torstai 10. toukokuuta 2012

Alakerrassa lauletaan suuria lauluja

Mihin on kadonnut se aika, jota kannan kohdussani vauhtina hiljaisuus. Tämän päiväni kihersin metsässä; väsyin ilman syytä. Tai ei; kyllä syitä on, jos niitä ajattelee. Joka tapauksessa täällä on tänään ja huomenna hellettä, joten tänään teimme retken metsään, minä ja työtoverini ja lauma lapsia. 


Huomispäiväksi parkkeeraamme puistoon; illalla menen R:n kanssa biergarteniin. Teen sinne krumeluurin iltaruoan mukaan; mansikka-cashew-rucolasalaattia nyt ainakin ja tuoretta obazdaa. Olen löytänyt aivan hullun herkullista salaatinkastikettakin; mansikkabalsamicoa. Uuh. Sammun.


Olen keksinyt uusia juttuja juoneen. Eilen en tosin ehtinyt juurikaan kirjoittaa, mitä nyt kaksi tuntia, kunnes tuli kutsu, jota en voinut vastustaa. Istuin iltaa puoleen yöhön saakka R:n veljen ja lapsuudenystävän kanssa ensin erään italialaisen ravintolan parvekkeella, missä minulla ei ollut nälkä vaikka muut söivät, ja sen jälkeen tunnin ajan irlantilaisessa baarissa, missä tapasin R:n ensimmäisen kerran 2 vuotta ja 3 kuukautta sitten ja ajattelin, että en enää koskaan löydä muita.


Iltaa oli istumassa myös mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Sellainen hyvin herttainen italialainen teatteriohjaaja, jonka kutsuin siltä istumalta syntymäpäivilleni - joita juhlitaan ensi viikolla - ja jonka kanssa oli kelpo keskustelut käynnissä. 

Totta by the way; minä hullu täytän pyöreitä ensi viikon perjantaina. Sen kunniaksi uin joessa ja karaistun; ikää ei voi ottaa vastaan itsestäänselvyytenä. Haluan purra kättä ja jalasta nivelet rikki.

Lukeminen on hidasta. Tosin luen 1Q84:ää sittenkin nopeammin kuin 10 sivua illassa; peräti 20 luen, englanniksi. Sitä paitsi sain eilen taas mukavaa postia. Sami Liuhdolta. Tutustun hänen runosettiinsä heti, kun aika lohkoo kohtuni ehjäksi, eli ensi viikon kiireiden jälkeen. Ensi viikko on lyhyt; vain kolme työpäivää. Ja täysi; kuusi vierasta nukahtaa kattomme alle ja seiniemme sisään. 


Ja sitä paitsi arvatkaa mitä muuta; R:n työkuviot muuttuvat erittäin hyviksi; tänään hän sai kaiken tietää. Hän ei lähdekään Orlandoon, (hyvä etten pikapöksynä ostanut sinne lippua!), eikä hän enää heinäkuusta lähtien ole viittä päivää poissa. Kuinka mukavaa moinen onkaan.

Nauttikaa tuosta valosta, joka katkoo kesän alkua.




16 kommenttia:

  1. Ihanaa,että rakkaasi työkuviot muuttuvat niin että saatte enemmän yhteistä aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, todella toivottua! Hän joutuu jatkossakin olemaan pari-kolme päivää viikosta poissa, mutta mitäs pienistä..

      Poista
  2. Helmi-Maariakin hoilaa iloisia lauluja siellä biergartenissa. Ja onnea sinulle ja R:lle, yhteistä aikaa on paljon enemmän;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, toivottavasti en laula liikaa :D Ja kyllä, yhteinen aika on kova termi..

      Poista
  3. Tervetuloa uudelle vuosikymmenelle! Minä olen asiaan jo hetken totutellut ;)

    Ja lisää yhteistä aikaa sinulle ja R:lle, kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävää nähdä, millaista elämä on 3:lla alkavalla luvulla :D Ei kai ihan hirveästi erilaisempaa..?

      Poista
  4. Kuulostaa mukavalta!

    Minä en ole ikinä uinut joessa. En varmaan uskaltaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kun Veran blogissa mietit, onko sinulla kirjaintunnisteita päällä, niin ei ole. :)

      Poista
    2. Oh, kiitos tiedosta :)

      Ja kokeile joskus jokiuintia. Virta saattaa viedä mennessään, mutta aina sieltä jotenkin ylös pääsee ;)

      Poista
  5. Hmm, melkein jännähkö detalji: meillä on ilmeisesti sama syntymäpäivä. Itselläni pyöreät tulevat tosin täyteen vasta ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Hui. Melkein pelottavaa :) Mun työkaverillakin on samana päivänä synttärit. Joten ainakin kolme meitä taitaa olla :) Onnittelen sua sitten viikon päästä!

      Poista
    2. No, niin. Tässä vaiheessa voinen sitten onnitella virallisesti:
      Oikein paljon onnea pyöreiden täyttymisestä.

      (Vai mitenköhän tuo laskukaava menee - kenties itse täytän vuoden kuluttua 29 vuotta ja 12kk...)

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Minä uskon parisuhteessa läsnäoloon ja läheisyyteen, niinpä jo viikon työmatkat R::ltä milloin Kiinaan, milloin USAan, ovat olleet minulle karvasta juomaa. Ja niihin on uponnut myös monta viikonloppua...Hyvä, kun pääsette moisesta eroon.

    Ennakkoon synttärionnittelut härälle!

    toivottaa
    toinen sarvipää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minustakin on kivaa, kun tulemme olemaan lähempänä :) Kiitoskia onnitteluista ja samoin, jos itsekin härkä olet!

      Poista