torstai 3. toukokuuta 2012

Arkikuviot vievät herneitä nenään

Välillä ajattelen, että olen turha. 

Perkele. 

Mutta sitten taas en. 

Ja sitten ajattelen, että jos olisin turha, en saisi ikinä postia. Viime lauantaina (täällä posti kulkee myös lauantaisin, mitä ylellisyyttä!) tuli ihana apurahapäätös. Tänään kauniita hääkuvia maaliskuulta, kun kävimme kaverini häissä Suomessa.

Ja tuo se postinkantaja myös ei-niin-mukavia asioita. Kuten kirjeen taloyhtiöltä Helsingin kämpästäni, jonka yhä omistan ja jonka omistan vielä monta vuotta, mikäli kukkaro sen sallii, ilmoitus, että kylpyhuoneessa pitäisi tehdä tiivistys- ja kunnostustöitä. 


Thank heavens putkiremonttia sinne ei tule seuraavaan 20 vuoteen. Mutta pitäisi kuitenkin kunnostaa asioita, onhan kyseessä kosteat tilat. Puren hieman hammasta. Jostakin on revittävä rahat. Olen jo nykinyt lapsuusaikojen kaverin hihaa..josko hän voisi homman hoitaa. Apurahaani en kylpyhuoneeseen pistä. Sillä rahalla minä elän kirjoitusta eli siis elän ja hengitän ja tuotan.

Ja sitä paitsi sain myös vuokralaiselta ilmoituksen, että hänen poikaystävänsä muuttaa sinne sisään. En tiennytkään, että asioista ei kysytä enää etukäteen. Olisi se kohteliasta, varsinkin kun olen pitänyt vuokralaista luotettavana. Ja pidän kai vastakin, mutta tuli jotenkin huijattu olo. 

Olen hieman äkäinen. Kirjoittamiselle ei ole ollut tarpeeksi aikaa tai energiaa. Töiden jälkeen olen ollut tavanomaista väsyneempi. On ollut pakko käydä tyhjentämässä ajatukset lenkkipolulla ja sen jälkeen olen oikeastaan jaksanut vain sivun tai kaksi tekstiä tuottaa. Aamuisinkin suurin piirtein saman verran. 


Mutta se pirullinen saksan kurssi on ohi. Opiskelen tästä lähtien itsenäisesti itseni C1-tasolaiseksi. En jaksa enää yhtään liian hitaita oppitunteja. Jos on kysyttävää, käännyn R:n tai työtovereiden puoleen tai soitan naapurin ovikelloa. Pitäisi käydä muutenkin soittamassa, kun sinne on viety meille kuuluva postipaketti. 

Tulisipa jo huominen ja sitä seuraava, eli viikonloppu ja ruhtinaallista aikaa. Huomenna menen vasta kymmeneksi töihin. Sitä ennen ehdin kirjoittaa kolme tuntia, jos herään kuudelta. Mutta haluaisin käydä myös juoksulla, joten ehkä ehdin kirjoittaa vain kaksi tuntia. Tai puolitoista. Sekin riittäisi. Kirjoitan sitten töiden jälkeen ennen R:n kotiin tuloa toiset puolitoista.

On jotenkin vaikea palata tekstin ääreen, kun siitä revitään koko ajan irti. Tuo sivuelämä repii. Ansiotyö ja ärsyttävä hinku saada kesämaha. Grrr. En ole mitään ja silti kaikki. Hyvää yötä. Tai siis työtä.

2 kommenttia:

  1. Halit ja tsemppiä arjen pulmiin. Mutta mikä ihana uutinen tuo apurahapäätös!

    VastaaPoista