tiistai 12. kesäkuuta 2012

Pahoinvointia

Oksettaa. Nykyään usein. Syönköhän jotenkin väärin. Vai nukunko liian vähän. Ei ainakaan ole pelkoa siitä, että pahoinvointi johtuisi lisääntymisestä. En lisäänny. Vielä ainakaan. 

Otteita Veronan kaduilta.
Sain eilen hylsyn, joka kirpaisi ehkä enemmän kuin muut. Se nimittäin tuli kustantamolta, johon olin hieman asettanut odotuksia. Nimittäin tältä kustantamolta sain 3,5 vuotta sitten palautetta tästä samaisesta käsiksestäni. Nytkin tuli palautteellinen hylsy, joten en laskenut siipiäni aivan lyttyyn. 


Mutta se on selvää, että minun on tapettava tuo käsis. Itkettää vähän. Se on minun esikoiseni. Sen jälkeen olen kirjoittanut kaksi julkaistua romaania ja muuttanut tuota esikoista lisää, mutta se ei kelpaa. Se on vakavasti kehitysvammainen eikä kohtalo suo sille syntymisen huumaa. 


Ehkä oksettaa juuri siksi. Että olen päästämässä yhteensä noin 6 vuotta kestäneen työn viemäriin. Hautaan sen multaan ja sappeen, hautaan sen kivien alle, heitän Isariin. Täällä sataa. Kastuin työmatkalla niin pahasti, että nauroin. Pikkuhousuja myöten olin märkä; vesi tunki nahkakengistä sukkiin ja kynsien väleihin.


Minä tapan sinut. Sinut minä tapan, kuusivuotisen unelman, jota luettuaan eräs, mm. Sofi Oksasen "löytänyt" kustannusalan ihminen sanoi, että minusta tulee vielä kirjailija, että se on selvää (kyllä, näinä hetkinä on pakko lohduttaa itseä kaivamalla muistinsopukoista vierailta ihmisiltä saatuja itsetuntoa kohottaneita lauseita). Mutta nyt minä tapan minun intohimoni; käsikseni kaikilta ajoilta. Sormi liippaa jo delete-nappia. Ehkä hautaan sen kovalevylle. Palaan joskus silmät harmaina lukemaan ensimmäisiä oikeita, kauniita lauseitani, joiden alta ei juonta tarpeeksi selvästi erota. Tietysti voisin toivoa, että oma kustantajani siihen vielä tarttuisi, mutta se ei ainakaan vuosi sitten vielä uponnut, minun Pintanaarmujani, minun kehitykseni napanuora.


Tuolta vuoden takaisesta postauksestani voi lukea katkelman Pintanaarmuista. Sen jälkeen olen lisännyt sinne yhden kertojaäänen lisää, yhden kokonaisen henkilön. Minulla on vieroitusoireita. Hirveä syyllisyys, kun omaa rakasta pitää lähteä murhaamaan. Sitä paitsi miten monta tuntia sen kirjoittamiseen onkaan kulunut. Että saapa nähdä, pystynkö rikollisiin toimiin. Pystynkö hävittämään ystäväni kuusi vuotta vanhan käsiksen tuosta noin vain, jota olen kirjoittanut kuukausi- ja vuosikaupalla välillä jopa 8 tuntia putkeen, pitämällä vain hätäisiä vessa- ja välipalataukoja.


26 kommenttia:

  1. Tsemppiä pahaan oloon ja hylsyihin. Ja intoa kuitenkin kirjoittamiseen, johon sinulla selvästi on lahjoja.

    (Verona on ihana kaupunki!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskia tsemppauksesta! Intoa aina kyllä saa kaivettua tavalla tai toisella. Mutta harmistuttaa vain tämä esikoisen alamäki :( Ja kyllä; Verona on aivan ihana!

      Poista
  2. Ensinnäkään älä nyt ihmeessä mene poistamaan esikoistasi. Otat sieltä sen, mikä on hyvää ja jätät loput uinumaan.

    Toisekseen sinusta tuli kirjailija, ja nyt vain kehityt edelleen kirjailijana.

    Kolmanneksi minullakin on ollut pahoinvointia ja huimausta, minulla on melkein ain atähän aikaan vuodesta, mutta se ei voi liittyä vain kuumuuteen, koska joskus on myös viileinä päivinä. Olen päätellyt syyn olevan joko allergiassa (siitepöly) tai sitten huonossa syömisessä. Jos nimittäin syön vähemmän hiilareita, yleensä pahoinvointai ei ole. Ellen ole tosi väsynyt.

    Isot halit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vera. Niin kai pitää sitten tehdä, että otan kaiken hyvän. Tosin mielestäni tuossa on hyvä juoni. Blaah.

      Ja totta, kehityn vain, kuten me kaikki :)

      Voisikohan munkin paha olo johtua allergiasta? Täällä Saksassa olen huomannut olevani allerginen..kastanjalle. Ja kastanjaa kasvaa joka kulmalla...

      Poista
  3. Mitenkähän täsä nyt tsemppaisi sinua? Älä ihmeessä tuhoa esikoistasi, omaa lastasi. Tekstit kypsyvät itsestään myös hyllyssä tai kovalevyllä ollessaan, ja jonain päivänä huomaat varmasti, että voit käyttää siitä ainakin jotain. Näin on käynyt itsellenikin. Se on ollut välttämätön kirjoittamiskehityksen vaihe, ja se on vienyt sinua varmasti huimasti eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kai minä sitten vain hautaan sen, enkä tuhoa. Ja se on aivan totta, että tämä ensimmäinen käsis on kasvattanut ja potkinut eteenpäin!

      Poista
  4. Oi, minä tykkään niin sinun sanoistasi, sinun ajatuksistasi..
    Tietenkään et hylkää aarrettasi..
    Minusta tuntuu, että tykkäisin sinun kirjastasi oikeasti..

    sanasi ovat tuoreita, raikkaita, sinun omiasi..niissä on sinun tuoksu!

    ihania kuvia Veronasta.
    haluaisin sinne=)
    halit sulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaakin mennä Veronaan, jos on mahdollista. Ja kiitoksia, lohduttavaa,todella, muuta en osaa sanoa :)

      Poista
  5. Ethän sentään tuhoa esikoistasi?

    Jos saat siitä paremman mielen, hautaa se jonnekin, mutta sellaiseen paikkaan, että pystyt palaamaan sen ääreen vielä! Et saa menettää sitä.

    Parhaimmatkaan eivät kaikessa onnistu. Parhaimmat vain tekevät paljon ja silloin syntyy välissä myös timantteja. Älä lannistu, sillä tiedät, että sinulla on lahja, jota voit jakaa muille! Jatka uutta tekstiä, puhdista itsesi tästä pahoinvoinnista. Tai kylve harmissasi, jos se auttaa, jotta voit nousta siitä kohta uuteen entistä rohkeampaan liitoon!

    Kovasti tsemppiä, lujaa uskoa ja tähtikirkkaita ajatuksia, Helmi-Maaria <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkini sanoi kerran, että älä koskaan polta tekstejäsi. Hän on niin mennyt omilleen tekemään. Joten kai pitää ottaa "vaarista" neuvo. Ja pelkästään haudata.

      Kiitos tsempeistä, Paula!

      Poista
  6. Noita työhön käytettyjä tunteja ei juuri kannata laskea. Tai jos päättää laskea niitä, niin laskee ne sitten otsikon Täyttä elämää -alle, eikä Minä yövuorossa - listaan.
    Älä vain kirjaimellisesti hävitä. Talleta johonkin, mutta uskalla ottaa nyt myös se askel pois entisestä kohti jotakin uutta, kun kerran tunnet tarvetta siihen.
    Oletko ajatellut itse sitä, että sinua voisi auttaa, jos kokeilisit kirjoittamisessa konkreettisempia elementtejä?
    Ehdottaisin sinulle sellaista leikkiä, että kokeilisit hahmotella vähän aikaa jotakin oikein konkreettista tarinaa. Aloittaisit kirjoittamalla tarinan rungon. Antaisit syvällisempien ja vertauskuvallisten merkitysten muodostua aikanaan rivien väliin, mutta et aloittaisi niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, olet oikeassa. Ei pitäisi ajatella noita tunteja muuten kuin elämänä, koska sitähän ne ovat olleet. Suurta nautintoa (satunnaisten tuskanpuuskien ohella). Harmittaa vain, kun työn tulos ei kelpaa muille kuin itselle..eikä nyt itsellekään enää.

      Olen tätä työn alla olevaa, neljättä, käsistäni lähtenytkin tekemään juonipohjaisesti. Oli hyvin hankalaa kirjoittaa "selkokieltä", mutta nyt se sujuu, ja juoni on tässä työnvaiheessa pääkohde. En vain tiedä, olenko itse tyytyväinen lopputulokseen kielen tasolta, kun olen pakottautunut aivan toisenlaiseen tyyliin kuin mitä luontaisesti kirjoitan.

      Tuota en oikein osaa, että kirjoittaisin tarinan rungon ensin. Olen kokeillut, muttei onnistu. Nyt, kun tarina alkaa olla hahmotettuna, osaan kirjoittaa sen janaksi paperille. Kai sekin on jo jotain :)

      Poista
  7. Tsemppiä kirjoittamiseen äläkä masennu hylsystä:)

    VastaaPoista
  8. Laita piippuhyllylle tuo vanha tekstisi joksikin aikaa uinumaan. Alitajuntasi kypsyttelee sitä siellä pikkuhiljaa. Ehkä sen on joskus vielä aika nousta kukoistukseen. Kun ajat ja ajattelu kirjojen maailmassa taas muuttuu. Nykyisenä aikana tekstisi ei ehkä ole yhtä akuutti kuin kenties vielä joskus...

    Älä heitä pois, unohda kaikki delete-napit.
    Jatka vain eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia vain juuri on käynyt mielessä pois heittäminen, kun olen sitä kirjoitellutkin niin, että välissä on ollut pitkiä (jopa kahden vuoden pituinen)taukoja. En siis usko, että tuosta on enää kypsymään :/ Mutta ehkä sieltä saa ne parhaat palat poimittua. Ja eteenpäin kyllä jatkan, pakko :)

      Poista
  9. Se ei ole tarkoitus, ettet pidä lopputuloksesta saati tunnusta sitä omaksesi. Mutta saattaa olla, että lopputulokseen kannattaa tosiaan pyrkiä toista reittiä kuin olet aikaisemmin tehnyt. Sen jälkeen, kun olet hahmottanut juonen, voit kirjoittaa yhden luvun kerrallaan uusiksi. Täydentää yksityiskohtia ja elävöittää. Tehdä tekstistä oman näköisen.
    Siinä vaiheessa, kun rakentaa juonta, tekee sen sitten prosessin missä tahansa vaiheessa, kannattanee miettiä erityisesti henkilöiden motiiveja. Miksi he tekevät niin kuin tekevät? Ja huolehtia siitä, että tämä tulee lukijalle selväksi. Se on tarinan selkäranka.
    Kielikuvista kannattaa miettiä, avautuvatko ne lukijalle. Runo voi olla abstrakti, mutta romaani käsittääkseni on ilmaisun muotona sellainen, että se vaatii ymmärrettävyyteen tähtäävää suoruutta. Sanoisin, että romaanin kielikuvien pitää olla jollakin tapaa enemmän aisoissa, kuin runossa.
    Ja nämähän ovat vain minun ajatuksiani...mutta tarkoitukseni on auttaa sinua ja saada sinut miettimään tätä, koska luulen että tästä voisi olla sinulle apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kaikesta on aina apua :) Ja hyvähän noita on miettiä...tuossa Pintanaarmuissa en juurikaan ole viljellyt kielikuvia, ja luulin todella, että uusin versio olisi ollut selkeä, mutta siinä taitavat pomppia liikaa näkökulmat. Mikä ei todellakaan ole hyvä asia. Mutta jos vielä koskaan palaan tuohon käsikseen (mitä epäilen juuri näinä päivinä) taidan tehdä noin, että hahmotan juonen ja kirjoitan luvuittain uusiksi.

      Poista
  10. Ai niin, ja tosiaan, se minun piti sanoa vielä myös, että itse keskusteltuani kerran tekstistäni kustannustoimittajan kanssa, sain kuulla, etteivät kaikki aiheet kanna romaaneiksi. Pöydällä oli kaksi käsikirjoitustani. Toisen hän näki romaanina ja toisen ei.
    Jos et näe ensimmäistä tekstiäsi enää romaanina, niin älä pakota sitä sellaiseksi. Mutta säästä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin..ongelma on se, että itse kyllä näen sen romaanina. Taitaa olla ihan vinksahtanut käsitys itsellä :)

      Poista
  11. Noudata vaarin neuvoa, älä vain mene polttamaan esikoistasi! Pistä se talteen, piiloon, odottamaan parempaa päivää. Sääli, jos sanasi valuvat viemäriin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen jo päättänyt, että ukin ohjeilla elelen. En heitä pois. Mutten halua nyt nähdäkään koko tekstiä.

      Poista
  12. 'Kauniit lauseet, joista juoni ei erotu.'

    Minulle tuo kuulostaa siltä, että sinusta on tulossa Suuri Runoilija!

    Älä tuhoa sitä rakasta ensimmäistäsi, vaan hautaa se hautumaan. Unohda se! Se hautuu alitajunnassasi syömättä enrgiaasi uusilta haasteilta ja eräänä päivänä olet valmis kaivamaan sen esille. Tee hyvä karttapiirros, että löydät sen ilta-auringon viime säteiden eräänä loppusuven hetkenä kauniisti siilautuessa plataanien lehtien lomitse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri runoilijakin olisi kunniatehtävä. Mutta mielestäni runous on tuhannesti vaikeampaa kuin proosa. Katson kauhun sekaisella kunnioituksella runoilijoita; miten he osaavat, miten voivat.

      Mutta haudutetaan nyt sitten. Tai siis haudataan tuo käsis. Ilman että sen repisin riekaleiksi :)

      Poista
  13. Voihan siitä painattaa itselleen kirjan muistoksi? Onpahan omassa hyllyssä kuten "oikeammatkin" kirjat.

    Noin meinasin ainakin omille tekeleilleni tehdä jos ne eivät ketään muita kiinnosta. Yhessä painopaikkassa hintataso oli muistaakseni 75e/5kpl.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh..en mä sellaiseen lähde..kun ilmaiseksi sen saa itselleen tulostamallakin :) Mutta hyvä idea sellaisille, joita oma kirja kutkuttaa!

      Poista