapsi', niin kevätaurinkoa tämä toukokuun tyttö ei voi vastustaa. Tunteja menee puutarhassa ja kahvit juon jo korituolissa pihalla.

    Teillä alkaa kohta se huumaava 'Spargel Zeit'...Mieheni tylsä kestovitsi on, että minä käyn 'halvimmaksi' Keski-Euroopassa keväällä, kun en syö muuta kuin 'Spargel mit Hollandaise Sauce'. Kunpa nyt pääsisinkin, mutta eräs tarvitsee minua vielä...Hänkin nauttii auringosta, kun vielä ei ole kuuma.

    Maaria, sun olisi ihan helppo päästä näistä harmillisista kirjainvahvistuksista eroon. Minäkin osasin sen tehdä, jopa minä. Menet sinne asetuksiin ja sieltä kommentteihin ja valitset 'Upotettu tekstin alle'. Laita siihen täppi. samalla lukijan on myös helpompi kommentoida sun juttuun, kun voi välillä lukea, mitä olet kirjoittanut.

    Aurinkoista päivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Jere: Lue ihmeessä tuo Pahuus! Se on vahvaa tekstiä ja erittäin vahvasti elämystyttävä.

    B.N. Totta tosiaan, tuo kirja on niin vaikuttava, että siitä olisi kyllä graduksi vaikka millä mitalla. Ja aivan; jos on hyvyyttä, niin on pakko olla myös pahuutta, koska silloinhan hyvyyttä ei näkisi..tai erottaisi muusta.

    Leena: Mä en ole tuota Pientä kirjaa pahuudesta lukenut. Pitänee ottaa käsittelyyn. Ja Poikani Kevin ehdottomasti myös, sillä elokuvan nähneenä tahdon nähdä, miten kirja on tehty ja miten paljon kattavampi se on.

    Kyllä, täällä alkaa olla kevät. Ihanan lämmintä. Berliinissä oli eilen jopa melkein kuuma! Voinhan mä lähettää sulle parit Spargelit, tosin ne nahistunevat matkalla :D

    Muutinkin juuri kommenttiasetuksia. Toivottavasti helpottaa! Aurinkoa myös sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Pahuus ihmisluonteen osana on aina kiehtonut minua sekä psykologiassa että kirjallisuudessa, ja varmaan tämä uteliaisuus on ylipäätään ajanutkin dekkareiden pariin. Guillaumin kirjaa en ole vielä lukenut, mutta kiinnostaa kyllä.

    VastaaPoista
  6. Sitä minä vaan että hiphei saan taas jatkokommentit sähköpostiin. Kiva! Niin ja pitänee laittaa Guilloun kirja luettavien listalle. Pintanaarmuja odotellessa :)

    VastaaPoista
  7. Pahuus onkin todella mielenkiintoinen ja kiehtova aihe, mikä osittain ehkä selittää myös ihmisluonnetta;D

    VastaaPoista
  8. Minuunkin tuo kirja teki aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen. Lukukokemus oli rankka ja kirjan tunnelma jäi elämään päiväkausiksi. Ja sen jälkeen olen katsonut maailmaa hieman eri silmin.
    Tuo pahuus lienee meissä kaikissa, toisilla vain hyvä puoli onnistuu pitämään pahan paremmin kurissa. Kiehtovaa on, miten tämä näkyy jo päiväkoti-ikäisissä lapsissa.

    VastaaPoista
  9. Olet löytänyt Pahuudesta paljon samaa kuin minä. Jotenkin itsekin luin sen allegoriana koko maailmasta ja yhteiskunnastamme, siitä, miten valta ja pahuus kulkevat käsi kädessä ja miten herkkä ihminen näissä rakennelmissa onkaan!

    Daddy's prisoner kuulostaa järkyttävältä. En juuri nyt pystyisi sitä lukemaan. Hui!

    VastaaPoista
  10. Vera: Samma här. Joten olen iloinen, että luin tämän Pahuuden, suosittelen!

    Villasukka: Hyvä, jos toimii! Toivotaan, ettet joudu kauaa odottelemaan :)

    Yaelian: Tismalleen!

    Rina: Niinpä, näkyy jo aivan pienissä. Ja väitän, että se tulee esiin aina, kun on kyse jostain yhteisöstä.

    Paula: Daddy's Prisoner on kyllä rankkaa settiä, eikä siitä lähde ajattelemaan mitään, mitä esim. Pahuus mieleen nostatti. Se on vain silkkaa pahuuden esille tuomista eikä voi muuta kuin sääliä päähenkilöä.

    VastaaPoista
  11. Ainakin siitä voimme olla varmoja, että pahuus säilyy (lukipa siitä tai ei);//

    Ja nyt Suomessakin poliiseja vähennetään lähes tuhannella, pienen ihmisen asiat eivät poliisia enää paljon kiinnosta, ehkäpä murhat?

    Rikolliskoplille oikein hyvä kasvualusta; kiitos EU!!!

    VastaaPoista
  12. Minä luin Pahuutta osittain eri lailla kuin sinä: minusta hyvä ei voittanut, vaan päähenkilö Erik omaksui itsekin pahan logiikan ja imeytyi siihen mukaan. Lopullisesti silloin, kun kosti isälleen. Juuri ennen kuin Erik aloitti isänsä pahoinpitelyn, hän kuuli linnunlaulua, mutta ei tunnistanut lintua, vaikka oli aiemmin kulkenut linturetkillä ystävänsä kanssa. Koin tuon muutoksen, kuuroutumisen linnuille, viestinä jonkinlaisesta sisäisestä kuolemasta, herkkyyden lopullisesta menetyksestä. Hetkestä, jolloin pahan kierre siirtyy sukupolvelta toiselle. Pierre sen sijaan pääsee pahuutta pakoon, koska ei ymmärrä sitä sisäisesti eikä siten mene siihen mukaan.

    Halusin kertoa tulkintani sen erilaisuuden tähden, en väittääkseni että se on oikea.

    VastaaPoista
  13. Jatkan vielä: minusta romaani ei ole tarina Erikin vapautumisesta väkivallan kahleista, vaan siitä miten hän kietoutuu niihin yhä lujemmin, hakkaajana ja hakattuna. Toistuvasti hän lupaa lopettaa väkivallan omalla kohdallaan kokonaan, ja epäonnistuu.

    VastaaPoista
  14. Pahuus on kieltämättä mielenkiintoinen asia, tunne, ilmiö, toiminta - näitä kaikkia ja varmasti muutakin. En ole tietoisesti etsinyt kirjoja pahuudesta ennakko-oletuksieni takia, eihän minun truu-yber-hc-makuun VOI olla tarpeeksi PAHAA kirjaa. Ehkä muutan vielä tapojani, koska olen onneksi sattumalta törmännyt pahuutta käsitteleviin kirjoihin. Kärpästen herra on yksi lempikirjojani ja myös todiste minunlaiselle väkivallalla mässäilijälle, että selkäpiitä voi karmia ja yleensä karmiikin jokin aivan muu kuin lentelevät suolenpätkät. Vaikka kyllä minulle väkivaltakin edelleen kelpaa (kirjoissa, en jaksa action-leffoja). Pitää olla unohtamatta Pahuus-kirjaa kun seuraavan kerran menen kirjastoon.

    VastaaPoista
  15. Aili: Oho, en tiennytkään, että poliisien määrää vähennetään :/

    Anonyymi: Minä mietin välillä vähän samalla lailla kuin sinä, mutta päädyin lopulta tulkitsemaan, että Erik vapautui väkivallan kahleista, sillä hänhän oli onnellinen aina, kun sitä ei tarvinnut käyttää. Toki hän ei ole mikään täydellinen hyvän ruumiillistuma, sillä hän kostaa aina ja kaikille, mutta jotenkin kirjan aikana minulla nousi niin paljon vihaa esim. hänen isäänsä kohtaan, että kosto oli pelkästään oikeutettu. Vaikkei tietenkään kosto ole ratkaisu asioihin.

    En ajatellutkaan tuota lintujuttua noin. Kuulostaa varsin osuvalta tulkinnalta tuo sinun tulkintasi, mutta minä jotenkin katsoin, että hän vain kuuroutui siinä hetkessä, oli niin täynnä katkeruutta, ettei kuullut luontoa. Ja jotenkin jäi sellainen olo, että hän puhdistui kaikesta. Aloitti ehkä uuden elämän heti sen jälkeen, mitä isälleen sitten teki..who knows. Sellaiset fiilikset kuitenkin jäivät.

    Ja sehän tässä lukemisessa on hienoa, että tulkintoja on niin monenlaisia! Avartaa keskustelua ja omia näkemyksiä :)

    VastaaPoista
  16. Dee, jos Kärpästen herra on lempparisi, olen aivan varma, että Pahuus on kuin sinua varten kirjoitettu. Siispä lue se! (Tämä on käsky :D)

    VastaaPoista