torstai 24. toukokuuta 2012

Olen viidessadas katse

Minulta pääsee pian itku. 

Siinä päräytän itäsaksalaisella schwalbella. R:n omistamalla.

Sitä ennen lennän Suomeen. 

Menen aamupäiväksi töihin, hyppään sieltä kätevästi junaan, millä hurautan kentälle, istun kaksi ja puoli tuntia kirja sylissäni ennen kuin laskeudun pohjoiseen, karahdan Sintsan luokse, tapaan Tokyo55:ssa kaksi kourallista hyviä ihmisiä, nukun Sintsan lattiassa, herään huomenna Helsingistä, käyn kirjastossa palauttamassa kirjoja maksamassa sakkoja noutamassa uusia kohteita, kurkistan kenties vuokralaistakin, kävelen, kävelen Töölönlahteen ja katson sinisen talon kahvilasta kauas, matkustan siskon pihaan ja pihistän auton, ajan kuutisen tuntia mökille. 

 Michael Jacksonia muistetaan Münchenissä erään hotellin edessä koko ajan.

Ja sitten viimein pysähdyn vaaleaan yöhön ja istun saunassa. 
Katson palavia puita, mietin mummia. 

Ja sitten ovat surunjuhlat. Ovat mustat vaatteet ja meikit poskilla.
Yritän puhua ihmisten edessä, sanoa sanoja niin kuin ne nyt sanon.
Jään mökille yksin kun muut lähtevät, jos todella uskallan 

sillä pelkään petoja. 

Otan kauniita kuvia. 
Ostan salmiakkia ja lakritsijäätelöä, ruisleipää, hapankorppuja. 

Kaupunkisurffareita Englischer Gartenissa.

Ja kun palaan vielä yhdeksi tai kahdeksi yöksi Helsinkiin, humallun pelkästä hengityksestä. Helsinki on ihana ja sen sisällä voi kylpeä. Vaikka ketä ehkä voi tavata. Siellä näkee palavia kasvoja, näkee toista puolta. Mökillä sen sijaan haistaa elämän; tahdon koivunvitsaa ja kourallisen multaa; Helsingissä sen sijaan kävellä korkokengillä ja istua lasin takana kadulla, syödä suuren palan kakkua ja muistaa, etten kuulu enää.

Jos satun vertaamaan Helsinkiä (keskellä Helsinkiä) Müncheniin, menen hiljaiseksi. Nimittäin München on mainio. Harmi, etteivät omat ihmiset ole siellä, ne edes, jotka huomisiltana kohtaan kalaa kuontalossani. Toivottavasti rinnus ei mene ryttyyn. Ettei tule virheitä. Sitä paitsi mitä muuta pitää muistaa ottaa sieltä tänne mukaan. Jotakin. Ettei iske kaipuu ja mihinkään kuulumaton olo.

Muista koskettaa leijonan neniä kun käyt Odeonsplatzilla.
Toivottavasti Suomessa haistaa jo kesän, niin kuin se suomalaisittain on. Toivottavasti mummi näkee kauniita unia myös jatkossa, ehkä niillä on juhlat taivaassa ukin kanssa, ehkä ne syövät siellä lettuja tai popcornia.

Tämän postauksen kuvat ovat herra T:n, tarkemmin sanottuna Vaakkurin, ottamia. Sen kuvia näkee myös Flickerissä.Huikeita otoksia. Tänks!

6 kommenttia:

  1. Tervetuloa itkutalkoisiin, Helmi-Maaria.<333

    Itku ja nauru ovat kaksoissisaria---.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään se sitten olisi..en taida ehtiä Tohmajärvelle asti :/

      Poista
  2. Hankala toivottaa mukavaa matkaa, kun osa siitä menee noin surullisissa merkeissä. Tervetuloa voin kuitenkin toivottaa. Toivottavasti saat haistaa Suomen kesää, vaikka tällä omalla korkeudella onkin enemmän kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän täällä ehtii hieman hymyilläkin, kun tuttuja tapailee! Ainakin tänään täällä mökillä on huikean kaunis kesä/kevät.

      Poista
  3. Kun mumit kuolevat, heistä tulee kukkaniittyjä...

    Suomessa on nyt ihana suvi, sillä ei liian kuuma. Mansikoita, niitä maailman herkullisimpia suomalaisia, voit saada jo Stockan edestä eurolla kipale: Minä ostin kerran toukokuussa juuri ennen lähtöä Zürichiin. R.:n mielestä ylihinnoittelua, minusta kevätiloittelua.

    Voi hyvin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, munkin mummi on nyt niitty täynnä kukkia! Täällä on kyllä tod kaunista. Etenkin täällä möksällä!

      Poista