keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Siksi että

hän on kipeä henkäys mustaa ja minä suojelen sinut tältä pois.
Sanon kolmetoista sanaa: jättäydy jälkeen.

Päätin tässä menneinä päivinä, että tahdon kuolla vasta vanhana.
Että jos mahdollista, kokisin kasvoillani vuosia vanhat uurteet, näkisin nälän, tuntisin

miltä ehtoo kuulostaa.

Sulkakynäni on suurin piirtein ihana!
Kadulla kohtasin nimittäin vanhuksen, joka sai sydämeni särkymään. Hän oli kaunis vanha rouva, ehkä satavuotias tai hiukan nuorempi, ja hän käveli niin hitaasti läpi tien, että sai osakseen mojovaa karjuntaa. Teki mieli potkaista etupeltejä, heristää nyrkkiä, polttaa katseella. Mikä ihmeen kiire tässä edes on?

Toisenkin kohtasin taas. Erään kodittoman herran, jonka olen kohdannut miltei päivittäin viime kesästä lähtien. Hän asuu lähikirjaston rappusilla, etuovesta pari välikköä kauempana, ja lukee aina sanomalehteä. Koskaan hän ei kerjää. Koskaan ei juo alkoholia. Hän makaa tai istuu, ja hänen napanuoransa on päivän lehti tai mistä minä tiedän kuinka vanhoja papereita hän tutkii.


Sitä paitsi flunssa yrittää kuristaa minut, sydämeni tekee ihmeellisiä syrjähyppyjä niin että rinta heiluu, toinen niistä, vasen, vaikka se on pieni ja pyöreä eikä sen kuuluisi heilua. Mutta se heiluu yhtä lailla kuin ilta on tullut. Ja minä olen vaalea ja tumma, yhtä aikaa molempia, en jaksa. Olen jo juonut teetä ja yrittänyt manata kipeän olon pois. 

En ymmärrä; miksi taas. Vastahan pari kuukautta sitten lojuin sohvalla ja niistin nenäni rikki. Tai siis ymmärrän. Siksi taas, että olen niellyt uusia viruksia. Noista työpaikan lapsista ne tulevat. Siellä on kierre; jokainen kaatuu vuorollaan. Nyt kenties minä, tosin sairaslomalla en vielä ole. Toivotaan, ettei tarvitsekaan, että riittäisi iltalepo.

Luen loppuillan kirjaa, Murakamia luen niin kuin opiskelijat valmistautuvat tentteihin kahviloissa. Syön pakastettuja hedelmiä. Ne ovat arvaamattoman hyviä. Talvihedelmäpussi. Aaah.

Hyvää yötä ja savuja piipuista.

PS. Sulkakynäni on kevyt ja terävä ja muste riittää pitkäksi aikaa; ehkä muutun takaisin entisiksi ajoiksi ja kirjoitan kokonaisen kokoelman juuri sillä. Runotuulet puhaltavat. Projekti valokuvaajaystävän kanssa on syvää tekoa, pitäisi vielä päästä tapaamaan häntä jonnekin päin mannerta.

12 kommenttia:

  1. Paranemisiin,toivottavasti et nyt saa uutta flunssaa.Minä näen täällä usein tuollaisia,jotka saavat hetkeksi sydämen särkymään...

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Sitä paitsi Mustikka, sinäkö se olet, sulkakynäni löytäjä :D Ihana blogi sulla!!

      Poista
  3. Kiitos Yaelian, koetan päihittää tämän "painitoverin"! Niin, siellä varmasti näkyy heitä enemmän :(

    Mustikka, kiitoksia, on se kyllä ihastuttava löytö ;)

    VastaaPoista
  4. Paranemisia!

    Minä olen tehnyt yhden kuviksentyön musteella. Se oli vaikeaa.

    Minäkin haluan elää todella vanhaksi. Haluan olla Sokkari-mummo, rikas ja pöyhkeä. Salaa ei-ylimielinen. Onko ylimielisen vastakohta nöyrä? Enkä röyhkeä.

    Jotakin minua kovasti kiehtoo snobeissa.

    VastaaPoista
  5. Voisin kuvitella, että nöyrä on ylimielisen vastakohta..tai siis eikös niin ole. Minua snobeissa, joita muuten täällä Münchenissä on pilvin pimein, ei kiehdo muu kuin se, miten he näkevät maailman. Tai oikeastaan se, miten he tuntuvat näkevät maailman..pitänee tutustua johonkin snobiin, niin voisi olla jotakin mieltä :)

    VastaaPoista
  6. Tunnen muutaman snobin ja heidän kanssaan juttelu on oikein antoisaa. Nauran sydämellisesti kaikille heidän jutuilleen, kun ne kuulostavat niin absurdeilta. En oikeastaan tiedä, miksi he pitävät minusta, joka nauran heille päin naamaa. Ehkä heidän elämässään on puutetta naurusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä tosiaan naurunpuutetta, huumorivajaus. Tiedä häntä, mutta useimmiten varmaankin raha on tärkeintä ja ajaa kaiken edelle.

      Poista
  7. Pikaista toipumista!

    Voi,minäkin näen niitä sydämen särkijöitä, välillä liiaksikin, että vallan turtuu.

    Nyt haluaisin pakastettuja marjoja, vadelmia oikeastaan.Mansikoita saadaan jo tuoreena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sydämen särkeviin näkyihin turtuu, kun niitä liikaa näkee. Täällä ei onneksi näe liikaa.

      Aah, mansikoita..

      Poista
  8. Toipumisia, nuo muljahtelut kyllä tuntuvat ikäviltä.
    Minun työpaikkani lähellä pitää majaa yksi sydämensärkijä, pieni kumarainen mummo, joka kerää pulloja. Eikä kyseessä mitä ilmeisimmin ole harrastus.

    Tuo sulkakynä on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen suorastaan ihastunut uuteen kynääni :) Mutta voi mummoparkaa..

      Poista