tiistai 17. huhtikuuta 2012

Päiväni kauhun muodossa

Haluatteko tietää, miten "Freizügigkeitsbescheinigung" hankitaan? Ihan vain jos satutte vaikka joskus tahtomaan Saksaan, kokonaan. Niin, että tekisitte siellä töitäkin.

Se hankitaan siten, että mennään lähimpään "Kreisverwaltungsreferat"-pytinkiin. Siellä jonotetaan 20 minuuttia informaatio-tiskille, missä kerrotaan, että ulkomaalaisten asioita ei hoideta tässä Kreisverwaltungsreferaatissa, vaan hieman toisella puolella kaupunkia. 

Koska työnantaja haluaa tämän "Freizügigkeitsbescheinigungin" juuri tänään eikä huomenna, sanotaan työtovereille anteeksi, ja lähdetään käymään vähän toisella puolella kaupunkia (ja huokaistaan helpotuksesta, sillä tämä käväisy, jonka kaikki olettavat noin puolituntiseksi, kuuluu työaikaan). 

Oikean Kreisverwaltungsreferaatin informaatiotiskiltä varmistetaan, mihin pitää mennä, sillä ei tietenkään haluta mennä sinne, missä ollaan käyty ennen mm. ilmoittautumassa müncheniläiseksi tai hankkimassa rikosrekisteriotetta, koskapa ajatellaan, että eihän siellä kuitenkaan kaikkia asioita hoideta, siis siellä täysin samassa toimistossa. Mutta infosta sanotaan kyllä, sinne juuri, missä ennenkin olet ollut. 

Ja sitten siellä odotusaulassa numero 6, missä odottavat sellaiset sukunimelliset kuin N-Rd, on kamala jono. Infotiskillä (mistä saa oman vuoronumeron, jotta pääsee lopulta palvelluksi) tulostin on rikki, joten jono ei liiku. Puoli tuntia seisotaan, kunnes tulee oma vuoro. Saadaan osaksi hieman tylyhkö, tyhmänä pitävä katse ja lappu käteen. Täyttäkää tämä ja menkää kuulkaa aivan eri paikkaan, tuonne ensimmäiseen kerrokseen, siellä nämä tällaiset asiat hoidetaan.

No, lappu otetaan, ja koska ollaan kohteliaita, sanotaan näkemiin. Mennään ensimmäiseen kerrokseen, ja koska tuolla edellisellä infotiskillä ei kerrottu, minne tarkalleen siellä ensimmäisessä kerroksessa, mennään odotusaulaan, missä odottavat mm. P-kirjaimella varustellut sukunimekkäät. Odotetaan tällä kertaa vain 5 minuuttia ja täytetään samalla lomake. Kohotellaan kulmia: miksi tämä lomake edes pitää täyttää. Siinä on mm. kohta, jossa pitää ruksia syy "Freizügigkeitsbescheinigungille". Yksi syy on se, että puoliso on EU-kansalainen. Mietitään, että onkohan tässä järkeä, kun ollaan EU-kansalaisia ilman puolisoakin. 

Tällä juuri jonotetulla info-tiskillä naurahdetaan. Ette te tätä suomalaisena tarvitse, mutta jos välttämättä haluatte sen, menkää huoneeseen numero 1092.  Se on tuolla ja aika kaukana. Hiki virtaa. Alkaa olla paniikki: saadaanko tätä todistusta ajoissa. Saadaanko sitä ylipäänsä. Ollaan oltu jo 1,5 tuntia matkassa. Luulevatko työtoverit, että siellä sitä lintsataan.

Mennään huoneeseen numero 1092. Tai ei, ei mennä sisälle, sillä oven vieressä on nuoli ja lappu, jossa sanotaan, että vuoronumero pitäisi hakea "Schnellschalterilta". Mennään hakemaan vuoronumero, joka on viiden numeron päässä ruudulla vilkkuvasta numerosta. Ei siis pitäisi kauaa odottaa. Mutta kauan pitää, vaikka koko huoneen nimi on "nopeatiski". Hikoiluttaa. Eväsbanaani on mennyt laukussa mustaksi. Ei syödä sitä, juodaan vettä noin puoli litraa. Manaillaan. Ollaan jo hipomassa kolmatta tuntia.

Viimein on oma vuoro. Mennään huoneeseen, missä naishenkilö ottaa täytetyn lomakkeen ja passin, pyytää odottamaan käytävällä. Odotetaan 10 minuuttia. Naishenkilö pyytää takaisin ja kehottaa täyttämään jo täytetyn lomakkeen toisen puolen, joka ollaan jätetty tyhjäksi, koska se näyttää kaikkinensa toisen puolen kopiolta. Eikä olisi mitään järkeä täyttää asioita kahta kertaa. Kysytään, ollaanko varmoja, että toinenkin puoli täytyy täyttää. Kyllä, ollaan. Aletaan täyttää. Naishenkilö koputtelee rannekelloaan ja huokailee. 

Päätetään vielä varmistaa, että täytyykö tämä toinen puoli nyt aivan todella täyttää, kun toinen puoli, joka on jo täytetty, on tismalleen samanlainen. Ai. Hetkinen. Ei, ei sentään, miksi te nyt näin temppuilette. Menee viisi minuuttia. Vielä. Freizügigkeitsbescheinigung on sitten vihdoin kädessä. Siinä ei ole leimaa eikä allekirjoituksia. 

Mutta se saa luvan kelvata.
Soitetaan henkilöstöhenkilölle ja sanotaan: sain sen. 
Hän sanoo: pystyisitkö faksaamaan sen sinne kaupungin henkilölle, joka sen pyysi.
Ei, ei pystytä. Ei ole faksia. 

Viimeinen paniikki. Kävelyretki postimerkkiautomaatille, sillä eräs keino on postittaa se heti.
Saadaan puhelu (ihanalta, oikeasti!) henkilöstöhenkilöltä: kuule, riittää, että se on, haen sen myöhemmin, älä enää huoli. Anteeksi kaikesta vaivasta. Mutta nyt on kaikki hyvin. 
 
Joten: palkkani, vihdoin, ropise!

19 kommenttia:

  1. Onnea! Olet ponnistellut sitkeästi. Toivottavasti arki alkaa vähitellen helpottaa.

    Itse en juuri nyt edes jaksa tavata siis ta-va-ta Freizügigkeitsbescheinigungia. Huhhuh!

    Helmi-Maaria, blogissani on sinulle tunnustus! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustelusta, Paula. Ja oi, en itsekään edes tahdo kuulla enää tuota sanaa :D

      Poista
  2. Aika kaamealta tuo kuulostaa. Byrokratia, jonottaminen, kyykyttäminen...sitä tässä maailmassa riittää. Mutta saitpas sen viimein - hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sainpas. Ja toivottavasti vältyn moisilta rupeamilta vastaisuudessa!

      Poista
  3. Onnea!

    Minullakin alkoi hiki virrata kun luin jonotuksesta. Yääääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti selvisit suhteellisen vähällä hikivirralla..

      Poista
  4. Huh, tuohan oli kuin jostain romaanista.

    Saksalaiset ilmeisesti voittavat sekä suomalaiset että ruotsalaiset byrokratiassa, ja ruotsalaisetkin osaavat kaikennäköistä, oli kyse sitten ulkomaalaisen kirjastokortin hankinnasta tai mistä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin..tämä elämä välillä täällä maassa tuntuu siltä, että minut on tuikattu jonkin ahdistavan romaanin päähenkilöksi :D

      Poista
  5. Puuttuu enää se leima!!! Jos Moskova opetti, niin täytyy sanoa, että eipä Saksa Venäjästä jää!!! Osaavat siis olla töykeitä, kyykyttäviä, pikkumaisia vallanvoimissaan aivan kuten itäisen naapurimaan viranomaiset.T.äippä ps. olen puolestasi kiukkuinen!mur.mur

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse leimaa. Oli, ihme kyllä, elektoninen, virallinen dokumentti. Eivät nämä kyykytä, elä huoli. Ovat vain tylsistyneitä työhönsä, luulisin.

      Poista
  6. Jestas, eikö asioita voi enää vaikeammaksi tehdä :( Mutta hiphuraa, sait sen lapun :)

    Enkä edes yritä tavata tuota sanahirviötä. Uskon ja luotan, että en tarvitse sitä sanavarastooni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, ettet tarvitse tuota sanaa ja hirviötä :D

      Poista
  7. Ah, Saksa.
    Byrokratian absurdiudessa ja toimimattomuudessa ilmeisesti Ranska ja erityisesti Italia vievät voiton, näin minulle on kerrottu, mutta kyllä sen huomaa että saksalaisetkin ovat kovin ihastuneita papereihin jotka ovat kolmena kappaleena virallisilla leimoilla.
    Suomi ei yllä lähimainkaan samalle tasolle (korkeintaan täällä suositaan kasvottomia byrokraatteja joille toimitetaan papereita ja sitten jonkin ajan päästä niistä kuullaan tai ei kuulla, mutta varsinaista ihmiskontaktia ei tietenkään tapahdu).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Suomessa taidetaan vältellä kasvokkain toimimista, mutta mielestäni siellä systeemi toimii siinä mielessä mukavasti, ettei tarvitse hikoilla juoksennellessa erilaisiin rakennuksiin esimerkiksi leimojen perässä tuntien ajan. Minä luulin, että Kiina ja Venäjä ja Italia olisivat pahimpia. Kokemusteni perusteella Venäjä jää kauas Saksan byrokratiasta..Ranskasta en tiedäkään, enkä taida tahtoakaan tietää :D Riittää, että täytyy juosta yhden maan sisällä ympyrää..

      Poista
  8. Nauroinpa makeasti. Olen yleensä yrittänyt tällaisissa tilanteissa uskotella, että vika on minussa, että näen tämän yhden lappusen hakemisen niin vaikeana. Virallisten tahojenhan täytyy olla oikeassa ja viranomaisten tuikeiden katseiden oikeutettuja.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh..minusta tuntuu, että omat nauruni tulevat vasta vähän myöhemmin :)

      Poista
  9. Hih, eksyinpä nyt sattumalta juuri sinun blogiisi tuota Freizügigkeitsbescheinigungia googletellessa! No joka tapauksessa: Minulle on nyt vähän epäselvää pitääkö se hankkia, tuleeko se itsekseen vai saako sen unohtaa. Suomen passihan minulla on, työnantaja sen tietää eikä siksi tuota paperia vaadi, enkä oikein ymmärrä mihin sitä tarvitaan jos passi on. Ko. paperin tarpeellisuus/pakollisuus tuntuu etsinnän perusteella olevan vielä vähän auki, mutta ehkä asia selviää vaikka suomalaisilta työkavereilta pian kysellessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Jos työnantajasi ei sitä vaadi, et tarvitse lainkaan. Münchenin kaupunki jostakin syystä halusi moisen lipukkeen..ovat niin byrokraattisia, mutta työnantaja itsessään ei olisi sitä tarvinnut. Toivon, että säästyt vaivalta :)

      Poista
    2. Moi, kiva kuulla! Taidan jättää hankkimatta kunnes joku sitä pyytää...

      Poista