maanantai 5. maaliskuuta 2012

Muistolause

Ruisleipää ja teetä. Olen Helsingin keskustassa, vaikka en tiennyt tulevani tänne vielä viimeiseen hetkeen. Minä olen nyt täysi; tavannut monet ystäväni, jopa vuosien takaa vanhat ja yllättävät, ja perheestäni kolme neljäsosaa. 

Lauantaina olin pienissä häissä, enkä muista milloin viimeksi suomalaiset hittilaulut olisivat saaneet elimistöni heilumaan niin kuin siellä. Elimistöni lisäksi tietenkin jalkani tekivät rytmikkäitä liikkeitä, vaikka rytmitajua minulla ei ole, mitä musiikkiin tulee, minkä puutteen huomaa, jos soitan rumpuja tai sulaudun joukkoon.

Erotun ehkä. Kuulun marginaaliryhmään. Minun katseestani voi raapia esiin kaiken arvaamattoman.

Lähden kohta Berliiniin. En tahtoisi sinne nyt, kun luulin meneväni Düsseldorfiin suoraan, mutta käynpä nyt sitten vaikka teellä ja esitän hermostunutta. Ei ole kiire. Voisin hyvin jäädä viettämään pari päivää pääkaupunkiin, mutta millä minä sitten eläisin. Tylsää, että pitää laskelmoida.

 Olen hoitanut varmuuden vuoksi kimppakyytipaikan Berliinin Weddingistä Düsseldorfin asemalle, mutta jos mitenkään huokeaan tyyliin onnistuu, koetan saada jatkolennon jotenkin omituisella onnella. Müncheniä en näe viikkoon enkä sinne juuri nyt kaipaa, sillä siellä on tyhjä tila, jota yritän epätoivolla täyttää. 

Sitä paitsi matkalaukussani on noin kaksikymmentä romaania. Siellä on sulkakynäsetti. Siellä on puhtaat vaatteet ja mekollinen tahroja. Siellä on sydänsukkahousut ja kohta siellä on suklaata. En tahdo lähteä, tällä kertaa; mieluummin jäisin tänne. 

Mutta koti on siellä missä koti on.
Minun kotini on yli kahdentuhannen kilometrin päässä, ja sen ovessa on uusi lukko.

Ihminen voi repäistä itsensä irti sieltä mihin on syntynyt tai elämän viemänä ajautunut. Mutta ei hän sittenkään pysty riuhtomaan kokonaan. Kaipuu jäytää. Jäytävät ystävien olemassa olo. Se, että täällä on niin helppo puhua ajatukset ulos eikä vain kanavoitua kirjoittamisen muodossa paperin tapaiseen tilaan. Eikä kaikkea kuitenkaan unohda. Ei unohda helppoa, ei unohda vaikeaa.

Jääkääpä siis hyvästi. Elämä jatkuu siellä missä elämän tulee jatkua.
Sitä paitsi uskon itseeni kirjailijana. Aina uskon, kun tulee rohkaisevaa palautetta.

2 kommenttia:

  1. Onnea matkaan jälleen;) Ihana, että sait kerätä voimia ja onnenhetkiä Suomilomallasi. Itsellenikin tämä matka on ollut erilainen, erilainen siksi, että ensimmäisen kerran kaipaan Suomeen ja odotan kesää siellä. En ehkä enää jatkossa asu suurinta osaa vuodesta ulkomailla vaan kotiSuomessa. Totta on kyllä tuo mitä sanoit;koti on siellä missä se on. Se on mukana meidän sydämissämme missä ikinä kuljemmekaan.

    VastaaPoista
  2. Marke, kyllä keräsin voimia, mutta vahvasti tuntuu siltä, että liian vähän aikaa. Olisi niin tehnyt mieli jäädä. Huokaus. Tunnet varmasti tunteen :)

    VastaaPoista