maanantai 11. kesäkuuta 2012

Oh, fiori italiani

Jostakin syystä haluan aina koskettaa raunioita.
Hei, olen tullut takaisin kotiin; putoan ikkunan läpi pulloon. Siellä hölskyy kimalteleva Italia ja minä tanssin sen käden pinnalla kynsissä nukkaa, silmissä sitruunasaippuaa. Kuten ennen olen hokenut ja yhä hoen: matkailu avartaa, matkailu antaa minulle sanoja. Matkailu on antanut esikoisromaaniini täydellisimmät lauseet, esimerkiksi, toisen romaanini lähtökohdat, sydämeeni jylhyyttä.

Sateinen perjantaikiipeily kohti taivasta Riva del Gardalla.
Ja nyt sain taas jotakin, enkä malta irrottautua koneelta koko päivänä; kirjoitan ovia auki ja kiinni. Katsokaa nyt näitä kuvia, joista ei välity kuin pikkuinen osa tunnelmia; minä haluan naimisiin Veronan kanssa.

Raaka vilaus Gargnanosta, missä söimme eräänä iltana kuin hyeenat.
Olen onnellinen. Että saan asua täällä kauniiden laaksojen kynnyksellä. Että täältä on reilun kolmensadan kilometrin matka hentoon ihoon. Joka puolella vuoria ja auringon karkeat kättelyt. Kun ajaa Itävallan läpi Italian puolelle on rinta pakahtua ihastuksesta. Ja sitten Italian puolella kellot lyövät ajan pois, keinuvat korvissa, emmekä muista mihin olemme jääneet. 

Ostin tapojeni vastaisesti opaskirjan ja luin sitä vahingossa liian kauan amfiteatterin hartaudessa.

Loma oli siis kertaalleen toistettuna loistava. Riva del Garda oli ihan nätti kaupunki, mutta ensi kerralla majoittunemme hieman alemmas Gardajärven kylkeen. Riva del Gardan vanha kaupunki oli parasta antia tai ehkä kiipeäminen ylös kohti alttaria tuhanteen metriin, mutta muuten se oli turistien, hotellien ja leirintäalueiden peittämä kaistale kartalla. 

Pentu! Mikä ihana pikku olento.
Verona sen sijaan vei sydämestä puolet. Se on aivan uskomattoman kaunis, idyllinen, rosoinen kaupunki. Sen pieniin kujiin on mahdoton eksyä tuntematta ihastusta. Se on tavattoman kirjoitettu kaupunki; minä halasin siellä Dantea ja silmäilin Julian seiniä ja kuvittelin, kuinka kaikkien aikojen kirjailijat ovat siellä kulkeneet, istuneet ehkä samassa kohdassa amfiteatteria kuin minä. Romeon taloksi nimetty talo oli hiljainen, ketään se ei kiinnostanut, mutta minä hymyilin sen ohi kulkiessani ja muistin, mikä on tärkeää. 

Julian talo oli tungospesäke, mutta sai sieltä vähän irtikin.

Otin kuvia röpelöisistä taloista, kukista, elämän jäljistä. Otin kuvia R:stä ja teki mieli kosia. Hullua. Mutta en sentään kosinut, enkä kosi koskaan, minä annan nyt vinkkejä heille, jotka  matkustavat autolla Saksan läpi Italiaan. 

Romeon ja Julian tarinan kirvoittamia rakkaudentunnustuksia.

Ensinnäkin kannattaa seurata, milloin Saksassa on juhlallisia päiviä. Nimittäin autovirta lomapaikkoihin on hyytävä. Olimme fiksuja ja heräsimme torstaina matkaan varhain, mutta silti jäimme loppusuoralla läkähdyttävään ruuhkaan. Seuraavalla kerralla heräämme siis pari tuntia aiemmin välttääksemme kaiken peuhaamisen pakokaasuonkaloissa.

Olen kasvo, olen Italian runnomaton ruusu.
Itävallassa pitää maksaa tietullia, jos matkustaa moottoritietä pitkin. 8 eurolla saa 10 päivän oikeuden ajella. Innsbruckin jälkeen alkaa sanaton matka. Ei pysty hengittämään, pissaa täytyy pidellä. On niin järjettömän kaunista. Niin hellyyttävää, että ei muista, miten kuiva maailma oikeasti voi olla kaiken vehreän alla. Täytyy myös maksaa ns. Brennerin tulli, 12 euroa, mutta sen maksaa riemuiten, sillä reitti alas ja takaisin on huikea.

Veronassa sijaitsee Italian kattavin kirjasto.
Myös Italian puolella tietullia pitää maksaa, jos käyttää moottoritietä. Poistulomatkalla vältimme tullit ja ajelimme pieniä teitä pitkin, vyöryimme laaksoihin ja vuorten väleihin ja minä otin kuvia taakse jäävistä kylistä. Samoin Gardajärveltä Veronaan pääsee reilussa tunnissa käyttämällä pieniä teitä. Näkemällä yksinkertaisesti enemmän. Ensi kerralla pyöräilemme sinne ja aina.

Veronaa joka puolelta.
Eilen lähdimme vasta noin kuuden aikaan illalla ajelemaan kohti kotia. Ruuhkaa tuli vastaan Italian ja Itävallan rajalla, vaikka kuvittelimme, että kaikki olivat lähteneet paluumatkalle jo aamulla. Kotiuduimme yhdeltätoista, sillä tunti piti seisoskella ruuhkassa ja puolikas tunti odotellessa ruokaa matkan varrella. Söimme riistoruokalassa, mutta sen maisemat hinkuivat niin, että ruoka maistui rattoisalta.

Dante, oi Dante.
Ja kyllä; lähden lähelle vielä tämänkin jälkeen, katson kuinka sade tippuu porkkanapellolle, kuinka viiniköynnökset kätkevät sisäänsä. Ensimmäinen kertani Italiassa, ja minä olen vietyä naista. Ei ihme, että Vera Vala on jämähtänyt sinne sekä yläasteaikojen toveruuteni neiti E. Minusta tulee vielä Veran tai E:n naapuri joku kaunis, kultareunainen päivä, varokoot selustojaan vain. Opettelen kasvattamaan vihannekset oikein ja perustan vihannestehtaan. 

Linnanjäänteitä Arcossa.
 PS. Minun on kai pakko esitellä lisää näkymiä seuraavassa postauksessa. Niin kauniita otoksia tuli automatkojenkin varrelta. Sitä paitsi vihdoin on varattu talo läheltä Venetsiaa elokuulle. Yhdeksi viikoksi. Vieläpä huokealla, sillä vain 170 euroa per nuppikunta täytyy pulittaa suhteellisen hienosta asunnosta.

10 kommenttia:

  1. Eläköön Italia!!!

    Kiitos postauksesta, Helmi-Maria.<333

    VastaaPoista
  2. Mukava päästä lukemaan matkakertomustasi :) Tuo toinen kuva oli erityisen hauska, vinkeä ilme sinulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli olen-nyt-suuttunut-mukamas-ilme :D Tehokas tietyissä tilanteissa, joissakin ei lainkaan, etenkään jos käy naurattamaan kesken muka-suuttumisen. Oli kyllä ihana matka, siitä voisin kirjoittaa tuhat sanaa lisää!

      Poista
  3. Kivoja kuvia, varsinkin tuo rakkaudentunnustusseinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli aika päheä seinä, joten ei ihme, että kuvakin on :)

      Poista
  4. Veronassa on yllättävän vanhoja, topimivia rakennuksia. Ystävämme tytär on käynyt siellä taidekoulua, joka on muistaakseni 1000 vuotta vanha. Minäkin hipelöin vanhoja taloja. Viimeksi Zürichissä, jonka vanhassa kaupungissa on todella vanhoja ja toimivia, upeita taloja.

    Me vedetään kohta pitkää tikkua, olemmeko ensi keväänä Decenzanossa, Gardalla vai Edinburghissa, Skotlannissa. Minua rassaa, kun on Venetsia kokematta...ja kaikki sinne vetää.

    Tuo kuva, joka lienee otettu parvekkeelta, jossa Garda takana, on kiva. Minulla on itsestäni samassa kulisissa otettu, mutta vielä myös sypressit näkyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verona oli aivan huikea, ihana. Kävisin mielelläni siellä taidekoulua :) No, jos päädytte Gardalle, niin sieltähän voi aina hurauttaa Venetsiaan, eikös? Meidänkin oli tarkoitus, mutta näin lyhyellä lomalla ei viitsitty sitten.

      Skotlannissa tahtoisin joskus käydä. Samoin Sveitsissä. Eiköhän tässä vielä kaikkialle ehditä jonain hyvänä vuonna :)

      Poista
  5. Huikean kaunista tuolla,ei ihme ,että olet myyty.Italia on jäänyt minulle vähän tuntamattomaksi,koska keskityin aina Espanjaan.Ainoa Italian reissuni oli 14,vuotiaana,ja silloinkin ihan pohjoisessa siellä.Tosin olen melkein ollut Venetsiassa,sillä olin siellä äidin mahassa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei lainkaan ihme, että niin monet ovat Italia-faneja :)

      Poista