tiistai 26. kesäkuuta 2012

On rakkautes ääretön

Christopher Street Day, Berlin.

Huojun. Minulta on lähtenyt tuntoaisti. Viikonloppu Berliinissä (tai tarkemmin otettuna lauantaipäivä Berliinissä, sillä muun ajan olimme hotellilla Müggelseellä) valui ohitse nopeasti. Näin jotakin paljon pirteämpää sekä ällöttävää. Sain uuden tukan ja himokengät. Kävelin CSD-paraatin halki. Eräs miespariskunta puuhaili vähän liian irvokkaita asioita keskellä päivää, keskellä puistoa, ja ajattelin, että tässä sitä seisotaan. Kirjaimellisesti yöks. Piti kävellä pikaisesti livohkaan. Haluan koiranpennun ja terävät kulmahampaat.

Ihmiskuntaa.
Sunnuntaina palasin kotiin, ja tapasin myös suomalaisheppuja, jotka ovat saapuneet tänne elokuvafestareille ja jotka ovat hupaisia. Eilen satoi vettä, en päässytkään ratsastamaan, vatsaa raapi kesä, silmiä pienet surut. Sitä paitsi olen lukenut viikon aikana kolme kirjaa, joista yksi on ylitse muiden, ja josta minun on aivan pakko nyt kertoa.

Uusi tukka, hieno, ei itketä!

Kyseessä on Maria Peuran esikoisteos nimeltä On rakkautes ääretön. Se kertoo insestistä; pedofiiliukista. Saara on isovanhempiensa hoivissa, kun oma koti on rikki. Isoisä leikkii Saaran kanssa, lävistää, purkaa kipuaan, tartuttaa sitä Saaraan. Kertojana toimii pääasiassa Saara, mutta mielestäni on hyvä, että myös ukin näkökulma putkahtaa esiin välillä. Alussa ajattelin nimittäin, että ei tämä voi toimia; ei ole uskottavaa, että tarinan kertoo seitsenvuotias lapsi. Ei sillä voi olla tällaista sanavarastoa, ei se osaa, en usko. 

Mutta tämä suorastaan loistava romaani kaapi minusta epäuskon heti alkumetreillä irti. Se toimii, kaikkinensa, kaikin puolin. Ahmin kiinnostavan, aran tarinan parissa tunnissa ja tunsin kihelmöintiä, kuten aina tunnen, kun koen jotakin läpikuultavan hienoa. Kirjan kieli oli kaunista, sen kieli oli lapsen tasoa mutta tavattoman virkeää. Sattuu Saaraan sattuu lukijaan, ukkiin sattuu ja mummiin, perhe on pahin. Saara etsii kiintopisteitä; ukki on kiintopiste. Se rakastaa, kun sen kanssa leikkii.

Lopussa, kuten kaikissa onnellisissa lopuissa, Saara pääsee onneksi turvallisten aikuisten silmiin. Vaikka oma koti pysyy rikki, hänen elämänsä kääntyy valoisammaksi. Hän selviää kyllä. Sitä paitsi nyt kun mietin, on vain hyvä, että kertojana on lapsi. Raaka tarina ei tunnu niin pahalta, kun sen lähtökohtana ovat viattomat, puhtaat lapsensilmät, jotka eivät ymmärrä tätä kaikkea. Ei ymmärrä moni muukaan. Minä en ymmärrä; tämä on totta. Niin moni on joutunut pahan valtaan, niin moni lapsi kylmään veteen.

Suosittelen tätä romaania aivan vilpittömästi ja kaikille. Aihe on tärkeä, julma, kuten todellisuus. Minusta tuli kertaheitolla Maria Peura -fani, ja hyllyssä odottaakin seuraava teos, Vedenaliset, luku-urakkaa. Jään mielenkiinnolla seuraamaan näin taitavan kollegan uraa sivusta.

Paraatilaisia.
Sitä paitsi ennen tätä teosta luin Katja Ketun esikoisen, Surujenkerääjän, mikä suorastaan väsytti. En oikein jaksanut kahlata sitä läpi. Kettu osaa kyllä kertoa; Surujenkerääjän kieli ja kertoja ovat uskottavat sekä rikkaat, mutta juoni tavattoman tylsä. 

Mistä tulikin mieleen, että ei se tosiaankaan riitä, että kieli on kunnossa. Pitäisi muistaa tämä aina, kun sujauttelen papereihin kauniita sanoja ja yhdistelmiä. Surujenkerääjästä en nyt viitsi enempää pakahdella, kun ei oikein ole mitään sanottavaa. Luin sen kyllä loppuun, mutta hitaasti ja haukotellen.

8 kommenttia:

  1. Tuo Peuran kirja on ihan törkeän hyvin tehty. Ahdistava ja liikuttava.

    Onnea kengistä! Kengät on aina ihihiii.

    D/Missio kässäri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aivan todella kova veto tämä romaani. Kiitos, kengät ovat tosiaan aina uulalaa.

      Poista
  2. Peuran esikoinen on huippu! Se kosketti aikanaan niin unohtumattomasti, että se palaa yhä joskus ajatuksiini. Täytyisi lukea tuo Vedenaliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskon, että palaa ajatuksiin myöhemminkin. Oli niin loistokas :)

      Poista
  3. Onnea uusista kengistä, ja tukasta! Minulla tuo Peura odottelee hyllyllä lukuvuoroa, kerään vielä rohkeutta. Viime vuosina lukemistoni on pääasiassa koostunut todellisuuspaosta ja klassikoista, joskus vain todellinen elämä on niin hirveää, ettei sitä enää haluaisi enää kirjoista lukea. Hieno postaus, houkuttelee lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks. Ja kyllä, lue tämä ihmeessä, jos se vielä hyllylläkin odottelee! Mielenkiinnolla kuulen muidenkin mielipiteitä :)

      Poista
  4. Tukka on hieno, mutta kysyn vain missä on kuva himokengistä? :)

    Kiitos vinkistä, Maria Peuraan pitäisikin tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, laitan johonkin postaukseen himokenkäkuvan :)

      Poista