maanantai 28. toukokuuta 2012

Kielimestari Virtasen kyydissä

Viime yön unet olivat hajanaiset; menivät rikki tunnin välein. Välillä haukkui koira, jolloin tietysti paniikinomaisesti nousin ylös ja tiirailin pihalle, välillä janotti, välillä aurinko paistoi silmiin, välillä kuulin ääniä ja ajattelin olevani väärässä paikassa.

Heräsin klo 2.30 koiran haukuntaan ja häikäistyin.

Kun uni ei meinannut painaa takaisin, mietin lukukokemustani, viimeisintä; Marja Leena Virtasen kirjoittamaa romaania Kirjeitä kiven alle. Mietin sen huumaavaa kieltä. Sen uskottavia ja epäuskottavia puolia. Sen henkilöitä, vahvoja ja sameita naisia; värittömiä, pistäviä kohtaloita. Voimaa.

Olen iloinen, että tartuin kirjablogeista noukkimaani koukkuun. Kirjeitä kiven alle on ollut erittäin kehuttu teos blogimaailmassa, eikä suotta. Se on riipivän kaunis kieleltään, tyyni ja myrskyisä ja kiinnostava kuva neljän sukupolven naisista. 

Aamun sarasteessa kylpevä vanhempieni pykäämä ja pykäyttämä pytinki.
Kertojina romaanissa toimivat Mar, hänen tyttärensä Siviä sekä Siviän kuollut tytär Marketta, joka piirtää kuvan hänen jälkeensä syntyneestä uudesta, eloon jääneestä tyttärestä, jolle tyrkättiin Marketan nimi. Kuollut Marketta on niin kipeä kohta, ettei Siviä suostu hänestä puhumaan kenellekään. 

Muutenkaan äidit eivät osaa puhua tyttärilleen. Tyttäret ovat isiensä tyttöjä, jotka tuntuvat vihaavan äitejään syystä tai toisesta. Äidit eivät osaa opastaa tyttäriään elämässä; kuukautisista lähtien asioihin ei perehdytetä, vaan elämä täytyy oppia elämään omin avuin. Isät auttavat; ostavat mekkokangasta, antavat rahaa kirjoituskoneeseen, näyttäytyvät ymmärtävinä osapuolina. 

Awww. Suomi on niin nättiä, niin nättiä.
Romaani sijoittuu Itä-Suomeen, alkaa rajan takaa Karjalasta. Pitää lähteä sodan alta evakkoon. Koska olen itsekin idästä, nautin kielestä suunnattomasti; nautin kuvista, elin mukana. Mutta mistä en pitänyt lainkaan, oli kuolleen Marketan näkökulma. Se oli epäuskottava. En ymmärrä, miksei tässä olisi voinut lähestyä kuollutta Markettaa elävän Marketan näkökulmasta, esimerkiksi pelkkien kirjeiden kautta, joita tämä elävä Marketta kuolleelle sisarelleen aikuisikään asti kirjoittelee. Takakannessa sanotaan, että romaani on maagista realismia. Pyh. Ei ole. Ellei sitten takakansitehtailija ole ajatellut, että maagista realismia on kuolleen Marketan ääni. Jos joku maagista realismia tahtoo, lukekoot Pasi-Ilmari Jääskeläistä. Hän on sen lajin mestari. Kirjeitä kiven alle ei ole nähnytkään maagisuutta. Paitsi kielen tasolla; se imee lukijan itseensä.

Lukukokemukseni ei siis ollut täydellisen tyydyttynyt. Siviä ja Mar olivat erittäin vahvoja, kiinnostavia naisia, mutta aina kun tuli Marketan vuoro kertoa, kiinnostukseni hieman lerpahti. Odotin Siviää, odotin Maria. Janosin heidän kohtaloitaan. 

Romaanin vahvin luku alkaa sivulta 161. Siviä siinä lähestyy tyttäriään; kyselee vanhimmalta tytöltään Riikalta, josko tämä voisi opastaa nuorta Markettaa kuukautisten saloihin, kun itse ei siihen kykene. Siviän on helpompi lähestyä Riikkaa nyt, kun tämä on naimisissa. Mutta Riikka ei suostu auttamaan; Siviä antaa kissan Marketalle, kun ei muutenkaan osaa pehmeästi johdattaa elämänsaloihin. 

Virtasen kieli on niin vaikuttavaa, että minä en osaa siitä mitään sanoa. Hän on rakentanut luvut taitavasti; draaman kaari toimii. Kadehdin häntä, jopa, kuten kunnon kirjailijan kuuluu toista kadehtia. Mutta hyvällä tavalla kadehdin; saan itse hänen romaanistaan voimaa ja uskoa. Kykyä jatkaa omaa tietäni. Suosittelen siis kaikille, ihan kaikille, tämä kirja jää mieleen.  

Aamupala järvessä Böllin parissa. Siis Hendrik Böllin.

Minun piti jäädä tänne mökille huomiseen saakka, mutta koska ilmeisesti yöaikaan en pysty, lähden jo kohta pois. Ajan Kouvolan kautta Helsinkiin, tervehdin matkalla pikkuveljen perhettä ja päädyn siskon luo. Abi-koiran kanssa pitää ensin juosta lenkki (ensi lauantaina pitäisi vetäistä 10 kilsaa no-pe-as-ti!) ja uida viimeiset vedot tuolla kylmässä, väreilevässä Saimaassa. Aamuni on ollut valoisa ja hellä. Hiipii jopa ikävä; olisipa R täällä.

PS. Täällä on muita kokemuksia samasta romaanista: Hiirenkorvia, Leena Lumi, Valkoinen kirahvi jne. Ainakin Leenan blogista löytyy linkkejä useisiin muihin blogiarvioihin tästä kirjasta, joten en käy enempää listaamaan, vaan ryntään laiturille ja luen siellä - mitäs muutakaan kuin - omaa käsistäni ja työstän sitä eteenpäin. Ennen kuin lähden sinne lenkille. Ennen kuin uida pulahdan. Ennen kuin jätän mökin taakseni. Ennen kuin toistan itseäni enempää.

2 kommenttia:

  1. Kiva teksti. Sait kinnostumaan kirjasta. Mahtavat on myös maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos kiinnostuit! Suosittelen! Ja kyllä. Suomen järvimaisemat ovat uskomattomia!

      Poista