tiistai 3. heinäkuuta 2012

Elämänmenoa

Minä olen eläinten armoilla. Eilen painoin sieraimeni hevosen sierainten tuntumaan ja hengitin sisään ulos taivaaseen. Tänään marsuilin. Silitin myös koiraa käväistessäni supermarketista bataattia sekä saksanpähkinäjuustoa. Ylihuomenna ratsastan taas. Tänään käyn juoksemassa, juoksen vettä nopeammin, ja saan sanat ylös. Tarvitsen niitä. Apua. 

Eräs ehdottomista kirjailijakestosuosikeistani, jonka romaanit luen aina syvästi luottavaisena, on Pirkko Saisio. Vasta nyt luin hänen esikoisromaaninsa Elämänmeno, joka kirjamaailmaan ensimmäisen kerran vuonna 1975. Siitä on tehty draamasarjakin, nyt huomasin, Ylelle. 

Ystäväni Tina-tamma.
Elämänmenossa Eila-äidillä on huolehdittavanaan kolme lasta ja tossukka mies, ja hän on jämähtänyt elämään Kallioon, "kämyiseen" yksiöön. Tuolta Hesarin arvostelusta voi tarkemmin käydä lukaisemassa, mistä Elämänmenossa on kysymys, sillä minähän en tunnetusti jaksa juonia juurikaan sepustella. Arvostelussa mainitaan, että Elämänmenoa lukiessa on tullut mieleen Alpo Ruthin Kämppä. Täytyy sanoa, että minulle tuli samainen teos tunnelmineen mieleen, ja säikähdin, sillä aina säikähdän, jos jollekin iskee samankaltainen assosiaatiosävähdys. 

Saisiolle nostan pikkuista hatutonta päätäni. Kuinka hän onkaan ollut noin lahjakas jo tuossa iässä, 26-vuotiaana esikoiskirjailijana, ja kuinka hän yhäkin osaa. Elämänmeno on synkkä kertomus työläiselämästä, ja lukijan sympatiat kohdistuvat ei-toivottuun Marja-tyttäreen, josta äiti ei tunnu välittävän. Sodan jälkeisen, noen ja hienhajuisen Helsingin voi suorastaan maistaa. Saisio piirtää niin hennon, tarkan kuvan köyhästä elämänmenosta, että kurkkua välillä kuristaa. Silmät pitää sulkea, kun vyö läjähtää. 

Tina odottamassa harjausta puunausta satulointia suitsintaa.
Saisio on minulle suomalainen Duras, vaikka heidän kerrontatyylinsä ovatkin kaukana toisistaan. Niin korkealle arvostan Saisiota. Ei ihmekään, että hänet tämän tästä asetetaan Finlandia-palkintoehdokkaaksi, ja mikä sympaattisinta; hän ei suostu ottamaan palkintoa vastaan, enää, ottiko edes silloin vuonna 2003?

Olen hiljattain lukenut myös Joyce Carol Oatesilta Kosto: Rakkaustarinan. Vaikutuin siitäkin kovasti; kuinka Oates saa lukijan kärvistelemään vihantunteessa, siinä, että oikeudenmukaisuus ei toteudu, että oikeus täytyy usein ottaa omiin käsiin. Romaanin kieli oli häkellyttävää, juoni rapsakka, kaikki kuosit kunnossa, etenkin alusta puoliväliin saakka, mutta myös loppuun asti trallalaa.

Olen yllättynyt, iloisesti, siitä että viime aikoina olen a) ehtinyt lukea hyvin kovin paljon ja b) varsin laadukasta kirjallisuutta. Etenkin suomalaista. Hyvä me!

Ai niin, vielä on pakko mainostaa kustantajani Leevin uudistuksia Ntamon suhteen. Omat romaanini, Minä rakastan sinua nuori mies sekä Silja ja Mai, lähtevät nyt ja tästä lähtien aina huokeaan hintaan. Kannattaa kipaista kirjaostoksille; Ntamolla kun on riveissään pelkkiä loistokirjoittajia :)

PS. Jos et ole vielä ehtinyt, luepa eilen kirjoittamani novelli.

10 kommenttia:

  1. Ihana heppa! Tästä muistankin,että tuo Joyce Carol Oatesin kirja on minulta jo viime vuonna jäänyt kesken(englanninkielisenä) pitääkin ottaa se esille ja lukea loppuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tina on juu todella kiva! Lue ihmeessä loppuun. Alku oli mun mielestä vetävämpi kuin loppu, mutta silti :)

      Poista
  2. Voi, hevoset ovat parhaita! Se johtuu siitä, että niillä on siivet, mutta sitä ei aina huomaa. Joskus kuitenkin pääsee lentämään :)

    VastaaPoista
  3. Hyvin sanottu: Saisio on suomalainen Duras. Elämänmenoa on hieno kirja. Mikä sääli, että en ehdi tuoda esille kaikkia niitä kirjoja, jotka olen lukenut ennen blogia.

    Mikä voittaa sen, kun hengittää samaa hengitystä hevosen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta; on tullut luettua ennen blogeista tietämistä niin paljon huikeita opuksia, että hui. Mutta on kyllä Saisio totta tosiaan suomalainen Duras. Loistava, kerrassaan. Ihailen kuin pieni enkeli. Ja hengitän hevosta :)

      Poista
  4. Saisio otti Finlandian kyllä vastaan, mutta lahjoitti rahapalkinnon Setalle.

    VastaaPoista
  5. eläin on luotettavampi ystävä kuin ihminen.<333

    kiitos postauksesta, ja erinomaista jatkoa, helmi-maaria.<3333

    VastaaPoista