maanantai 18. kesäkuuta 2012

Liian pitkä sivu elämänkerrastani

jota en tule koskaan kirjoittamaan:

Olen unohtanut juhlistaa erästä asiaa, jonka unohdin itse asiassa muutenkin kokonaan. Tsadaa: olen asunut jo viikon yli vuoden Münchenissä!! Alkuvaikeuksien (joita riittikin sitten näin nopeasti laskettuna 8 kuukaudeksi) jälkeen elämäni täällä on niin somaa, niin kaunista, niin vuoristoista, että pakahdun. Puoli vuotta sitten olin jo luovuttaa. Mutta nyt kaikki on todella toisin. Kaikki on niin, että voisin heijailla ja leijailla!

Kuten täkäläinen suomalaisystäväni rouva I (joka on asunut Saksassa jo 7 vuotta ja Münchenissä 3) sanoo: rakastan tätä kaupunkia. Asiat ovat nyt kuulaasti. En voi tarpeeksi iloita siitä, että olen oppinut kielen nopeammin kuin oletin, että minulla on erityisen mukava työpaikka ja -yhteisö, että R:n kanssa selvisimme alusta, vaikka oli vähällä, että lopetamme kaiken.

Joten tänään, auringon kilkuttaessa kattopaneeleita, naapurini rimputellessa epävireistä pianoaan (varsin sympaattisesti kylläkin), vapaapäivän puuskuttaessa sormissani (sillä uskokaa tai älkää, painan menemään kuin villa; minun käsikseni on kuorrutusta vaille valmis!) aion tanssia joessa ja heittää sinne hengestäni puolet. Sillä tavalla, että hyppään sinne illalla ja valun virtaa pitkin kohti keskustaa, nousen ylös virkeänä, nousen joesta ylös märkänä, pirteämpänä. 

Tämä kaupunki kallistuu aina kun sen sisään menee, eikä sieltä pääse pois.
Minä jään tänne. Olen Münchenin Maaria.

Bodensee Meersburgista nähtynä.
Yöllä tomaatteja oli tullut esiin. Elämäni ensimmäiset itsekasvatetut tomaatit! Loiskahdin niin, että käväisin aamulla juoksulenkillä. Tapoin vahingossa etanan (tai ainakin sen kotilon). Ostin mansikoita ja pilkoin ne murojen sekaan. Ajattelin: tänään en nipota. Kirjoitin heti pari virkettä vihkoon. Ne tulivat mieleen herätessä. Olen laiminlyönyt runoprojektia. Läpsäytin itseäni poskelle. Olen laiminlyönyt henkilökohtaisen hygienian. Unohdin käydä lenkin jälkeen suihkussa. Piti mennä sinne vähin äänin myöhässä.

Viikonloppu meni kutakuinkin nopeasti. Lauantaina käväisimme tosiaan Bodenseellä ja Konstanzissa. Olin pahalla tuulella iltapäivään saakka, sillä vaikka läksimme jo aamutuimaan matkaan, pääsimme Konstanziin vasta kolmelta (sinne kannattaa mennä Meersburgista lautalla). Meitä nimittäin hieman huijattiin. Ystäväpariskunta huijasi meitä. Uskomatonta, mutta totta.

Konstanzin rantoja
Matkan tarkoitus kun ei ollutkaan päiväretki Konstanziin, vaan ystäväpariskunnan asioiden hoitelua, ja sen jälkeen muutaman tunnin retki Konstanziin, sekä meidän käyttäminen kuskina. No, ei siinä mitään, tämä pariskunta on auttanut meitä aina, joten tottakai mekin autamme takaisin, mutta olisi ollut kiva, että olisivat pyytäneet sitä apua ja kertoneet matkan todellisen tarkoituksen. Meillä kun oli uimatarvikkeet ja kaikki muut turistivehkeet mukana. 

No. Pääsin silti pulahtamaan kylmään järveen, ottamaan kuvia ja näkemään, kuinka Sveitsi kasvaa toisella puolella järveä. Sitä paitsi harmitti sitten illalla, että olin niin pahantuulinen päivällä. Juonut kai myrkkyä. Saimme sitä paitsi hienon asian matkalta; 5 litraa itsetehtyä omena-päärynämehua sellaiselta pieneltä maatilalta. Se on niin hyvää, niin raikasta, että sitä on jäljellä ehkä desi tai kaksi. Sitä paitsi ajoin ensimmäisen kerran elämässäni 180 kilometriä tunnissa. 160 on tosin tarpeeksi. 180 tuntui nivelissä.

Bodensee
Eilen piti mennä oikein hurjalle pyöräretkelle, joka olisi vienyt koko päivän. Noh. Uutukainen, arvokas pyöräni sanoi rits ja se sanoi myös rats. Kyllä suututti. Etujarrut löivät kiinni ja pysyivät puolikiinni koko ajan, vaikka mitä yritin tehdä. Olin niin raivoissani, että korvani punoittivat. En voi sietää koneita enkä tekniikkaa. Niihin ei koskaan voi luottaa. Ja silti haluan niistä kaiken. Etenkin, jos sijoitan niihin vähästä omaisuudestani suuren osan. Tänään pitää mennä korvat punaisina pyöräliikkeeseen ja sanoa, että korjatkaa tämä, kiitos. 

Pääsimme sentään edes vähän ajelulle. Olipahan kovaa jalkatreeniä, kun jarrut puolipäällä poljin 12 kilometriä Feringaseelle ja toiset mokomat takaisin. Eksyimme taitavasti reitiltä, ja minun sydämeni oli leikata yhtä lailla kiinni kuin pyöräni etujarrut, sillä jouduimme syystä tai ensimmäisestä ylittämään aika vauhdikkaan autobahnin tuosta noin vain pyörät kourissa.

Meersburg
Illalla menimme biergarteniin katsomaan Saksa-Tanska pelin. Minä ajoin sinne skootterilla, R oli kyydissä. Painobalanssi oli hukassa; R on 40 kiloa painavampi kuin minä, joten meinasimme kirjaimellisesti haukata ilmaa. Sitä paitsi skootterikulta päätti tehdä stopin suositun ravintolan eteen, joten kappas, hankin huomiota. Sain aplodeja. Sain tosin aplodeja myös sitten, kun skootteri päätti ponnistelujen jälkeen kulkea uudestaan.

En avaisi televisiota yksin ollessa jalkapallon takia, mutta täytyy myöntää, että täällä on tunnelma toinen. Etenkin, jos pelin näkee biergartenissa. Ihmiset ovat sisällä pelissä, vaikkakin ulkona ruudulta ja kentältä. Se huuto, mikä nousee, kun tulee maali; se huuto. Mikä murina, mikä kohahdus, kun maalia ei tule tai kun vastarannankiiskit saavat maalin. Aika hienoa. Ensi perjantain pelin katselen Berliinissä. Tulee kiire ajaa töiden jälkeen sinne saakka, jotta ehtii pelin nähdä. 


Minä kirjoitan nyt. Sitten menen rannalle lukemaan. Sitten sanon R:lle haloo, herra Hertz, vaikka meillä onkin ollut hyvin niukkaa sananvaihtoa viime päivinä. On aika mojovaa, että niinkin rakastunut pariskunta kuin me voi olla toisinaan niinkin silmistynyt. En ole ennen ollut noin jääräpäisen ihmisen kanssa. Ehkä se tekee jääräpäiselle luonteelleni varsin hyvää.

17 kommenttia:

  1. Aina ei kaikki suju niin kuin pitäisi..;))

    Onnittelut 1v. päivän johdosta, Helmi-Maaria, ja oikein kivaa juhannusviikkoa sinulle.<333

    VastaaPoista
  2. Kuorrutusta vailla oleva kässäri ansaitsee onnittelut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis! Se itse asiassa taitaa olla jopa valmiimpi kuin kuorruttamista vaille ;)

      Poista
  3. Jännittävää kuulla palasia elämästä siellä toisaalla. Minä tein juuri reissun maailmalle, mutta siellä kaikki tuntui jotenkin vinksahtaneelta (vaikka ihanalla tavalla) ja mietin, mahtaisinko sopeutua sikäläiseen elämänmenoon. Muualla maailmassa aina jotenkin ahdistaa se, että ihmisiä on niin paljon. Pitäisi muuttaa autiolle seudulle ja erämaahan, ei minusta ole ihmishälinässä asumaan ja elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin ahdistaa ihmisvilinä, enkä mielelläni mene etenkään viikonloppuisin täällä keskustaan. Onneksi kotimme on hiljaisella kadulla ja lähellä virtaavaa vettä!

      Poista
  4. Viihtyminen on hyvin tärkeää. Minä viihdyn täällä erinomaisesti ja olen viihtynyt koko ajan, kohta kaksi vuotta, mutta olen samalla koko ajan miettinyt, miten mahdotonta olisi asua ulkomailla, jos ei viihtyisi siellä. En voisi koskaan asua Saksassa. :-P Mutta tosi monet tykkäävät asua siellä. Lähiaikoina on ollut sen verran kauheaa, että oikeastaan ainoa lohtu on tullut Amsterdamissa asumisesta.

    Hollantilaisten jalkapallohuuma oli kyllä tosi rasittavaa. Oranssia krääsää joka puolella ja vuvuzelat soivat. Onneksi siitä nyt päästiin. Eilen illalla kuului hyvin meille aina, kun joku teki maalin tai melkein teki maalin.

    Olen menossa kai miehen kanssa Berliiniin elokuun loppupuolella, hänellä on siellä konferenssi. Ei vielä hajuakaan, mitä minä siellä teen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ilman viihtymistä ei pystyisi pidemmän päälle. Siellä oli varmaan pettynyttä kansaa eilen..?

      Berliinissä kannattaa käydä tsekkaamassa ainakin juutalaisten muistomerkki. Vaikuttava!

      Poista
  5. Ihana Maaria, että viihdyt kaikenlaisten sattumien ja ei sujumisten kanssa. Niin sitä pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt jo viihdyttää, vaikkei talvella oikein hymyilyttänytkään!

      Poista
  6. Ihanasti kerrottu, kiitos. Ja Onnittelut 1 v johdosta:)

    VastaaPoista
  7. Ihana kuulla, että olet kotiutunut. Se on hirmuisen tärkeää. Viihtyminen ja vähittäinen integroituminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, integroituminen on piste iin päällä, jos niin voi sanoa. Kaikista tärkeintä, oikeastaan!

      Poista
  8. Olipa mukava lukea kuulumisiasi. Kirjoitat niin värikkäästi, sujuvasti, kauniisti, persoonallisesti. Tykkään!

    Ja kiva kuulla, että pitkällisten alkuvaikeuksien jälkeen elämä on mallillaan ja olet kotiutunut. Vaikka itse olenkin kasvattanut tosi syvät juuret pohjoiskarjalaiseen multaan, niin välillä haaveilen asuvani ulkomailla. On lohdullista kuulla, että sopeutuminen on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kasvoin aikoinani pohjoiskarjalaiseen multaan! Että taidetaan tulla samankaltaisilta juurilta.

      Pohjoiskarjalaisella sydämellä varustettuna pärjännee missä vain ;)

      Poista
  9. Mukava lukea (hieman jälkijunassa, blogistania on meinannut juosta minua karkuun mutta nyt kirin taas kiinni) ilosta ja hyvästä mielestä :)

    Ihmeellisiä nuo uudet pyörät jarruineen. Minulla oli muutama vuosi takaperin ihan sama juttu uutukaiseni kanssa, jarrut vain jumivat etupäässä. Onneksi kotikonstit (mies ja kätevät kädet) auttoivat :) Mukavia pyöräilykilometrejä ja hauskaa juhannusta!

    VastaaPoista